Artikkelit

Liian kova veroprogressio pilaa osaajien työhalut

Viime viikolla alkoi valtion budjetin käsittely eduskunnassa. Täysistunnossa käytiin vilkasta keskustelua varsinkin tulonsiirroista ja suhteellisen pienestä tuloerojen kasvusta. Mutta verotuksen kova progressio ei kiinnostanut kuin muutamaa puhujaa. Eikä myöskään se, että ansiotuloverojen maksu näyttää edelleen kasautuvan kohtuuttoman pienelle määrälle veronmaksajia.

Akavan tilastojen mukaan 9,5 prosenttia suomalaisista maksaa 74 prosenttia yksistään valtion ansiotuloveroista. Tähän porukkaan päätyy vähintään 55 000 euron vuosituloilla. Jos katsotaan kaikkia tulo- ja pääomaveroja, kasautuu vielä silloinkin verojen maksu melko pienelle porukalle. Verohallinnon tilastoista käy ilmi, että noin 27 prosenttia tulonsaajista maksoi noin 71 prosenttia kaikista tulo- ja pääomaveroista vuonna 2015. Nämä ihmiset tienasivat tyypillisesti 35 000–50 000 euroa vuodessa, aivan pieni osa toki enemmän.

Progressio on ankara, mutta sen kovuus iskee palkansaajaan itse asiassa jo edellä mainittua alhaisemmalla tulotasolla, kuten Akavan laskelmista käy ilmi. Jos 2400 euroa kuukaudessa ansaitseva tradenomi tai lastentarhanopettaja saa 300 euron palkankorotuksen, jää hänelle summasta käteen vain 164 euroa eli hieman yli puolet. Ja kas kummaa, tuosta 300 euron työstä ja vastuusta jää hänelle kuitenkin hoidettavaksi täydet sata prosenttia, minkä lisäksi työnantaja tietenkin maksaa tästä asiaankuuluvat lisämaksut.

Onko tällainen verokohtelu kannustavaa? Mielestäni ei. Ja ilmeisesti ei myöskään monen muun mielestä, koska yhä useampi kieltäytyy ylennyksestä tai palkankorotuksesta, eikä ota lisätyötä vastaan. Häviäjänä on silloin yhteiskunta, jolta tuo lisätyöhön kohdistuva lisävero jää saamatta. Ja voisihan kyseinen tradenomi tai lastentarhanopettaja ostaa saamallaan palkankorotuksella vaikka kotimaisia palveluita ja luoda näin lisää työpaikkoja. Mutta ei.

Moni verotuksen progressioon turhautunut on valmis muuttamaan ulkomaille. Näin tekevät vuosittain tuhannet suomalaiset, kuten Helsingin Sanomat uutisoi jo viime vuonna. Huolestuttavaa on, että yhä harvempi heistä suunnittelee enää paluuta Suomeen. Kotimaan jättäminen taakse on tietenkin asia, johon vaikuttaa moni muukin asia kuin verotus. Mutta ei kai kukaan voi väittää olevan Suomen etu, että täällä korkealle koulutetut ihmiset eivät jää tuottamaan lisäarvoa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas on aika ajoin nostanut esille jyrkän progression luomat ongelmat. Ikävä kyllä hänkin on joutunut toteamaan, että puoluepoliittisesti asia on hankala – poliitikot olettavat suuren yleisön haluavan, että paremmin ansaitsevia rankaistaan kovilla veroilla.

Kaikki puolueet kannattavat koulutukseen ja osaamiseen satsaamista, mutta jostain syystä osaajan palkasta ei saisi jäädä käteen juuri mitään muuta kuin työniloa. Fiksu saa kyllä olla, muttei hyvin toimeentuleva. Progression ankaruutta Suomessa korostaa se, että julkisten palveluiden, kuten päivähoitomaksujen perusteena ovat brutto- eikä nettotulot. Koulutettu keski- tai hyvätuloinen pienten lasten vanhempi voi kokea joutuvansa palvelumaksujen kautta jopa kaksinkertaisen progression kohteeksi.

Kansainvälisesti vertailtuna Suomi on edelleen hyvin pienten tuloerojen maa. Verotuksen progressiota on varaa selvästi loiventaa. Kaikki me ymmärrämme, että verotuloilla saadaan aikaan paljon hyviä asioita peruskoulusta terveydenhuoltoon. Mutta jos veroihin ja veroluonteisiin maksuihin menee jo yli puolet lisätyöstä saadusta tulosta, kuka haluaa enää ponnistella? Missä menee kohtuullisuuden raja?

Aivan kaikki suomalaiset on pidettävä mukana kelkassa, myös osaajat. He maksavat jo nyt eurooppalaisittainkin korkeaa ansiotuloveroa.

 

Arvonlisäveron alarajan korotus tukisi yrittäjyyttä

Kauppalehdessä 19.2. julkaistu mielipidekirjoitus

 

Teimme kansanedustaja Harri Jaskarin kanssa vuosi sitten toimenpidealoitteen pienyritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostosta 50 000 euroon. Perustelumme olivat selkeät: yrityksen perustamisen ja kasvattamisen tulee olla mahdollisimman houkuttelevaa etenkin nyt, kun työttömyys kasvaa.

Nykyisin yrittäjä joutuu maksamaan arvonlisäveroa, mikäli liikevaihtoa kertyy vuodessa yli 8500 euroa. Jos liikevaihto jää 8500 euron ja 22500 euron välille, arvonlisäveroon voi hakea huojennusta. Tämä ei todellakaan rohkaise yrittäjyyteen, koska liikevaihdon on oltava alle 700 euroa kuukaudessa, ja yrittäjätulon jopa huomattavasti pienempi, jotta yrittäjän alv-raja ei täyty. Käytännössä verotus hoituu siten, että yrittäjä toimittaa joka kuukausi liikevaihtotietonsa sekä alv:n alaiset myynnit ja ostot verottajalle, joka määrää siitä verot. Alarajan ylityksen jälkeen yrittäjä voi tehdä huojennuspyyntöjä viranomaisille, ja toivoa hartaasti, että ne menevät läpi.

Nyt alv:n alarajan nostoon tähtääviin toiveisiimme on viimein vastattu. Vai onko sittenkään? Valtiovarainministeri Antti Rinne esitti äskettäin alv:n alarajan nostamista 8500 eurosta 10 000 euroon eli peräti 1500 eurolla. Pidämme tätä esitystä yrittäjyyden halventamisena. Kun tehdään jotain vähän oikeaan suuntaan, tehdäänkin niin vähän, että sillä ei ole mitään merkitystä! Vuoden 1993 voimaantulon jälkeen alarajaa ei ole kertaakaan nostettu. Jo pelkästään inflaatiokehitys kohottaisi sen vähintään 12 000 euroon.

Näin matalilla alv-rajoilla Suomi on jäänyt jälkeen muusta Euroopasta. Esimerkiksi Britanniassa alaraja on 95 000 ja Italiassa 30 000 euroa. Koska kyseessä on valtiontukisääntelyn piirissä oleva asia, alarajan nosto yli 10 000 euron ja siihen liittyvä huojennus vaatisivat Euroopan komission poikkeusluvan. Muille maille on jo myönnetty poikkeuslupia.

Arvonlisäveron alaraja onkin saatava nousemaan ainakin 30 000 euron liikevaihtoon vuodessa. Se merkitsisi 2500 euron liikevaihtoa kuukaudessa. Tällä voi jo testata yrittäjyysidean toimivuutta sekä kitkutella eteenpäin – mikäli on äärimmäisen säästäväinen. Huojennusväli siirtyisi 30 000 eurosta 90 000 euroon. Tämä mahdollistaisi jo yhden ihmisen palkkaamiseen yritykseen. Yli 90 000 euron liikevaihdolla siirryttäisiin yleiseen arvonlisäverokantaan.

Ja vielä: sen sijaan, että laitetaan yrittäjä verottajan ”alamaisena” anomaan alv-huojennusta, laitetaankin verottaja ”juoksemaan”. Tässä mallissa verottaja maksaisi automaattisesti kerran kalenterivuodessa mahdolliset alv-palautukset takaisin.

Osa yrittäjäkentästä on vastustanut arvonlisäveron alarajan nostamista kilpailun vääristämisen takia. Mielestämme alv:n alarajan nosto on kuitenkin välttämätön. Se on tehtävä mahdollisimman pikaisesti ja riittävän suurena.
Pia Kauma
KTM, kansanedustaja (kok.)
Espoo

Alv-alarajaa tulisi nostaa

Puheenvuoro eduskunnassa 17.2.15

 

Arvoisa puhemies! Arvonlisäveron alarajan nosto 10 000 euroon on oikeansuuntainen toimenpide, mutta riittämätön. Toki on ymmärrettävää, että kun siihen tarvitaan EU:n komission lupa, niin tällä voidaan edetä tässä vaiheessa, mutta pitää muistaa, että esimerkiksi Italiassa vastaava alaraja on 30 000 euroa ja Isossa-Britanniassakin 95 000 euroa.

Olen esittänyt muun muassa arvonlisäveron alarajan nostamista 30 000:een tai 50 000:een sillä tavalla, että huojennuksen yläraja olisi 90 000 euroa molemmissa tapauksissa. (Kari Uotila: Kannattaisi puhua pääministerille!) Laskelmien mukaan tässä alemmassa eli 30 000:n mallissa valtio menettäisi verotuloja 480 miljoonaa euroa ja sitten tässä korkeammassa mallissa eli 50 000 euron mallissa 600 miljoonaa euroa.

Mutta toki pitää muistaa se, että tässä ei ole huomioitu niitä dynaamisia vaikutuksia, mitä markkinoilla sitten aiheutuu, ja myöskin se, että pitäisi näitä muita täällä esitettyjä toimenpiteitä ottaa samaan aikaan, kuten koeajan nosto, Viron veromalli ja vanhemmuuden kustannusten jakaminen.

Trapetsitaiteilua arvonlisäveron alarajalla

Teimme kansanedustajakollegani Harri Jaskarin kanssa runsas vuosi sitten toimenpidealoitteen pienyritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostosta 50 000 euroon. Perustelumme olivat selkeät: yrityksen perustamisen ja kasvattamisen tulee olla mahdollisimman houkuttelevaa etenkin nyt, kun työttömyys kasvaa.

Nykyisin yrittäjä joutuu maksamaan arvonlisäveroa, jos liikevaihtoa kertyy vuodessa yli 8500 euroa. Jos liikevaihto jää 8500 euron ja 22500 euron välille, arvonlisäveroon voi hakea huojennusta. Tämä ei rohkaise yrittäjyyteen, koska liikevaihdon on oltava alle 700 euroa kuukaudessa ja yrittäjätulon jopa huomattavasti pienempi, jotta yrittäjän alv-raja ei täyty. Käytännössä yrittäjä toimittaa joka kuukausi liikevaihtotietonsa sekä alvin alaiset myynnit ja ostot verottajalle, joka määrää siitä verot. Alarajan ylityksen jälkeen yrittäjä voi tehdä huojennuspyyntöjä viranomaisille – ja toivoa hartaasti, että ne menevät läpi.

Pari viikkoa sitten alvin alarajan nostoon tähtääviin toiveisiimme viimein vastattiin. Vai vastattiinko sittenkään? Valtiovarainministeri Rinne nimittäin esitti alvin alarajan nostamista 8500 eurosta 10 000 euroon eli peräti 1500 eurolla. Tätä esitystä voi pitää melkein yrittäjyyden halventamisena. Kun tehdään jotain vähän oikeaan suuntaan, tehdäänkin niin vähän, että sillä ei ole mitään merkitystä! Alaraja tuli voimaan vuonna 1993, minkä jälkeen sitä ei ole kertaakaan nostettu. Jo pelkästään inflaatiokehitys kohottaisi sen 12 000 euroon.

Näin matalilla alv-rajoilla Suomi on jäänyt jälkeen muusta Euroopasta. Esimerkiksi Britanniassa alaraja on noin 80 000 ja Italiassa 30 000 euroa. Koska kyseessä on valtiontukisääntelyn piirissä oleva asia, alarajan nosto yli 10 000 euron ja siihen liittyvä huojennus vaativat Euroopan komission poikkeusluvan. Toivon todella, että keskusteluissa komission kanssa osataan pitää Suomen puolia.

Arvonlisäveron alaraja onkin saatava nousemaan ainakin 30 000 euroon vuodessa. Se merkitsisi 2500 euron liikevaihtoa kuukaudessa. Tällä voi jo testata yrittäjyysidean toimivuutta sekä kitkutella eteenpäin – mikäli on äärimmäisen säästäväinen. Huojennusväli voisi silloin siirtyä 30 000 eurosta 90 000 euroon. Tämä mahdollistaisi jo yhden ihmisen palkkaamiseen yritykseen. Yli 90 000 euron liikevaihdolla siirryttäisiin yleiseen arvonlisäverokantaan.

Ja vielä: sen sijaan, että laitetaan yrittäjä verottajan ”alamaisena” anomaan alv-huojennusta, laitetaankin verottaja ”juoksemaan”. Tässä mallissa verottaja maksaisi automaattisesti kerran kalenterivuodessa mahdolliset alv-palautukset takaisin.

Osa yrittäjäkentästä ja yrittäjien edunvalvojista on vastustanut arvonlisäveron alarajan nostamista, koska ne pelkäävät muutoksen vääristävän kilpailua sitä enemmän, mitä enemmän alarajaa nostetaan. He myös pelkäävät sen tulevan valtiontaloudelle kalliiksi. Esimerkiksi Suomen yrittäjät on laskenut, että alvin alarajan nosto 50 000 euroon aiheuttaisi 300 miljoonan euron kulut menetettyinä verotuloina. Tässä laskentakaavassa tosin unohtuvat kaikki dynaamiset vaikutukset siitä, kun entistä useampi yrityksen perustamista harkitseva ja aiemmin turvallisessa työsuhteessa ollut siirtyisikin omiin leipiin. Herää myös kysymys, onko edunvalvontajärjestöjen keskeisin tehtävä suojella jo nyt markkinoilla olevia yrityksiä vai ajatella laajemmin myös aloittavien yritysten näkökulmaa.

Kaikissa yritystoiminnan aktivointiin tähtäävissä veropoliittisissa ehdotuksissa on toki myös haittapuolensa. Alvin alarajan nosto on kuitenkin niistä kiireellisimpiä. Se on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja riittävän suurena.

Ahneet eläkeläiset?

Vasemmistopoliitikkojen viimeaikaisista kannanotoista on tullut se kuva, että hyvätuloiset eläkeläiset pakenevat laumoittain Suomesta. Kovina aikoina on helppo kerätä populistisia irtopisteitä yllyttämällä kansaa katkeruuteen parempituloisia tai ainakin oletetusti parempituloisia kohtaan. Se tuli väkisinkin mieleen etenkin demariministeri Antti Rinteen ulostulosta. Häntä on kismittänyt se, että Onnisen omistajasukuun kuuluva Maarit Tolvanen-Koivisto on joulun alla antamassaan haastattelussa kertonut muuttavansa Suomen perintöveron takia Portugaliin.

Nyt valtiovarainministeri Rinne on ilmoittanut, että veropakolaisuus Portugaliin on lopetettava ja maiden välinen verosopimus neuvoteltava uusiksi. Portugalihan on myöntänyt kymmenen vuoden verovapauden maahan tuleville eläkeläisille.

Valitettavasti tässä keskustelussa unohtuvat täysin ne veropoliittiset syyt, jotka tekevät Suomesta yhä vähemmän houkuttelevan asuinpaikan. Väitän, että demarien esiin nostama ongelma ulkomaille muuttavien eläkeläisten aiheuttamista veromenetyksistä Suomen valtiolle on lähinnä kateuspolitikointia. Se leimaa osan eläkeläisistä ahneiksi. Valtiontalouden surkeaa tilannetta ei tällaisella syyttelevällä populismilla kuitenkaan paranneta.

Katsotaan vaikka vähän lukuja. Eläketurvakeskuksen mukaan vuoden 2013 lopussa ulkomailla asui noin 62 000 eläkkeensaajaa, joista runsaat 70 prosenttia Ruotsissa. Kahdenkeskisiä verosopimuksia oli Portugalin lisäksi Ranskan ja Espanjan kanssa. Näissä maissa asui noin 3300 eläkeläistä, ja heidän keskimääräinen kokonaiseläkkeensä oli rapiat 1800 euroa kuukaudessa. Suurimmalla osalla tätä pienempi, jos muutama erittäin hyvää eläkettä saava riisutaan näistä luvuista. Jos Ranskan, Espanjan ja Portugalin suomalaiset eläkeläiset olisivat maksaneet veronsa Suomeen, olisi verokertymä ollut eräiden laskelmien mukaan 16 miljoonaa euroa.

Laskelmat hiukan vaihtelevat lähteestä riippuen, mutta Suomessa asuvalla keskimääräinen kokonaiseläke on ollut 1690 euroa kuukaudessa. Suuren suurta eroa muualle muuttaneiden ja Suomessa asuvien eläketulojen kesken ei siis ole. Monet Ranskaan, Espanjaan ja Portugaliin muuttaneista saavat melko keskimääräistä eläkettä. Useilla heistä ei olisi varaa muuttaa enää Suomeen, koska käteen jäävä tulo verotuksen ja korkeiden elinkustannusten jälkeen olisi täällä niin pieni. Monet joutuisivat turvautumaan sosiaalitukiin. Tuet olisi tietenkin vähennettävä äsken mainitusta 16 miljoonan euron verotulosta, jotta päästäisiin edes lähelle lukua, joka Suomelta tosiasiassa ”jää saamatta”.

Kaiken tämän jälkeen herää kysymys, millä perusteella nuo pois muuttavat eläkeläiset ovat poikkeuksellisen hyvätuloisia ja erityisen ahneita?

Pitää myös muistaa, että eläkeläiset ovat ansainneet eläkkeensä kovalla työllä ja he ovat jo maksaneet Suomeen paljon veroja. Jo Portugaliin muuttava Toivanen-Koivistokin maksoi viime vuonna veroina Suomeen noin miljoona euroa. Eikö tällä ole mitään arvoa? Ilmeisesti ei, koska eläkeläisten asemaa on jatkuvasti nakerrettu erilaisin heikennyksin. Yksi iso harmituksen aihe on vuonna 1996 käyttöönotettu taitettu indeksi, joka on koskenut vuodesta 2005 lähtien kaikkia eläkkeitä. Eläkkeitä nostetaan vuosittain tämän indeksin mukaisesti, jossa kuluttajahinnat painavat 80 prosenttia ja palkat vain 20 prosenttia. Aiemmin palkkojen osuus oli puolet. Ei ole ihme, että moni eläkeläinen tuntee olonsa petetyksi.

Seuraavaksi Rinteen ”porukat” varmaan ehdottavat, että suljetaan rajat ja otetaan passit pois niiltä eläkeläisiltä, jotka haluavat asua muualla.

Luovilla aloilla toimivien verotus yhdenmukaiseksi

Helsingin Sanomissa 1.10.2014 julkaistu mielipidekirjoitus

 

Luovat alat tarjoavat tällä hetkellä työtä yli sadalletuhannelle suomalaiselle. Suomalaisen musiikin elinvoimaisuutta ja kansainvälistymistä edistävä Music Finland on arvioinut, että yksin musiikkialalla työskentelee noin 30 000 ihmistä. Heistä valtaosa on osa-aikaisia muusikoita, joiden ansiot koostuvat pääasiassa esiintymispalkkioista.

Musiikkia ei kuitenkaan synny ilman musiikintekijöitä, kuten säveltäjiä ja sanoittajia. He eivät saa työstään esiintymispalkkiota vaan elävät pääasiassa tekijänoikeusmaksuilla, joita verotetaan tällä hetkellä ansiotuloina.

Ongelma muodostuu siitä, että tuloja saattaa kertyä hyvin yhtenä tai kahtena peräkkäisenä vuotena, mutta sen jälkeen muutama vuosi voi olla taloudellisesti hyvinkin tiukkaa. Järjestelmä ei nykyisellään kannusta musiikintekijöitä panostamaan omaan kehittymiseensä, palkkaamaan henkilökuntaa eikä tekemään investointeja laitteisiin.

Muissa Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa luovien alojen yrittäjyydellä ei ole vastaavia esteitä. Ruotsin verohallinto ei ole nähnyt asian suhteen mitään ongelmallista, ja sen seurauksena esimerkiksi musiikintekijä voi ohjata korvaukset omalle yritykselleen bruttomääräisenä eikä häneltä pidätetä ansiotuloperusteista ennakonpidätystä.

Suomalaisten alan toimijoiden tahto on, että myös täällä musiikintekijän tulee halutessaan saada tulouttaa tekijänoikeustulonsa määräysvallassaan olevan yhtiön elinkeinotuloksi. Tekijänoikeudet eivät siirtyisi mihinkään vaan säilyisivät edelleen kyseisellä henkilöllä, kuten tälläkin hetkellä. Luovan alan työntekijöiden ja yrittäjien yhteistyöelin Lyhty on myös asettunut tälle kannalle.

Kyse ei ole mistään verokikkailun mahdollistamiseksi tehtävästä holdingyhtiöjärjestelystä vaan aktiivisesta yritystoiminnasta, jossa musiikintekijät tuotaisiin samalle viivalle muiden alojen yrittäjien kanssa. Moni suomalaisartisti harkitseekin toimintansa siirtämistä ulkomaille, jos verotuskäytäntö pysyy täällä entisellään. Osa on näin jo tehnyt.

Valtion talousarvion kannalta kyse on pienestä muutoksesta, sillä aloitteen välittömät verovaikutukset jäisivät alle viiteen miljoonaan euroon. Yksittäisten artistien ja musiikintekijöiden kannalta uudistus olisi kuitenkin hyvinkin merkittävä, sillä se antaisi heille mahdollisuuden, mutta ei pakkoa, siirtyä harjoittamaan toimintaansa yritysmuodossa.

Näin suomalaisilla musiikintekijöillä olisi samanlainen mahdollisuus toiminnan laajentamiseen kuin eurooppalaisilla kanssakilpailijoillaan.

Vuonna 2012 musiikkivienti toi Suomeen noin 36 miljoonaa euroa. Ruotsissa vastaava luku oli 130 miljoonaa euroa.

Suomalaisella musiikkialalla on paljon kasvupotentiaalia, jota ei ole vielä hyödynnetty. Menestykseen tarvitaan monia uudistuksia ja satsauksia, jota pääsemme edes lähelle läntistä naapuriamme. Mutta ensimmäinen niistä on se, että puramme juuri tämänkaltaiset turhat esteet.

 

Pia Kauma
kansanedustaja (kok), Espoo
Tommi Läntinen
muusikko, biisintekijä, yrittäjä, Espoo

 

Luovien alojen verokohtelu vaatii välittömiä uudistuksia

26.6.2014 julkaistu tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 25.6. lakialoitteen luovien alojen verotuksen uudistamiseksi tavalla, joka huomioisi paremmin alan yritystoimintaluonteen. Aloitteella on Kauman lisäksi 50 allekirjoittajaa.

Tekijänoikeusjärjestöjen tilittämien tekijänoikeuskorvausten verokohtelua ei voi nykyisessä muodossaan pitää tasa-arvoisena suhteessa muihin yrittäjiin. Koska yritystoiminnan mielekäs harjoittaminen ei ole mahdollista, on moni menestyvä tekijä siirtänyt toimintansa kokonaan ulkomaille.

”Lakialoite pyrkii uudistamaan luovia aloja koskevaa lainsäädäntöä niiltä kohdin, jotka eivät selvästikään vastaa enää nykytilannetta ja jotka muodostavat Suomelle vakavan kilpailukykyhaitan. Muutoksen jälkeen musiikintekijöillä on paremmat mahdollisuudet kehittää omaa toimintaansa, investoida ja satsata markkinointiin sekä palkata ihmisiä, joiden avulla kasvattaa toimintaansa. Tuloja voisi jatkossa myös tasata hyvien ja huonojen vuosien välillä, kuten muillakin aloilla”, Kauma toteaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ja Teosto järjestivät aiheesta seminaarin eduskunnan Kansalaisinfossa 17.6. Teosto ja sen jäsenjärjestöt ovat jo aiemmin ehdottaneet musiikintekijöiden verotuksen uudistamista suuntaan, joka mahdollistaisi tekijänoikeusjärjestöltä saatujen henkilökohtaisten tekijänoikeuskorvausten ohjaamisen tekijän määräysvallassa olevan yhtiön elinkeinotuloksi. Tällä hetkellä korvaukset lasketaan ansiotuloksi, jota ei voi tulouttaa tekijän omalle yritykselle.

”Esimerkiksi kansainvälisesti menestyneen Sunrise Avenue -yhtyeen Samu Haber on siirtynyt Ruotsin tekijänoikeusjärjestö Stimin asiakkaaksi, jonka kautta tekijänoikeuskorvaukset on mahdollista ohjata yhtiölle. Lakialoitteessa esitetyt muutokset muistuttavatkin pitkälti Ruotsissa käytössä olevaa mallia. Suomi on jäämässä luovien alojen kilpailukyvyssä pahasti muiden jalkoihin, eivätkä uudistukset voi enää odottaa”, Kauma toteaa.

 

Lisätietoja
Pia Kauma, puh. +358 50 5746764

Maksuaikalaki voimaan ennen verovelkarekisteriä

Hallitus esitti joulukuussa erityisen verovelkarekisterin perustamista Verohallinnon alaisuuteen. Julkisesta rekisteristä kuka vain voisi tarkistaa, onko tietyllä yrityksellä yli 5 000 euroa sellaista verovelkaa, josta ei ole tehty maksujärjestelyä. Palvelun käyttö olisi kansalaisille ilmaista ja rekisteri täysin julkinen, vaikka tarkkaa euromäärää verovelan koosta ei siinä julkistettaisikaan.

Hallitus pyrkii uudistuksella torjumaan harmaata taloutta, sillä rekisterin avulla esimerkiksi kunnat voivat julkisia palveluita järjestäessään varmistua sopimusosapuolina olevien yritysten luotettavuudesta. Esitys on kuitenkin nykymuodossaan monilta osin ongelmallinen. Suunniteltu 5 000 euron raja on käytännössä liian alhainen, mikä voi johtaa yrityksen leimautumiseen suhteellisen vähäisten rikkeiden perusteella.

Suuret yritykset pidentävät nykyään maksuaikojaan yksipuolisin ilmoituksin ja kesken sopimuskausien, mikä voi johtaa pienten yritysten maksuvaikeuksiin, kun he joutuvat yllättäen sopimuskumppaniensa väliaikaisiksi rahoittajiksi. Pk-yritysbarometrin mukaan merkittävä osa pienistä ja keskisuurista yrityksistä joutui hyväksymään jopa yli 60 päivän maksuaikoja. Eduskunnassa esitetty, yli sadan kansanedustajan aloitteeseen perustuva enimmäismaksuaikalaki tulisi tämän vuoksi saada voimaan ennen verovelkarekisterin käyttöönottoa. Se säätäisi maksuajan enimmäispituudeksi 30 päivää. Koska pienet ja keskisuuret yritykset ovat avainasemassa maamme talouden ja työllisyyden kannalta, tulisi niiden toimintaedellytyksiä parantava lakiesitys hyväksyä mahdollisimman pikaisesti.

On myös otettava huomioon, että yritysten käyttöpääomarahoituksen saatavuus on kiristynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana pankkien kiristettyä ehtojaan ja Finnveran rahoituspolitiikan muutosten myötä. Tilapäisissä maksuhäiriötilanteissa asioiden järjestäminen vie aikaa, jolloin verovelan rekisteröinti pitäisi tapahtua aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua eräpäivästä ja kuukauden kuluttua verottajan ilmoituksesta.

Järjestelmän käyttöönotto edellyttää lisäksi selkeitä sääntöjä verottajan kanssa solmittavista maksujärjestelyistä, sillä nykytilanteessa verottajalle on jätetty paljon harkintavaltaa ja sopiminen voi viedä aikaa. Lakiesitys on pohjimmiltaan hyödyllinen ja potentiaalisesti tehokas keino harmaan talouden torjumisessa, kunhan siihen sisältyvät ongelmakohdat saadaan korjattua. Enimmäismaksuaikalain muuttamisen on kuitenkin oltava prioriteettina ennen erillisen verovelkarekisterin luomista.

 

Pia Kauma KTM, kansanedustaja (kok.)

Kirsi Åkerlund Asianajaja, YritysEspoon hallituksen puheenjohtaja

 

Kirjoitus julkaistu Kauppalehden debattipalstalla 11.2.2014.

Raippavero määräaikaiseksi

Jukka Jalonen kysyi, voiko päättäjiin lainkaan luottaa eläkeasioissa (LV 3.8.). Hän viittasi esimerkkinä vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin, joita markinoitiin 1980- ja -90 -luvuilla verotuksellisesti oivallisena tapana varautua tuleviin eläkepäiviin. Sittemmin vakuutusten ehtoja on heikennetty niin merkittävästi, että niiden kysyntä on tyrehtynyt lähes kokonaan.Tein viime vuonna asiasta kirjallisen kysymyksen valtiovarainministeri Urpilaiselle, koska minustakin valtiovallan päätökset ovat tuntuneet epäoikeudenmukaisilta aivan tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Lisäeläkkeen ottajahan on ollut tyypillisesti alle 35-vuotias keskituloinen nainen, joka on säästänyt alle sadan euron kuukausivauhtia. Kyse ei siis ole mistään rikkaiden erityisedusta. En saanut ministeriltä tyydyttävää vastausta kysymykseeni.

Toisena esimerkkinä Jalonen mainitsi raippaveroksikin kutsutun kuuden prosentin lisäveron, joka tuli voimaan tämän vuoden alusta yli 45 000 vuodessa eläkettä ansaitseville.

Lisävero on ymmärrettävästi herättänyt suurta närää niiden noin 44000 eläkeläisen keskuudessa, joihin se kohdistuu erityisesti siksi, että vero on pysyvä.

Suomessa verotuksen oikeudenmukaisuus on ani harvoin eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavina, vaikka perustuslain 6. pykälä sanoo varsin yksiselitteisesti, että ”ihmiset ovat tasavertaisia lain edessä ja että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi sukupuolen tai iän perusteella”.

Verotuksen progressiivisuus onkin Suomessa täysin poliittinen kysymys. Jää näin ollen pitkälti kärkipoliitikoiden eli hallituksen ministerien oikeustajun varaan, miten mitäkin ihmisryhmää verotetaan. Se että eläkeläisillä ei ole mahdollisuuksia esimerkiksi lakkoilemalla ajaa omia oikeuksiaan, tekee tehdyistä veropäätöksistä erityisen epäoikeudenmukaisia. Eläkeläisten raippavero tuleekin muuttaa määräaikaiseksi ja palauttaa aiemmat veroprosentit voimaan vuodesta 2016 alkaen.

Pia Kauma kansanedustaja, kok. Espoo