Artikkelit

Kokoomusedustajat: Opiskelijavalintojen uudistuksessa edettävä harkiten

8.9. lähetetty tiedote

Kokoomusedustajat: Opiskelijavalintojen uudistuksessa edettävä harkiten

Kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma, Markku Eestilä, Harri Jaskari, Jukka Kopra, Sanna Lauslahti, Sari Raassina, Kari Tolvanen ja Eero Suutari ovat jättäneet 7.9. kirjallisen kysymyksen opiskelijavalintojen uudistamisesta. He kehottavat opetus- ja kulttuuriministeriötä etenemään harkiten reformissa, jonka mukaisesti pitkää valmentautumista vaativista opiskelijavalinnoista pyritään luopumaan vuoteen 2018 mennessä. Muutokset tulevat vaikuttamaan lähivuosina kymmenien tuhansien suomalaisnuorten elämään ja opintosuunnitelmiin.

”Vaikka uudistuksessa on useita positiivisia piirteitä, olen huolestunut niistä lukio- ja ammattikouluikäisistä nuorista, erityisesti pojista, jotka eivät ole vielä innostuneet hakemaan hyviä arvosanoja ja joiden voidaan katsoa alisuoriutuvan ennen korkeakouluvalintoja”, Kauma toteaa.

”Nykyiseen pääsykoejärjestelmään liittyvien kalliiden valmennuskurssien on nähty luovan eriarvoisuutta, mutta jatkossa vastaava liiketoiminta todennäköisesti siirtyy lukio- ja ammattikouluihin”, Kopra lisää.

”Kun arvosanoista halutaan parhaat mahdolliset, saattaa myös keskiasteen koulutuksen suorittamisaika ja työelämään siirtyminen monilla venyä. Tämän seurauksena uudistuksen hyöty voikin jäädä odotettua vähäisemmäksi”, jatkaa Lauslahti.

”Lukion ja ylioppilaskirjoitusten aikaan perheissä saattaa olla nuoresta itsestään riippumattomia häiriötekijöitä, jotka vaikeuttavat keskittymistä ja hyviin arvosanoihin yltämistä”, Eestilä muistuttaa.

”Vielä ylioppilaskirjoitusten aikaan läheskään kaikilla ei ole tiedossa, mikä ammatti tai ala on loppujen lopuksi se kaikkein kiinnostavin ja sopivin. Siksi joissakin Euroopan maissa, kuten Sveitsissä, kaikki pääsevät ensimmäisenä vuonna yliopistoon ja karsinta on vasta toisen vuoden alussa. Miksi ei meilläkin voitaisi kokeilla vastaavaa mallia?” kysyy Jaskari.

”Pääsykokeita voi myös pitää hyvänä motivaatiomittarina tietyllä alalla opiskeluun, jolloin niistä luopuminen voi potentiaalisesti lisätä opiskelun keskeyttämistä sekä heikentää oppimistuloksia. Motivaation mittaaminen on tärkeää esim. lääketieteessä, jossa monialaisen tiedon soveltaminen on oleellista opinnoissa onnistumisessa”, toteaa Raassina.

”On hyvä, että nuorten pääsyä yliopistoihin ja korkeakouluihin uudistetaan, mutta samalla on tärkeää pitää yllä monenlaisia sisäänpääsyreittejä sekä ottaa oppia hyväksi todetuista käytännöistä muualla Euroopassa”, kansanedustajat toteavat.

 

Lisätietoja:

Pia Kauma, puh. 050 574 6764
Markku Eestilä, puh. 050 027 5689
Harri Jaskari, puh. 050 512 2874
Sanna Lauslahti, puh. 050 512 2380
Jukka Kopra, puh. 040 051 5066
Sari Raassina, puh. 050 523 2808
Eero Suutari, puh. 050 512 0594
Kari Tolvanen, puh. 040 583 5501