Artikkelit

Joutilaisuuden, vapaamatkustamisen ja toimettomuuden aika on ohi!

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ehdotti jokin aika sitten, että vastikkeettomat tuet pitäisi terveiltä ja työkykyisiltä poistaa kokonaan. Vaikka ajatus ei ollut se, että ihmisiä pitää jatkossa ikään kuin rangaista työnteolla, väitän että suurin osa suomalaisilta taputti hiljaa mielessään käsiään. Hyvä, että joku viimeinkin puuttuu tähän!

Osallistava sosiaaliturva onkin tulevaisuuden juttu. Meillä ei ole varaa antaa kenenkään kynnelle kykenevän vain levätä laakereillaan, kun muut uurastavat. Vapaamatkustamisen ja toimettomuuden aika todellakin on ohi.

Onneksi ministerin ehdotus ei jäänyt vain puheen tasolle, vaan hallituksen muutama viikko sitten julkaisemassa rakennepaketissa oli myös konkreettisia ehdotuksia, joilla kannusteloukkuja päästään purkamaan. En kannata kansalaispalkkaa sellaisena kuin sitä on julkisuudessa esitetty. Siksi pidän tervetulleena nyt tehtyä esitystä, jossa sosiaaliturvaan tulee niin sanottu suojaosa. Se on palkkatulon osalta 300 euroa ja asumistuen osalta 400 euroa eli sen verran voi ihminen ansaita menettämättä heti työtuloista maksettavaa sosiaaliturvaa tai asumistukea. Esimerkiksi asumistuen osalta suojaosuuden on kaavailtu olevan kuusi kuukautta.

Suojaosien tavoitteena on saada entistä useampi suomalainen osallistumaan työmarkkinoille edes pienellä työpanoksella. On kuitenkin tärkeää, että kun mallin yksityiskohtia hiotaan, siinä huomioidaan myös ne, jotka ovat esimerkiksi toimeentulotuen varassa. Toimeentulotuen määräytymisperusteet kun ovat erilaiset kuin työttömyyspäivärahan ja asumistuen. Tavoitteena tulee olla, että kansalaiset ovat tässä asiassa samalla viivalla elämäntilanteesta riippumatta.

Toki ratkaisua tulee vielä kehittää myös sitä silmällä pitäen, että 300 – 400 euron työtä tekevät eivät jämähdä ainoastaan halpatyövoimaksi. Esimerkiksi Saksassa on käytössä niin sanottujen ”minitöiden” eli hyvin lyhytkestoisten tai matalasti palkattujen töiden järjestelmä sosiaaliturvan rinnalla. Malli on edistänyt työllisyyttä, mutta se ei ole ollut täysin ongelmaton. Kriitikoiden mukaan monet pienituloiset eivät ole päässeet osallisiksi vahvasta talouskasvusta, vaan ovat jääneet pysyvästi lyhytkestoisten, matalasti palkattujen töiden loukkuun. Työnantajien on helppo pitää palkka matalana ja työsuhde epävarmana, kun työntekijä elää muutoin sosiaaliturvan varassa. Toisaalta Saksan malli on laskenut työttömyyden alhaiseksi ja siten varmasti ehkäissyt monia sen haitallisia lieveilmiöitä, kuten syrjäytymistä. Kysymys kuuluu, miten varmistamme, että nämä osatyöt ovat oikeasti reitti takaisin täysipainoiseen työelämään, eivätkä este sinne paluulle?

Suomessa on monimutkainen sosiaaliturvajärjestelmä, jossa palapelin yhden palan siirtäminen saa aikaan arvaamattomia seurauksia. Sen takia tämänkin ratkaisun kaikkia seurannaisvaikutuksia tulee pohtia todella monelta kantilta. Esimerkiksi osatyökykyiset ovat henkilöitä, joista monet pystyisivät tekemään jonkin verran töitä, mutta eivät siinä tahdissa, jota tämän päivän työelämä edellyttää.

Voikin hyvällä syyllä kysyä, mikä yhteiskunnassamme on vialla, kun joka vuosi noin 8 000 henkilöä joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Vuonna 2012 työkyvyttömyyseläkkeellä oli kaikkiaan 250 000 henkilöä, ja heistä yli 115 000 henkilöllä taustalla olivat mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Esimerkiksi Ruotsissa mielenterveysongelmista kärsivä pyritään kuntouttamaan mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään, kun taas meillä Suomessa asenteet eivät ole yhtä kannustavia. Etenkin masennuksesta kärsivät ohjataan yleensä pitkälle sairauslomalle ja edelleen työkyvyttömyyseläkkeelle. Tämä kertoo ikävää kieltä suomalaisesta työkulttuurista.

Rakennepaketissa sovitut työmarkkinoiden uudistukset ovat kaksi askelta oikeaan suuntaan, mutta matkaa todellisten muutosten aikaansaamiseksi on vielä paljon jäljellä.