Artikkelit

Viisi viikkoa kestänyt kampanja toi espoolaisten ajatuksia esiin

Kunnallisvaalikampanjani on nyt ohi. Takana on satoja kohtaamisia eri puolilla Espoota. Käydyissä keskusteluissa olen saanut evästyksiä ja puhunut homekoulujen korjauksista, Tapiolan tulevaisuudesta, Länsimetrosta, keskuspuistosta, pysäköinnistä, päivähoidon avustavasta henkilökunnasta, koulujen ryhmäkoosta, Nygrannaksen kaavasta, Hanikasta, maahanmuutosta, terveyskeskuksista, sotesta, hoitoketjuista, hoidon jatkuvuudesta, vanhusten kotihoitajista, subjektiivisesta päivähoidosta, velkaantumisesta, veroprosentista, pysäköinnistä, liikuntapaikoista, leipäjonoista, bussilippujen hinnoista ja monesta, monesta muusta asiasta.

Aloitin poliitikassa 13 vuotta sitten, kun perheemme neljästä lapsesta nuorimmainen oli juuri syntynyt. Ensimmäiset kunnallisvaalini olivat vuonna 2004, ja niissä minut valittiin 557 äänellä Espoon kaupunginvaltuustoon. Vuoden 2008 vaaleissa sain 1004 ääntä ja vuoden 2012 vaaleissa 2832 ääntä. Nyt haen neljännelle kaudelle. Sitä mukaa, kun olen politiikassa mukana ollut, eteeni on tuotu entistä haastavampia tehtäviä. Yhteisten asioiden hoitamisesta on tullut intohimoni. Tämä on yhteistyötä, jossa haluan oppia koko ajan uutta. Sen takia sinunkin palautteesi on tärkeää.

Menneellä nelivuotiskaudella olen saanut toimia Kokoomuksen 29-henkisen valtuustoryhmän puheenjohtajana. Se, että juuri oma ryhmä antaa näin tärkeän tehtävän, on aina suuri kunnia ja tunnustus. Ryhmänjohtajahan vastaa koko valtuustoryhmän kannan muodostuksesta sekä kaikista neuvotteluista, joita muiden poliittisten ryhmien kanssa käydään.

Vaikka menneet kunnallisvaalit ovat osaltani menneet hyvin, uudet vaalit käydään aina puhtaalta pöydältä. Äänestäjien luottamus on ansaittava joka kerta uudelleen, ja jokainen ääni merkitsee. Toivon, että espoolaiset antavat minulle mandaatin jatkaa tänään pidettävissä kunnallisvaaleissa neljännelle nelivuotiskaudelle Espoon kaupunginvaltuustoon. Sote-uudistuksen myötä kuntien rooli tulee muuttumaan merkittävästi. Siinä tilanteessa on hyötyä, että päättäjinä on ihmisiä, joilla on pitkäaikaista kokemusta erilaisista tehtävistä. Niin politiikassa kun sen ulkopuolellakin.

Kiitos luottamuksestasi!

Pia

Ehdokas numero 36

Aikooko hallitus muuttaa päätöstään Länsimetron jatkosta?

14.5.2014 julkaistu tiedote. Länsiväylän uutinen aiheesta löytyy täältä.

Kokoomuksen kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Pia Kauma on jättänyt 14.5. kirjallisen kysymyksen Länsimetron jatkoon liittyen. Espoolla olisi halukkuutta ja tekniset valmiudet toteuttaa noin 800 miljoonaa euroa maksava jatkohanke Matinkylästä Kivenlahteen tai Saunalahteen heti ensimmäisen vaiheen louhintatöiden päätyttyä. Tuoreimmassa kehyspäätöksessä metrolinjan jatkaminen ei kuitenkaan saanut rahoitusta.

”Espoo ei voi toteuttaa tavoitteeksi asetettua raiteisiin tukeutuvaa yhdyskuntarakennetta ilman päätöstä Länsimetron jatkosta. Esimerkiksi Espoonlahti on jo nyt 55 000 asukkaan kaupunkikeskus, jonka kehittäminen edellyttäisi tuekseen metrolinjaa. On myös muistettava, että toimiva Länsimetro Espoonlahteen saakka palvelisi hyvin laajaa maantieteellistä aluetta. Metropolialuehan tuottaa jo noin kolmanneksen koko maan kansantulosta”, Kauma toteaa.

Metrolinjan jatkaminen heti louhintojen päätyttyä olisi taloudellisesti tehokasta, sillä se säästäisi arvioiden mukaan jopa 100 miljoonaa euroa verrattuna tilanteeseen, jossa jatkohanke toteutettaisiin vasta myöhemmin.

”Tilastokeskuksen uusimpien tietojen mukaan Suomen työttömyys on 9,5 prosenttia ja ilman työtä on yli 250 000 suomalaista. Näiden lukujen valossa infrastruktuuriprojektien työllistävää vaikutusta olisi hyödynnettävä entistä voimakkaammin”, Kauma toteaa.

Metron rakentaminen on työllistänyt kaikkiaan noin 15 000 henkilötyövuoden verran: työmaalla 7000, rakennustuoteteollisuudessa 2000 ja rakentamista palvelevissa tehtävissä noin 6000 henkilötyövuotta. Rakenteilla olevan metrolinjan varrella on käynnissä tai käynnistymässä noin 4–5 miljardin euron investoinnit, joiden työllistävä vaikutus on VTT:n arvioiden mukaan noin 65 000–80 000 henkilötyövuotta. Metron jatkamisen työllisyysvaikutukset tulisivat olemaan samaa luokkaa, eli noin 12 000 henkilötyövuotta suoranaisissa infrastruktuuri-investoinneissa ja yli 60 000 henkilötyövuotta siihen liittyvissä kiinteistörakentamisen investoinneissa.

”Liikenneministerin vaihtumisen johdosta aiempaa päätöstä olisi tarkasteltava uudelleen. Kun hallitus on jo tehnyt toimenpiteitä talouskasvun aikaansaamiseksi, niin eikö olisi johdonmukaista tukea juuri tämänkaltaisia projekteja, joissa kaupungit itse ovat aktiivisia ja joilla saadaan työllistettyä tuhansia työntekijöitä?” Kauma kysyy.

 

Lisätietoja

Pia Kauma, puh. +358 50 5746764