Artikkelit

Nyt on vanhusten vuoro

Kirjoitus julkaistu Länsiväylässä 6.12.

 

Espoon kotihoitajien työhyvinvointi huolestuttaa, kirjoitti ”Kotihoidon asiakas” (LV 13.9.). Se huolestuttaa myös minua. Siksi vietin kaksi päivää Matinkylän vanhusten kotihoitajien matkassa. Tapaamamme ikäihmiset olivat kaikki yli 75-vuotiaita, heistä vanhin jo 98.

Matinkylän kotikäynneillämme kävi selvästi, että hoitaja oli jokaiseen osoitteeseen erittäin tervetullut. Hänet otettiin aina iloisesti vastaan. Yhteinen huumori, keskustelut sekä vanhukselle tärkeiden ihmisten tunteminen toivat lämpimän lisän hoitajan ja vanhuksen kohtaamisiin.

Ikävä kyllä hoitajien jatkuva vaihtuminen kuitenkin hankaloittaa pitkien ja luottamuksellisten hoitosuhteiden muodostumista. Yksi syy ovat hoitajien sairauspoissaolot. Ne ovat onneksi hieman vähentyneet, mutta edelleen yli 20 päivää vuodessa.

Espoosta myös puuttuu kodin ulkopuolisia hoitopaikkoja vanhuksille, jotka eivät ole muistisairaita. Muistisairaat ja ei-muistisairaat vanhukset tarvitsevat erilaista viriketoimintaa eikä kaikille voi tarjota samaa vaihtoehtoa. Elä- ja asu -toimintakeskukset vastaavat tähän tarpeeseen vain osittain. Lisäksi kotihoidossa on joitakin niin huonokuntoisia vanhuksia, että heille parempi paikka olisi ympärivuorokautisessa hoidossa.

Espoossa on tällä hetkellä 250 lähihoitajaa, ja ensi vuoden talousarvioon on varattu rahat 20 uudelle hoitajalle. Lukumäärän lisääminen ei kuitenkaan yksistään riitä, vaan johdon on välttämätöntä organisoida työt paremmin. Tietokonetyö vie edelleen liikaa aikaa varsinaiselta hoitotyöltä. Riesana ovat huonosti yhteen toimivat it-sovellukset, joiden takia tietoja pitää kirjata moneen paikkaan. Etenkin vastavalmistuneet hoitajat turhautuvat ja hakeutuvat muualle.

Henkilöstömitoitukset, hoitajien jaksaminen, oikeudenmukainen palkkaus ja monet ennaltaehkäisevät toimintamallit ovat tapoja, jolla hoitajien työhyvinvointia voidaan kehittää. 75-vuotta täyttäneiden espoolaisten määrä kasvaa vuodessa viisi prosenttia. Meidän poliitikkojen velvollisuus on viedä näitä asioita eteenpäin. Nyt on vanhusten ja heitä hoitavien ihmisten vuoro.

 

Pia Kauma

kansanedustaja (kok.)

Vanhusten kotihoito ei saa tarkoittaa kotiin hylkäämistä

11.4. Länsiväylässä julkaistu mielipidekirjoitus

 

Aika usein elämän raaka todellisuus paljastuu kunnolla vasta silloin, kun itse käy läpi tiettyä elämänvaihetta. Vauvan valvomisen ja työstressin yhdistämisestä aiheutuvat paineet tulivat itselleni tutuiksi, kun omat lapset olivat pieniä. Nyt kun he ovat jo kasvaneet, tilalle on tullut huoli siitä, miten nuoret aikuiseni löytävät itselleen mieluisan opiskelu- tai työpaikan.

Vanhustenhoidosta olen ollut tekemässä päätöksiä kaupunginvaltuutetun roolissa, mutta vasta omien läheisten kautta on tämäkin asia tullut kunnolla tutuksi. Vuosikymmeniä pitkän yhteiselon jälkeen voi elämältä pudota pohja pois ja terveys alkaa reistailla, kun puoliso menehtyy.

Kotona asuvalle ikäihmiselle on kyllä tarjolla turvaranneketta kaatumisen varalta, maukasta ruokaa voi tilata kotiin ja kotisairaanhoito käy mittaamassa veriarvot. Mutta kuka huolehtii siitä, että muistisairas ja kaatumista pelkäävä vanhus ei eristäydy kotiin kokonaan? Henkistä vireystilaa ylläpitämään tarvitaan omaisia. Mutta tämän päivän hektisessä työelämässä eivät hekään ehdi joka paikkaan, etenkään jos heitä ei ole. Erityisen huolestunut olenkin muistisairaista vanhuksista, jotka ovat täysin yksin.

Lainsäädännössämme on vielä parantamisen varaa.Vapaaehtoistyöstä aiheutuneet kulut pitää voida vähentää verotuksessa. Työttömän ei pidä menettää päivärahoja, jos hän käy lukemassa vanhukselle päivän lehden tai ulkoilemassa tämän kanssa. Omaishoitajien vapaapäivien järjestämiseen on oltava riittävästi turvallisia hoitopaikkoja. Talkootyötä ei saa laittaa verolle. Palvelukotipaikkoja on oltava riittävästi ja niiden pitää olla kohtuuhintaisia.

Listaa voisi vielä jatkaa. Keinot auttamiseen löytyvät, jos löytyy myös päättäjiltä halu ja oikea asenne.

 

Pia Kauma
Kansanedustaja, KTM (Kok.)
Espoo