Artikkelit

Työttömyysturvan suojaosan nosto kannustaisi työtöntä

Olen ollut elämässäni työtön kolmessa eri vaiheessa. Tiedän miltä tuntuu, kun vastauksia kymmeniin työpaikkahakemuksiin ei tule tai kun ei pääse edes haastatteluun. Erityisesti työttömyyden alkuvaiheessa työtön haluaa nopeasti päästä kiinni uuteen. Mitä pidemmälle työttömyys etenee, sitä hankalammaksi käy usein myös työnhaku. Usko omiin mahdollisuuksiin hiipuu, jollei joku ole kannustamassa ja rohkaisemassa sekä ”jeesimässä” vähän eteenpäin.

Mutta miten saada aikaan parhaat tulokset? Siis se, että yksittäinen työtön ihminen pääsee takaisin kiinni työelämään ja se, että julkinen talous lisääntyvän työllisyyden kautta pysyy kasassa. Oma kokemukseni yksityissektorilla johtajana ja alaisena on, että positiivisten kannusteiden kautta saadaan yleensä aikaan parhaat tulokset. Niin me ihmiset vain toimimme. Menemme kohti palkintoa.

Palkintoja ja porkkanoita voidaan rakentaa myös kiisteltyyn työttömyysturvan aktiivimalliin, jos halutaan. Mutta muitakin vaihtoehtoja on. Alkuvuodesta 2014 voimaan tulleen uudistuksen mukaan työtön on voinut ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että hänen työttömyysetuutensa määrä pienenee. Työttömyysturvan suojaosan ideana on kannustaa työntekoon kaikissa tilanteissa ja auttaa työtöntä pääsemään takaisin kiinni työelämään esimerkiksi keikkaluontoisten töiden kautta. Uudistuksen ensimmäiset vaikutukset näyttävät rohkaisevilta, ja tarkempia tuloksia saadaan tänä vuonna Valtioneuvoston rahoittaman tutkimuksen kautta.

Jokainen edes hetken työttömänä ollut tietää, että kaikenlaisia töitä ottaisi mielellään vastaan, jos ei uhkana olisi, että työttömyyspäiväraha leikkaantuu merkittävästi tai että työttömyysetuuden maksu keikkatyön vastaanottamisen takia viivästyy. Laskut ja vuokrat on maksettava joka kuukausi.

Suojaosan nosto nykyisestä 300 eurosta 600 euroon voisi tuoda työttömille enemmän mahdollisuuksia vastaanottaa työtä. Valtiovarainministeriö on selvittänyt malleja, jossa suojaosa olisi 400–600 euroa. 600 euron taso maksaisi arviolta 55 miljoonaa euroa. Se voitaisiin toteuttaa kustannusneutraalilla tavalla esimerkiksi siten, että työttömyysturvan perusosan tasoa alennettaisiin 50 sentillä eli 32,4 eurosta 31,9 euroon päivässä.

Toinen vaihtoehto olisi sitoa suojaosa työttömyyttä edeltäneeseen ansiotasoon, jolloin mallissa olisivat mukana ansiosidonnaisella päivärahalla olevat työttömät, ja kannustinvaikutus olisi suhteutettu tasaisemmin eri tulotasoille. Eduskunnan tietopalvelun tekemässä laskelmassa suojaosa nousisi lineaarisesti työttömyyttä edeltäneen rahapalkan mukaan ja se voisi saavuttaa 600 euron enimmäismäärän esimerkiksi 5000 euron kohdalla. Reformin kustannukset olisivat arvion mukaan noin 10 miljoonaa euroa. Lähes kustannusneutraali reformi tässä mallissa saataisiin aikaiseksi esimerkiksi alentamalla ansiosidonnaisen päivärahan kertymäparametreja 45 prosentista 44,8 prosenttiin ja taitekohdalla 20 prosentista 19 prosenttiin.

Työttömyyden hoito vaatii monenlaisia toimenpiteitä, ja yhteiskunnalliselle ilmapiirille tekisi hyvää, jos työttömyyttä lähestyttäisiin vaihteeksi positiivisesti kannusteiden kautta. Siihen suojaosan korottaminen voisi tarjota yhden oivallisen ratkaisuvaihtoehdon.

Opiskelijoiden työnteon tulorajat nostettava Pohjoismaiden tasolle

Opintotukea uudistettiin 1.8.2017 lähtien. Valtion takaamaa opintolainaa voi nyt nostaa kuukaudessa jopa yli 60 % aiempaa enemmän. Samalla korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa pienennettiin ja opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Tämä on hyödyttänyt taloudellisesti erityisesti yksinasujia. Hyvä puoli on myös se, että asumistukea voi saada nyt myös kesäkuukausilta.

Kaikilla opiskelijoilla tilanne ei ole kuitenkaan helpottunut. Näihin lukeutuu esimerkiksi sellainen opiskelija, jonka työssäkäyvä asuinkumppani ei osallistu ja jonka ei voi edes olettaa osallistuvan opiskelijan asuin- tai elinkustannuksiin. Nuori opiskelijanainen tai -mies ei tänä päivänä enää yhteen muuttaessaan oleta, että toinen olisi automaattisesti heti valmis elättämään toisen. Myöskään ns. kimppa-asujien osalta uudet säännökset eivät ole olleet parhaat mahdolliset.

Huomasin Suomen Pankin tilastoista, että opintolainoja nostettiin elokuussa peräti 143 miljoonan euron edestä. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Opintolainoja on nostettu tänä vuonna jo enemmän kuin vuonna 2016 yhteensä. Opiskelijat siis velkaantuvat ennätystahtiin.

Otin itsekin aikanaan ison summan opintolainaa, ja valmistuin suoraan alkavaan talouslamaan vuonna 1990. Työpaikka onneksi löytyi, inflaatio söi osan lainoista ja pikkuhiljaa veloista selvittiin. Maailma on nykyään kuitenkin erilainen kuin 30 vuotta sitten. Työelämän sirpaleisuus ja epävarmuus ovat lisääntyneet. Monet opiskelijat haluaisivat välttää velkaantumista, ja tekisivät mieluummin enemmän töitä. Työkokemuksesta on tietenkin hyötyä myös valmistumisen jälkeen.

Tilastokeskuksen mukaan joka toinen opiskelija tekeekin töitä opiskelun ohessa. Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt, ja yksi syy tähän kehitykseen ovat opintotuen jyrkät tulorajat. Opiskeluaikainen työssäkäynti on yleistä kaikissa Pohjoismaissa. Muissa Pohjoismaissa opiskelija voi ansaita opintotuen lisäksi enemmän kuin Suomessa: meillä raja on noin 12 000 euroa, kun taas Norjassa ja Ruotsissa noin 18 000 euroa ja Tanskassa yli 19000 euroa vuodessa. Norjassa lasten määrä perheessä kasvattaa tulorajoja.

Usein kuulee perusteltavan, että tulorajoja ei voi nostaa, koska opinnot viivästyvät. Näinhän ei tarvitse olla. Työskentelyhän ei vääjäämättä edes lykkää valmistumista, jos opintopistevaatimuksesta per vuosi pidetään kiinni. Silloin ei voitaisi myöskään väittää, että tulorajojen nostaminen lisäisi opintotukikuukausien määrää ja toisi sitä kautta lisäkustannuksia nykytilanteeseen verrattuna. Stä paitsi luulen, että jotkut opiskelijat olisivat valmiita jopa kahmimaan opintopisteitä nykyvaatimuksia enemmänkin ja valmistumaan nopeammin, jos vain saisivat tehdä töitä ilman, että menettävät tuet tai tulee sanktioita jo saaduista tuista. Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että ahkeruuteen pitää nimenomaan kannustaa. Ei rangaista siitä.

Työntekoon pitää olla oikeus kaikilla opiskelijoilla, mutta eniten tätä oikeutta tarvitsevat ne opiskelijat, joilla esimerkiksi vanhemmat eivät pysty jelppimään puhelin- tai ruokalaskun maksussa. Opiskelijat ovat myös merkittävä resurssi heitä palkkaaville yrityksille, joten jokainen menetetty työtunti on tappio kansantalouden kannalta. Opiskelijoiden tekemä työ on myös luonteeltaan usein sellaista, johon soveltuu parhaiten uraansa aloitteleva henkilö. Tällöin he eivät vie keneltäkään työpaikkaa, pikemminkin päinvastoin – monet näistä paikoista jäisivät muuten täyttämättä.

Eräs tuttu opiskelija totesikin tähän osuvasti: ”Köyhä opiskelija ei valmistu oppilaitoksestaan yhtään nopeammin kuin se, joka ei ole niin tiukilla.” Ehkä tilanne on jopa päinvastoin. Siksi jätinkin aiheesta kirjallisen kysymyksen viime viikolla ministerin vastattavaksi. Saa nähdä, mitä minulle 21 päivän kuluttua vastataan.

Opiskelijoiden työnteon esteet poistettava

13.10. lähetetty tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 13.10. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon vastattavaksi kirjallisen kysymyksen opiskelijoiden toimeentulosta ja tulorajoista.

Kauma tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään erityisesti sitä, voitaisiinko työntekoon liittyviä tulorajoja nostaa muiden Pohjoismaiden tasolle ja miten opiskelun ja työn yhdistämisestä saataisiin nykyistä kannustavampaa.

”Tilastokeskuksen mukaan joka toinen opiskelija tekee töitä opiskelun ohessa. Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt. Yksi syy tähän kehitykseen ovat opintotuen jyrkät tulorajat”, Kauma toteaa.

Tulorajojen suuruus on 660 euroa jokaista tukikuukautta ja 1970 euroa jokaista tuetonta kuukautta kohden. Useimmissa tapauksissa opiskelija nostaa yhdeksän kuukautta opintotukea, jolloin vuositulorajaksi työnteon osalta muodostuu 11 850 euroa. Osa-aikaisessakin työssä tämä raja tulee helposti vastaan, jolloin opiskelija saattaa joutua kieltäytymään lisätyöstä sanktioiden pelossa.

”Monella alalla vastavalmistuneilta edellytetään ainakin jonkinlaista aiempaa työkokemusta. Työnteko ei myöskään vääjäämättä hidasta valmistumista, etenkin jos opintopisteiden määrävaatimus lukuvuotta kohden pidetään ennallaan”, Kauma toteaa.

Opiskeluaikainen työssäkäynti on yleistä kaikissa Pohjoismaissa. Tanskassa opiskelija voi ansaita opintotuen lisäksi 19 216 euroa, Norjassa 18 089 euroa ja Ruotsissa 18 126 euroa. Norjassa lasten määrä kasvattaa tulorajoja. Islannissakin raja nousee 19 077 euroon, jos opiskelija on työmarkkinoilla puolet kalenterivuodesta.

”Suomen Pankin tilastojen mukaan elokuussa 2017 opintolainoja nostettiin 143 miljoonan euron edestä, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Opiskelijoilla on oltava mahdollisuus turvata toimeentulonsa lainan sijasta työnteolla, jos he näin haluavat. Tulorajoja höllentämällä voisimme siirtyä tämän osalta muiden Pohjoismaiden linjalle”, Kauma toteaa.

 

Liian kova veroprogressio pilaa osaajien työhalut

Viime viikolla alkoi valtion budjetin käsittely eduskunnassa. Täysistunnossa käytiin vilkasta keskustelua varsinkin tulonsiirroista ja suhteellisen pienestä tuloerojen kasvusta. Mutta verotuksen kova progressio ei kiinnostanut kuin muutamaa puhujaa. Eikä myöskään se, että ansiotuloverojen maksu näyttää edelleen kasautuvan kohtuuttoman pienelle määrälle veronmaksajia.

Akavan tilastojen mukaan 9,5 prosenttia suomalaisista maksaa 74 prosenttia yksistään valtion ansiotuloveroista. Tähän porukkaan päätyy vähintään 55 000 euron vuosituloilla. Jos katsotaan kaikkia tulo- ja pääomaveroja, kasautuu vielä silloinkin verojen maksu melko pienelle porukalle. Verohallinnon tilastoista käy ilmi, että noin 27 prosenttia tulonsaajista maksoi noin 71 prosenttia kaikista tulo- ja pääomaveroista vuonna 2015. Nämä ihmiset tienasivat tyypillisesti 35 000–50 000 euroa vuodessa, aivan pieni osa toki enemmän.

Progressio on ankara, mutta sen kovuus iskee palkansaajaan itse asiassa jo edellä mainittua alhaisemmalla tulotasolla, kuten Akavan laskelmista käy ilmi. Jos 2400 euroa kuukaudessa ansaitseva tradenomi tai lastentarhanopettaja saa 300 euron palkankorotuksen, jää hänelle summasta käteen vain 164 euroa eli hieman yli puolet. Ja kas kummaa, tuosta 300 euron työstä ja vastuusta jää hänelle kuitenkin hoidettavaksi täydet sata prosenttia, minkä lisäksi työnantaja tietenkin maksaa tästä asiaankuuluvat lisämaksut.

Onko tällainen verokohtelu kannustavaa? Mielestäni ei. Ja ilmeisesti ei myöskään monen muun mielestä, koska yhä useampi kieltäytyy ylennyksestä tai palkankorotuksesta, eikä ota lisätyötä vastaan. Häviäjänä on silloin yhteiskunta, jolta tuo lisätyöhön kohdistuva lisävero jää saamatta. Ja voisihan kyseinen tradenomi tai lastentarhanopettaja ostaa saamallaan palkankorotuksella vaikka kotimaisia palveluita ja luoda näin lisää työpaikkoja. Mutta ei.

Moni verotuksen progressioon turhautunut on valmis muuttamaan ulkomaille. Näin tekevät vuosittain tuhannet suomalaiset, kuten Helsingin Sanomat uutisoi jo viime vuonna. Huolestuttavaa on, että yhä harvempi heistä suunnittelee enää paluuta Suomeen. Kotimaan jättäminen taakse on tietenkin asia, johon vaikuttaa moni muukin asia kuin verotus. Mutta ei kai kukaan voi väittää olevan Suomen etu, että täällä korkealle koulutetut ihmiset eivät jää tuottamaan lisäarvoa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas on aika ajoin nostanut esille jyrkän progression luomat ongelmat. Ikävä kyllä hänkin on joutunut toteamaan, että puoluepoliittisesti asia on hankala – poliitikot olettavat suuren yleisön haluavan, että paremmin ansaitsevia rankaistaan kovilla veroilla.

Kaikki puolueet kannattavat koulutukseen ja osaamiseen satsaamista, mutta jostain syystä osaajan palkasta ei saisi jäädä käteen juuri mitään muuta kuin työniloa. Fiksu saa kyllä olla, muttei hyvin toimeentuleva. Progression ankaruutta Suomessa korostaa se, että julkisten palveluiden, kuten päivähoitomaksujen perusteena ovat brutto- eikä nettotulot. Koulutettu keski- tai hyvätuloinen pienten lasten vanhempi voi kokea joutuvansa palvelumaksujen kautta jopa kaksinkertaisen progression kohteeksi.

Kansainvälisesti vertailtuna Suomi on edelleen hyvin pienten tuloerojen maa. Verotuksen progressiota on varaa selvästi loiventaa. Kaikki me ymmärrämme, että verotuloilla saadaan aikaan paljon hyviä asioita peruskoulusta terveydenhuoltoon. Mutta jos veroihin ja veroluonteisiin maksuihin menee jo yli puolet lisätyöstä saadusta tulosta, kuka haluaa enää ponnistella? Missä menee kohtuullisuuden raja?

Aivan kaikki suomalaiset on pidettävä mukana kelkassa, myös osaajat. He maksavat jo nyt eurooppalaisittainkin korkeaa ansiotuloveroa.