Artikkelit

Ukrainan kriisi herätti henkiin sodan uhan Euroopassa, mutta muistutti samalla diplomatian voimasta

17.4. Verkkouutisissa/Nykypäivässä julkaistu kirjoitus

Pohjoismaiden puolustusministerien viime perjantaina Aftenposten-lehdessä julkaisemassa yhteisartikkelissa todettiin maiden aikovan tiivistää sotilaallista yhteistyötään. Artikkeli ei sisältänyt mitään uutta eikä radikaalia, mutta sen herättämä reaktio Suomessa kertoi paljon. Se muistutti siitä yliherkästä ilmapiiristä, joka maassamme edelleen vallitsee turvallisuuspolitiikasta. Vaihtoehdoista on vaikea puhua avoimesti, kun jopa perinteisestä, ympäripyöreästä retoriikasta lipeämisestä seuraa välitön mediakohu.

Reaktio toikin monelle mieleen viime vuosikymmenen ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -kohun. Silloinen puolustusministeri Jyri Häkämies piti syksyllä 2007 puheen, jossa hän analysoi perusteellisesti Suomen ja EU:n puolustuspolitiikkaa muuttuneessa maailmassa. Häkämies arvioi Venäjän nousevan sotilaallisen varustautumisensa myötä entistä painavammaksi maailmanpoliittiseksi toimijaksi.

Puheen ennustukset ovat valitettavasti pitkälti toteutuneet. Ukrainan kriisi on osoittanut, että vaikka kybersodankäynnistä, informaatiosodasta ja uusista sodankäynnin muodoista puhutaan, perinteisen maasodan uhka on edelleen olemassa, eikä Suomellakaan ole varaa tinkiä omasta puolustuskyvystään. Sotilaallisen puolen vastapainona kriisi on nostanut esiin myös diplomatian voiman. Presidentti Niinistö on osoittanut omalla aloitteellisuudellaan Suomen kyvyn toimia välittäjän roolissa ja vuoropuhelun ylläpitäjänä. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on myös tehnyt koko kriisin ajan aktiivisesti töitä pitääkseen eri osapuolet neuvottelupöydän ääressä. Konfliktin hallitsematon laajentuminen on toistaiseksi vältetty.

Etyjin tekee relevantiksi toimijaksi sen maantieteellinen laajuus. Euroopan neuvosto vei Venäjältä oikeuden äänestää, minkä seurauksena Venäjä ei ole tällä hetkellä mukana muissa eurooppalaisia turvallisuusjärjestöissä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta Helsingissä järjestetystä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous ETYK:stä, minkä johdosta Etyjin parlamentaarinen yleiskokous kokoontuu heinäkuussa Finlandia-talolla. Kokouksessa käsitellään eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän tämänhetkisiä haasteita sekä kunnioitetaan vuoden 1975 Helsingin ETYK-loppuasiakirjaa.

Kuten syksylläkin, on Etyjillä edelleen tärkeä rooli Ukrainan tulitauon valvomisessa. Etyjin tarkkailijoiden määrää Ukrainassa ollaan parhaillaan kasvattamassa viidestäsadasta tuhanteen henkilöön. Suomi on ollut tässä 40 maan yhteisprojektissa vahvasti mukana ja tulee olemaan noin 30 tarkkailijalla kolmanneksi suurin yksittäinen osallistujamaa.

Haasteita silti riittää. Pääsy tietyille alueille Itä-Ukrainassa on edelleen ongelmallista, sillä sekä separatistit että Ukrainan armeija ovat rajoittaneet tarkkailijoiden liikkumista. Turvallisuusongelmien vuoksi tarkkailutehtävän laajentaminen on edennyt hitaasti. Ukrainan ja Venäjän välisestä rajasta yli 300 kilometriä on edelleen separatistien hallinnassa ja ilman minkäänlaista Ukrainan viranomaisten valvontaa.

Ukrainan presidentti Poroshenko ehdotti helmikuussa YK:n rauhanturvaajien lähettämistä konfliktialueelle. Venäjä on kuitenkin toistaiseksi vastustanut ideaa. On myös epäselvää, minkälaisella mandaatilla rauhanturvaajat tulisivat alueella toimimaan. Kaikki kansainvälinen apu on kuitenkin tarpeen, sillä Ukrainan kohdalla voidaan jo puhua humanitaarisesta katastrofista. Maassa on jo noin miljoona sisäistä pakolaista, minkä lisäksi yli 600 000 ukrainalaista on paennut konfliktia naapurimaihin.

Yhteenotot Itä-Ukrainassa ovat jälleen kiihtyneet, mikä on aiheuttanut huolta konfliktin eskaloitumisen uhasta. Viimeksi kuluneen vuoden aikana opitut asiat antavat kuitenkin syytä varovaiseen optimismiin. Vaikka voimapolitiikka onkin palannut Eurooppaan, voidaan kriisejä kuitenkin tehokkaasti rajoittaa – tai parhaassa tapauksessa ratkaista – diplomatian keinoin.

Suomen tulee jatkaa vahvaa sitoutumistaan kansainvälisiin rauhanponnistuksiin, sillä muuten saatamme löytää kriisin pian omalta kotioveltamme. Toisaalta samaan aikaan on pidettävä huolta siitä, että oma ulkopoliittinen linjamme pysyy yhtenäisenä. Turvallisuus lähtee omasta puolustuskyvystämme, minkä vuoksi pohjoismaisten puolustusministerien artikkeli osoitti oikeaan suuntaan. Yhteistyön tiivistämiselle on tarvetta, sillä olemme vahvempia, kun emme ole yksin.

 

Kirjoittaja Pia Kauma on kokoomuksen kansanedustaja ja Etyjin turvallisuuskomitean raportoija.

Etyjin aktivoiduttava terrorismin vastaisessa taistelussa

2.4.15 julkaistu tiedote

 

”Ukrainan tilanne on ajanut idän ja lännen suhteet kriisiin, jollaista emme ole nähneet sitten kylmän sodan loppumisen. Terrorismin vastainen taistelu on asia, joka yhdistää kaikkia Etyj-maita Vancouverista Vladivostokiin”, kansanedustaja Pia Kauma (kok.) toteaa.

Kauma toimii Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen raportoijana sotilas-poliittisissa kysymyksissä. Hän kiertää paraikaa Etyj-maiden edustustoja Suomessa. Tavoite on saada kesällä Helsingissä pidettävään kokoukseen esitys siitä, millä tavoin maat voisivat yhdistää voimansa terrorismin kitkemiseksi ja Ukrainan sodan leviämisen estämiseksi.

”Etyjin voima on sen maantieteellisessä laajuudessa sekä siinä, ettei Venäjä ole tällä hetkellä mukana muissa eurooppalaisia turvallisuuskysymyksiä käsittelevissä järjestöissä. Keskustelua tulee käydä myös kaikkia jäsenmaita yhdistävistä uhkista, koska niitä vastaan voimme taistella yhdistämällä voimamme.”, Kauma toteaa.

Parlamentaarinen yleiskokous kokoontuu seuraavan kerran Helsingissä heinäkuussa. Finlandia-talolla järjestettävässä kokouksessa käsitellään eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän tämänhetkisiä haasteita sekä kunnioitetaan vuoden 1975 Helsingin ETYK-loppuasiakirjaa.

Rajat ylittävät uhat ja erityisesti terrorismin torjuminen ovat nousseet viime vuosina Etyjin kärkiteemoiksi.

”Etyjin perusperiaate on laaja-alainen turvallisuuskäsitys, joka pitää sisällään sotilaspolitiikan lisäksi energia- ja ihmisoikeuskysymykset. Kun pohtii Ukrainan tilannetta tai ISIS:iä vastaan käytävää taistelua, niin kaikki nämä ulottuvuudet ovat ilmiselvästi läsnä. Omassa raportissani tuon esiin näitä teemoja esimerkiksi poliisi- ja turvallisuusviranomaisten yhteistyön ja tiedustelutietojen vaihdon näkökulmasta. Ihmisoikeus- ja sananvapauskysymykset ovat olennainen osa tätä keskustelua”, Kauma jatkaa.

 

Lisätietoja
Pia Kauma, puh. +358 50 5746764

Suomi ei voi piiloutua kansainvälisiltä kriiseiltä

Neljän vuoden eduskuntakausi on kulunut kuin siivillä uusiin asioihin perehtyessä. Tänä aikana myös Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut. Melkein puolitoista vuotta lehtiotsikoita hallinnut Ukrainan kriisi on romuttanut käsityksen siitä, ettei perinteinen maasota olisi enää nykypäivänä mahdollista. Kyllä se valitettavasti on. Voimme vain todeta, että onneksi me täällä Suomessa emme ole yksinäinen maa pohjoisessa, vaan osa Euroopan unionia ja sitä kautta osa suurempaa kansainvälistä yhteisöä. EU:n talouspakotteet ovat olleet myös Suomen keino osoittaa Venäjälle, että kansainvälistä oikeutta on rikottu emmekä voi hyväksyä sen toimia.

Samaan aikaan myös terrorismi on nostanut päätään. Syyrian sisällissodan raunioista noussut ja myös Irakin puolelle levinnyt ISIS-järjestö on luonut alueelle kaaosta äärimmäisellä väkivallallaan. Ääri-islamistit pyrkivät tietoisesti levittämään ideologiaansa varsinkin yhteiskunnasta syrjäytyneille ihmisille, jotka ovat erityisen alttiita tämäntyyppiselle propagandalle. Sekä Pariisin että Kööpenhaminan hyökkäyksissä osa tekijöistä oli radikalisoitunut vankila-aikanaan. Meidän tuleekin huolehtia, että vankiloista ei tule terrorismin korkeakouluja myöskään Suomessa. Lähtömaihinsa palaavat ISIS-taistelijat tulevat muodostamaan Euroopan maille selkeän uhan, johon meidän on kyettävä vastaamaan.

Emme voi ummistaa silmiä kummaltakaan kriisiltä, sillä mikään turvallisuusuhka ei ole enää yksinomaan paikallinen. Miten Suomi voi omalla toiminnallaan tehdä maailmasta turvallisemman paikan lapsillemme? Paljon arvokasta työtä on jo tehty. Käsittelimme tällä viikolla eduskunnassa Irakin koulutusoperaatiota, joka on monella tapaa erittäin vaarallinen projekti. ISIS-järjestön mielettömät julmuudet ovat kaikkien tiedossa. Meidänkin tulee silti kantaa kortemme järjestön pysäyttämiseksi. Norja ja Tanska ovat jo päättäneet omasta osallistumisestaan, minkä lisäksi myös Ruotsi todennäköisesti lähettää kouluttajia. Tämä avaa samalla mahdollisuuden syventää pohjoismaista yhteistyötä kriisinhallinnassa.

Suomi voi olla ylpeä aktiivisesta sitoutumisestaan rauhantyöhön niin Euroopan unionin, YK:n kuin esimerkiksi Etyjin kautta. Etyjin rooli on noussut erityisen tärkeäksi Ukrainan kriisin yhteydessä, sillä sitä pidetään kaikkien osapuolten kannalta neutraalina rauhanjärjestönä. Konfliktin alkuvaiheessa Etyj teki kaikkensa pitääkseen keskusteluyhteyttä yllä Ukrainan, Venäjän ja separatistien välillä. Tällä hetkellä tulitaukoa valvoo järjestön laaja kenttäoperaatio, jota Suomikin on vahvasti tukenut.

Vaikka uutisia lukiessa kansainvälinen turvallisuustilanne saattaakin näyttää ajoittain toivottomalta, voimme olla tyytyväisiä siihen, että kansainvälinen yhteisö oli hereillä ja yhdisti nopeasti voimansa ISIS-järjestöä vastaan. Sen taistelijat ovat kärsineet raskaita tappioita ja sen eteneminen on ollut hyytymässä niin Syyrian kuin Irakinkin puolella. Myös Ukrainaa koskevassa neuvottelupöydässä on kaikesta huolimatta saavutettu nimenomaan kansainvälisen yhteistyön avulla jo paljon.

Suomen tulee jatkaa aktiivista toimintaansa rauhan puolesta. Eristäytyminen tai vastuun pakoilu ei ole missään tapauksessa meidän tiemme.

Suomen suunnattava enemmän kehitysapua Ukrainan humanitaarisen katastrofin lievittämiseen

20.2. julkaistu tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 20.2. kirjallisen kysymyksen Suomen humanitaarisen avun lisäämisestä Ukrainan konfliktialueille.

”Ukrainan kriisi on johtanut vakavaan humanitaariseen katastrofiin. Viimeisen kuukauden raskaat taistelut Donetskin alueella ovat aiheuttaneet massiivista tuhoa rakennuksille ja infrastruktuurille. Alueen peruspalvelut ovat käytännössä romahtaneet eikä apua ole voitu toimittaa kaikkialla perille heikon turvallisuustilanteen vuoksi”, Etyjin poliittisen ja turvallisuuskomitean raportoijana toimiva Kauma toteaa.

Viime kevään jälkeen Venäjä-mielisten kapinallisten ja hallituksen välisissä taisteluissa on YK:n arvion mukaan kuollut jo yli 5000 ihmistä. Yli 600 000 ihmistä on paennut konfliktia naapurimaihin. Myös maan sisäisistä pakolaisista on tullut Ukrainalle kasvava ongelma. Venäjään liitetyltä Krimin niemimaalta ja maan itäosien konfliktialueilta on lähtenyt pakoon muualle Ukrainaan jo lähes miljoona ihmistä.

Suomen ulkoministeriö on koordinoinut humanitaarista apuaan UNHCR:n kautta. Viime elokuussa tehdyn apusuunnitelman koko on yhteensä noin 25 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus on 500 000 euroa.

”Kehitysapua on kritisoitu viime aikoina julkisuudessa tehottomuudesta. Projektien todellinen vaikuttavuus on usein jäänyt heikoksi kohdemaiden korruption ja muiden ongelmien vuoksi. Ukrainan kriisialueilla on meneillään akuutti hätätilanne, jossa Suomen avulla voisi olla tärkeä vaikutus. Lähialueemme humanitaarisen katastrofin lieventämisen tulisi olla ulkoministeriön prioriteettilistan kärjessä. Konfliktin eskaloituminen on edelleen todellinen riski”, Kauma toteaa.

 

 

Lisätietoja

Pia Kauma, puh. +358 50 5746764

 

Etyjin jatkettava ponnisteluja rauhan saavuttamiseksi Ukrainassa

Eduskuntatiedotuksen tiedote 19.2.

 
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Pia Kauma (kok.) muistuttaa, että Etyj on ainoa eurooppalainen turvallisuuskysymyksiä käsittelevä järjestö, jossa Venäjä on juuri nyt mukana. Siksi sen rooli on Ukrainan kriisissä ratkaiseva. Kauma puhui yleiskokouksen poliittisen komitean kokouksessa Wienissä torstaina iltapäivällä.

Kauma esitteli kokouksessa luonnostaan raportiksi, joka hän valmistelee Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Helsingissä ensi kesänä pidettävään istuntoon. Ensi kesänä tulee kuluneeksi 40 vuotta Helsingin Ety-kokouksesta, josta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö sai alkunsa.

– Sen sijaan, että saisimme juhlia Etyjin saavutuksia, Eurooppaa uhkaa pahin kriisi sitten kylmän sodan, Kauma huomautti.

Kesään mennessä tilanteet ehtivät muuttua moneen kertaan, mutta tällä hetkellä on Kauman mukaan tärkeintä, että Ukrainan konfliktin kunnioittaisivat sopimusta tulitauosta ja raskaiden aseiden pois vetämisestä. Minskin tulitaukosopimus on neuvoteltu Etyjin johdolla ja järjestön rooli on ratkaiseva myös jatkossa.

– Etyjin pitää pystyä neuvottelemaan kaikkien konfliktin osapuolten kanssa. Ketään ei voi jättää diplomaattisen prosessin ulkopuolelle. Etyjin voima on sen maantieteellisessä laajuudessa sekä siinä, että Venäjä ei tällä hetkellä ole mukana muissa eurooppalaisia turvallisuuskysymyksiä käsittelevissä järjestöissä.

Venäjä ilmoitti tammikuussa, ettei se osallistu Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen toimintaan vuonna 2015 vastalauseena sille, että Venäjän valtuuskunnan osallistumista komitea- ja yleiskokoustyöskentelyyn rajoitettiin.

Kauma painotti myös riittävien resurssien ja poliittisen tuen turvaamista Etyjin monitorointimissioille Ukrainassa.

Raportissaan ”European Security Architecture in the light of the Helsinki principles: Lessons learned and new challenges” Kauma käsittelee myös muita turvallisuuskysymyksiä kuten ääriliikkeiden ja terrorismin muodostamia uhkia Euroopalle.

– Isisin kaltaiset terroristijärjestöt ovat merkittävä yhteinen uhka ja vihollinen kaikkien Etyj-maiden kansalaisille. Sen takia Etyjin tulee taistella yhdessä sitä ja sen kaltaisia uhkia vastaan, Kauma totesi.

Kauma valittiin Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen poliittisia ja turvallisuusasioita käsittelevän komitean raportoijaksi kaksi vuotta sitten kesällä. Raportoijan tehtävä on Etyjissä vaikutusvaltainen, sillä raportoija pääsee muotoilemaan yleiskokouksen päätöslauselmien kannanottoja. Komiteoita ja raportoijia on yleiskokouksessa yhteensä vain kolme. Kauma on ensimmäinen suomalainen raportoija yleiskokouksen historiassa.

Poliittinen komitea (General Committee on Political Affairs and Security) käsittelee yleiskokoukseen tulevia aiheita turvallisuuspolitiikan näkökulmasta, minkä lisäksi sen toimialaan kuuluvat Etyjin jäsenvaltioiden väliset suhteet ja luottamusta herättävät toimet.

 

 

European Security Architecture in the light of the Helsinki principles: Lessons learned and new challenges

Etyjin talvi-istunnossa Wienissä 19.2. pitämäni puhe


 

 

Mr. Chairperson, Ladies and Gentlemen.

As we all know, the year 2015 is a special year. It is the 40th anniversary of the Helsinki Final Act, which was the key founding document of the OSCE. Instead of celebrating the progress made in the implementation of the Organization’s core principles, we unfortunately face the worst crisis of European Security since the end of the Cold War.

In my speech, I will outline the most pressing security challenges that are facing the Organization right now: the crisis in and around Ukraine and the fight against terrorism. I will also bring into discussion some themes and ideas for my upcoming report. I hope this will encourage you to debate on how to move forward.

Dear Colleagues,

For the past year, the OSCE has worked hard in pursuing a diplomatic solution to the crisis in and around Ukraine. This effort has involved high-level diplomacy and on-the-ground monitoring and military visits. The Organization has repeatedly expressed grave concern of the military activities and the use of heavy weapons in the civilian areas. Preventing the conflict from spilling over beyond Ukraine’s borders has been a clear priority. We must also make sure that eastern Ukraine does not become a new frozen conflict. The worryingly long list of unresolved conflicts already includes regions such as Transnistria, Nagorno-Karabakh, South Ossetia and Abkhazia. The OSCE has a direct mandate to work towards resolving them, but a lot remains to be done.

The immediate and most urgent step now in Ukraine is for all sides to respect the ceasefire agreement and start withdrawing heavy weapons from the frontline. Russian Foreign Minister Sergei Lavrov has said in Munich this month, like many others, that the crisis cannot be settled using military force. President Petro Poroshenko of Ukraine also stated in a press briefing in January that “a simple military solution to the conflict does not exist”. The prisoner exchange last December was a sign of the concrete steps that can be taken when the parties are committed to dialogue.

The Trilateral Contact Group, which includes representatives from Ukraine, the Russian Federation and the OSCE, has played an important role in this task. It agreed on the Minsk Protocol and Memorandum in September 2014, which still represents, together with last weeks’ Minsk Agreement, a strong basis for a peaceful settlement of the crisis.

As you know, Serbia recently assumed its OSCE Chairmanship. And as the current Chairperson-in-Office Mr. Dačić has said, the package of measures for the implementation of the Minsk Agreements is yet another reminder of what can be accomplished through joint efforts. As you know, the basis for the Minsk protocol was a ceasefire that is to be monitored and verified by the OSCE. Last week, after 17 hours of negotiations in Minsk, Chancellor Angela Merkel of Germany stated that “we should not have any illusions – an enormous amount of work is still ahead.” But that “the agreement presents a genuine chance of improvement, a ray of hope.”

We must continue to be actively engaged with all sides in the conflict. No one should be isolated or left out of the diplomatic process. The strength of the OSCE lies in its wide membership and ability to find common ground – no other regional security organization has mandate to operate in such a wide geographical area. As we all know, the OSCE is at the moment the only organization in the European security architecture which includes Russia as a member. This is especially clear after the recent disagreements in the Council of Europe.

This makes the Organization a critical actor in conflict prevention and resolution in Eastern Europe but also Central Asia. It is easy to agree with what the Swiss Foreign Minister and last year’s OSCE Chairperson-in-Office Didier Burkhalter said on his Central Asian visit last November, that “there is much potential in the region”. And that “we are always ready to engage, work on prevention and offer expertise”.

As we all remember, Mongolia became the Organization’s newest participating State in 2012. That decision was taken by consensus and was an important step forward in addressing the security challenges in the region.

Working towards peace starts with pragmatic solutions that increase security and prevent conflicts from escalating or spilling over into neighboring areas. Collective security and human rights have been the principles guiding the Organization’s actions in Ukraine.

In addition to the deployment of the Special Monitoring Mission, inspection teams were sent to the affected area already several months ago within the framework of the Vienna Document. Both the High Commissioner on National Minorities and the Representative on Freedom of the Media as well as ODIHR have supported civil society actors and worked to ensure the freedom of expression.

It should be noted that the ability to deploy field missions is one of the Organization’s biggest assets. We must make sure that operations such as the Special Monitoring Mission are supported by adequate financial resources as well as political support from different countries. As Ukraine’s President Poroshenko has repeatedly said, the expansion of the Mission and the effective monitoring of the Ukrainian-Russian border will be vital to the peace process.

Dear Colleagues,

Then a few words on security challenges besides Ukraine. Namely, the unresolved conflicts and instability in Europe’s broader neighborhood, especially in North Africa and the Middle East, are having a growing impact on security in the OSCE region. These include transnational threats such as terrorism and illegal trade in narcotics, weapons and people. Increasing cooperation between criminal networks and ideologically-motivated terrorists has created a new generation of hybrid threats.

The horrific attacks in Paris and Copenhagen have shown Europe that it cannot consider itself isolated from events around the world. As the Danish Prime Minister Helle Thorning-Schmidt said, “we have experienced the ugly taste of fear and powerlessness that terror aims to create. But a free society has a duty to fight back.” I find it very easy to agree with this statement.

The OSCE has a wide-ranging counter-terrorism mandate. Last December, the 57 participating States adopted a Ministerial Declaration supporting the implementation of UN Security Council Resolution 2178 on the threat of foreign terrorist fighters and Resolution 2133 on countering kidnapping and hostage-taking committed by terrorist groups. This mandates further efforts combatting terrorism and violent extremism.

The weakness of many states in North Africa and the Middle East has produced a rich breeding ground for terrorism. The security of Europe demands that we remain involved in increasing stability in this region and beyond. The threat of terrorism extends globally, as we have seen with the terrible acts of violence committed by Nigeria’s Islamist group Boko Haram. The inhumane actions by ISIS, including unspeakable acts of violence against women and children, demand a rapid response from the international community.

There should also be increased efforts to combat extremism and radicalization also at home. The successful integration of immigrants is a key factor in preventing home-grown terrorism. Organizations such as ISIS are active and aggressive in their online propaganda efforts. They know that people who are on the margins of society can be easy to recruit to extremist causes. Prisons have been shown to be a problem, too. In both the Paris and Copenhagen attacks, the terrorists had been influenced by their time in prison. The prison system must be organized in a way that prevents radicalization and the spread of extremist ideology to inmates.

The OSCE has been active in raising awareness and promoting effective counter-narratives to extremist propaganda. Each violent group has its own characteristics that need to be properly understood and taken into account when developing these counter-narratives. This is critical in the fight against radicalization.

Terrorism is a common threat for all OSCE participating States. Truly, a common enemy. This should encourage us to be even more active in finding a resolution to the crisis in and around Ukraine. We owe all this to our children that they can grow up in a continent that is peaceful, secure and free of violence.

Now, to sum up: the cornerstones of European security architecture have relied on shared democratic values. They include the inviolability of borders and the peaceful settlement of conflicts.

The OSCE has contributed to Europe’s military security through the negotiation of ground-breaking agreements on arms control. The Treaty on Conventional Forces in Europe has significantly reduced the amounts of conventional arms deployed in Europe.

We should not forget that the OSCE has had a central role in regulating the most difficult European security crises of the past decades, for example in Bosnia and Kosovo. But there is no denying that the rapidly evolving geopolitical landscape presents new pressing challenges. The OSCE’s existing capacities must be reformed to cope with them.

The Helsinki Final Act set out the founding vision for a community of states united by the concept of common, comprehensive and indivisible security. The participating States have agreed to a concerted effort to make real progress towards building a security community by the 40th anniversary of the CSCE conference in Helsinki.

This will no doubt be difficult. It demands a strong sense of cooperation and common political will from all participating States. I truly hope we can come together at such a critical time for enhancing the security of Europe.

Thank you.

Suomen oltava valmiina lähialueensa sotilaallisen painopisteen muuttumiseen

16.1. julkaistu tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 16.1. kirjallisen kysymyksen Suomen turvallisuusympäristön painopisteen muuttumisesta ja siihen valmistautumisesta.

Venäjän yleisesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov ilmoitti tammikuussa, että maa aikoo lisätä sotilaallista voimaansa erityisesti pohjoisilla alueilla. Lähikuukausien aikana Venäjä tulee myös avaamaan pohjoisilla alueillaan jopa toistakymmentä uutta sotilaslentokenttää. Suomen rajan lähellä sijaitsevan Alakurtin sotilastukikohdan uudelleenavaaminen on myös nähty osana tätä kehityslinjaa.

”Venäjän toimet eivät ole olleet monilta osin täysin avoimia, sillä maa on noudattanut Etyjin turvallisuutta käsittelevää Wienin asiakirjaa niin niukasti kuin vain mahdollista. Asiakirjan sallimat tarkastuskäynnit oli käytetty loppuun viime vuoden osalta jo maaliskuussa, eikä Venäjä toistuvista pyynnöistä huolimatta mahdollistanut ylimääräisiä tarkastuksia kriisialueilla”, Etyjin poliittisen ja turvallisuuskomitean raportoijana toimiva Kauma toteaa.

Harjoitusrajojen ylittymistä ei ole voitu virallisesti vahvistaa, minkä lisäksi Venäjä on aktiivisesti hyödyntänyt asiakirjan porsaanreikää, jossa ilmoitusraja koskee vain saman johdon alaisuudessa toimivia joukkoja. Maa on myös hyödyntänyt suhteettomasti ns. valmiusharjoituksia, joista ei tarvitse virallisesti ilmoittaa ennen niiden alkamista. Valmiusharjoitusten aikarajojen rikkomisesta Venäjä sai huomautuksia useilta mailta viime kesänä.

”Sotilaallinen painopiste on siirtymässä jälleen lähialueillemme, erityisesti Itämeren alueelle. Suomen kannalta turvattomuutta lisää Naton turvatakuiden puuttuminen, minkä vuoksi mahdollisessa konfliktitilanteessa jäisimme hyvin todennäköisesti yksin. Pohjoismaisesta sotilaallisesta yhteistyöstä ei olisi myöskään saatavilla konkreettista hyötyä ennen merkittäviä lainsäädännöllisiä muutoksia, joiden toteutumiseen voi mennä useita vuosia”, Kauma toteaa.

 

Lisätietoja

Pia Kauma, puh. +358 50 5746764

 

Informaatiosodankäynti vaikeuttaa Ukrainan kriisin ratkaisua

Eduskunnan tiedote, 6.10.2014

 

Suomen Etyj-valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Pia Kauma (kok.) puolusti EU:n talouspakotteita, kun Etyjin parlamentaarinen yleiskokous keskusteli Ukrainan kriisistä viikonlopun kokouksessaan Sveitsin Genevessä.

Kaumaa ennen kokouksessa oli puhunut Venäjän duuman puhemies Sergei Naryshkin, joka arvosteli EU:n pakotteita Venäjää vastaan. Kauma muistutti, että EU:n asettamien talouspakotteiden ei ole tarkoitus aiheuttaa pysyvää harmia kenellekään.

– Suomen ulkopolitiikan tavoitteena on rakentaa ja pitää yllä sellaista maailmanjärjestystä, joka perustuu kansainvälisten sopimusten kunnioittamiseen, ei voimankäyttöön. Pakotteet ovat sekä vastareaktio voimatoimiin että pelote, jotta kansainvälisiä sopimuksia ei rikottaisi uudestaan, Kauma totesi.

Kauma nosti puheessaan esiin huolensa informaatiosodasta, jollaiseksi Ukrainan kriisi on laajentunut.

– Eri maiden kansalaisten on enää vaikea tehdä eroa poliittisen propagandan ja faktapohjaisen uutisoinnin välillä, etenkin sellaisissa maissa, joissa tiedotusvälineet ovat poliittisen johdon omistuksessa ja suojeluksessa, Kauma huomautti.

Tiedon luotettavuus ei kuitenkaan ole taattu edes niissä maissa, missä tiedotusvälineet saavat toimia vapaasti. Kustannuspaineet ovat vähentäneet toimitusten resursseja niin, että konfliktialueiden uutisointia hoitaa vain pieni joukko toimittajia.

– Yhteiskunnan avoimuuden ja kansalaisten luottamuksen kannalta on tärkeää, että media saa toimia vapaasti ja että sillä on riittävästi taloudellisia resursseja oikean tiedon välittämiseen, Kauma totesi.

Etyjin parlamentaarinen yleiskokous oli koolla Genevessä 3.–5.10.2014. Yleiskokous kokoontuu ensi kesänä Helsingissä.

Security in Baltic and Nordic Regions in Broader EU Perspective

Liettuan kristillisdemokraattien naisjärjestön Women and Security -konferenssissa 12.4. pidetty puhe.

 

Distinguished participants, ladies and gentlemen,

As the other speakers have noted, we live in a rapidly changing geopolitical environment. The challenge posed by the crisis in Ukraine has transformed the national security debate also in Finland, where we have a long-standing commitment to neutrality dating back to the end of the Second World War. The Finnish policy has been to maintain a credible defence capability that is based on conscription and a large military reserve that can be called upon during wartime. The idea behind this strategy has been to create a deterrent strong enough to make military action too costly for any potential enemy.

Although the size of the Finnish reserve has been cut back in recent years due to financial pressures and the ongoing reforms in our Defence Forces, it still comprises about 350 000 men and women. There is strong support in Finland for a strong defensive capability, although conscription is becoming increasingly rare in Europe. The recent conflict between Russia and Ukraine has increased support for joining NATO, although a strong majority is still against it. The fundamental question is whether the crisis is limited to the Crimean peninsula or if it should be seen as the first step in Russia’s plan for increasing its sphere of influence by military means.

As rapporteur for the OSCE General Committee on Political Affairs and Security, I have participated in formulating the Organization’s response to the crisis. The OSCE has been considered the most suitable organisation for diplomatic talks because its legitimacy is accepted by both Ukraine and Russia. Still, practically all international organisations have struggled in responding immediately and decisively in situations like these. There has been much discussion in recent years about new security threats, but the crisis in Ukraine is a chilling reminder that conventional military operations are a real and present threat to the security of Europe. Organisations such as the OSCE should have clear roadmaps or action plans so that responding to situations like this would be faster and more effective.

Developing the common security and defence policy of the European Union remains a pressing challenge. 22 of the 28 EU member states are currently members of NATO. But in recent years, the focus of NATO has increasingly been on conflict resolution outside of Europe’s borders. The current crisis in Ukraine could spark the debate of whether the organisation should return to its roots as a defensive military alliance, with the sovereignty of its members as its main priority. If the decision is made to deepen the common defence of the European Union, it will have to include the creation of new military formations and common material purchases. Whether there is enough political will for this remains to be seen.

The presence of traditional threats also bring to focus the development of conventional arms control treaties, which still have relevance in today’s security policy. My work as rapporteur has involved creating proposals within the OSCE to modernize these treaties. For example, the military exercise in September 2013 between Russia and Belarus involved joint operations at five different test grounds. Russia did not report all of its participating forces to the OSCE, which was in violation the agreed exchange of information between the participating States. According to Russia, 40 000 soldiers took part in the exercise, but the real number turned out to be over 100 000.

One related challenge has been the way different countries interpret the treaties, which has led to some unnecessary misunderstandings. I recently proposed a new arbitration system within the OSCE to resolve this problem in the future.

Arms control treaties should also be updated so that they focus more on the quality and potential of different elements of military force, not just quantity. In an age when one can theoretically cripple an entire nation with a successful cyber attack, simple counts of a country’s armored vehicles or artillery do not provide the full picture. Cyber attacks pose an increasing threat to privacy and human rights, and the OSCE should work to coordinate its efforts the the EU’s cyber security strategy. There should also be a new reporting and classification system for cyber attacks, should they occur.

Some additional issues that must be addressed are chemical and biological weapons, missile defence programs, conventional long-range precision weapons and strategic and tactical nuclear weapons. The list of modern security threats is long and poses an enormous challenge in drafting and updating treaties aiming to maintain stability in Europe and the rest of the world.

The role of women in the resolution of conflicts and their aftermath is a matter that demands urgent attention around the world. According to the UN, only 8 % of peace treaty negotiators in recent years have been female. There should be a strong effort to encourage women to seek leadership positions in international organisations and to participate in peace processes around the world. At the same time, the international community should apply pressure to countries and organisations that actively discriminate against women by not allowing their full participation. Making sure that the United Nations Security Council Resolution 1325, adopted in 2000, is fully complied to around the world remains an important task. The resolution calls for all parties in conflict situations to respect women’s rights and to support their participation in peace negotiations and rebuilding efforts.

This issue is crucially important in Afghanistan, where international troops are gradually withdrawing. The future of that country depends largely on how well women are included in rebuilding efforts and the development of civil society. There are many examples of this in different conflict zones around the world. In Liberia, for example, women held peace demonstrations during the bloody civil war. They brought the country’s warring sides to take part in negotiations, and did not stop until the conflict was resolved. Women have also had an active role in rebuilding Liberia after the war.

As the former UN Secretary-General Kofi Annan has said, study after study has taught us that there is no tool for development that is more effective than the empowerment of women. No other policy is as likely to raise economic productivity, to promote health or to improving the education for the next generation. The prevention of conflicts and achieving reconciliation also depend on the participation of women.

I am proud of the progress that my own country has achieved in this matter. 40 % of the civilian crisis management professionals we send on international missions are women, which is a very high number even on EU standards. Women have an important role in the Finnish government, parliament and the private sector. Other Nordic countries also have a long history of including women in political and security issues. Next year, Norway will expand its military conscription to include all women. According to the Norwegian military, there has been a consistent effort to recruit more women to their armed forces. Social skills, cultural knowledge and a high sense of ethics are some of the qualities women can bring to this field.

With the security of the continent threatened, the European Union needs to stand as an example and present a united front. Although there are always things to improve, the active participation of women in our societies is something that we can be proud of today and that gives us increased credibility on the world stage. When united, Europe can be a strong international force and live up to its full potential.

Right now, the most pressing task is to continue pushing for a diplomatic solution to the crisis in Ukraine and the Crimea. The Baltic states and Finland have a long history of balancing between the East and the West, and the lessons learned from this experience are needed now as much as ever.

Thank you.

 

Naisten nousua kriisinhallinnan ja rauhanprosessien johtotehtäviin pitää tukea

Tultuani valituksi ensimmäistä kertaa kansanedustajaksi vuoden 2011 vaaleissa pidin luontevana lähteä eduskunnassa myös kansainvälisiin tehtäviin. Olinhan ennen politiikkaan uppoutumista tehnyt vuosia töitä yritysmaailmassa muun muassa ulkomaankaupan parissa.

Euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestö Etyj, jonka kuusihenkiseen Suomen valtuuskuntaan kuulun, juontaa juurensa vuoden 1975 Etyk-kokoukseen Helsingissä. Sen pohjalta perustetussa järjestössä on tätä nykyä 57 maata Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja entisen Neuvostoliiton alueelta. Viimeisimpänä mukaan liittyi Mongolia viime vuonna. Kokoonnumme parlamentaariseen yleiskokoukseen muutamia kertoja vuodessa.

Viime kesänä tulin valituksi ensimmäisenä suomalaisena Etyjin poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean raportoijaksi. Tässä tehtävässä olen perehtynyt muun muassa kansainvälisiin asevalvontasopimuksiin sekä naisten rooliin tilanteissa, joissa maata aletaan jälleenrakentaa kriisin tai sodan jäljiltä. Naisten voimistuva asemahan on jopa elintärkeää rauhalle ja kehitykselle. Esimerkiksi Liberiassa naiset järjestivät sisällissodan aikaan mielenosoituksia rauhan puolesta. He saattoivat sotivat osapuolet neuvottelupöytään – eivätkä luovuttaneet, ennen kuin rauha löytyi. Myös jälleenrakennuksessa Liberian naisilla oli erittäin keskeinen rooli.

YK:n arvion mukaan tällä hetkellä naisten osuus on viime vuosien rauhanneuvotteluissa ollut alle 8 % neuvottelijoista ja alle 3 % rauhansopimusten allekirjoittajista. Naisia pitääkin nostaa ja kannustaa myös kansainvälisten organisaatioiden johtotehtäviin ja neuvottelijoiksi rauhanprosesseihin. Kysymys on erittäin ajankohtainen myös Afganistanissa, kun kansainväliset sotilasjoukot poistuvat maasta. Afganistanin tulevaisuus riippuu hyvin pitkälti siitä, miten hyvin maan naiset tulevat mukaan yhteiskunnan rakentamiseen.

Suomenkin tulee edistää sitä, että naisia nousee yhteiskunnan rakentamisen johtotehtäviin. Suomen lähettämistä siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista naisia on lähes 40 %. Se on Euroopan unioninkin tasolla korkea luku ja hieno saavutus, mutta jatkossa Suomen on kasvatettava naisten osuutta myös rauhanturva- ja rauhanrakennusmissioiden vetäjinä ja pyrittävä kansainvälisesti siihen, että muutkin maat tekevät niin. Naisia on johdonmukaisesti pyritty saamaan lisää myös johtotehtäviin osana kansallista 1325-toimintaohjelmaa.

Yksi parhaita keinoja vaikuttaa naisten roolin vahvistamiseen on esimerkki. Jos verrataan Suomea muihin Pohjoismaihin, niin esimerkiksi Norjassa puolustusvoimiin on pyritty viime vuosina saamaan erityisesti naisia. Norjalaisen prikaatikenraali Per Arne Fiven mukaan modernissa armeijassa tarvitaan naisten tyypillisesti hallitsemia taitoja, kuten kulttuurien ymmärrystä, sosiaalista lahjakkuutta sekä korkeaa etiikan tajua. Norjassa asevelvollisuus tulee kattamaan myös naiset vuodesta 2015 lähtien. Suomessa en kuitenkaan olisi valmis menemään näin pitkälle. Usein naisten asevelvollisuuteen liittyvässä keskustelussa unohtuu se, että mahdollisessa kriisitilanteessa jonkun on pystyttävä pitämään yllä myös yhteiskunnan normaaleja toimintoja ja perheiden arkea. Historiastamme tästä löytyy useita esimerkkejä viime vuosituhannella käydyistä sodista, kuinka juuri naiset ovat ottaneet hyvällä menestyksellä hoitaakseen nämä tehtävät.

Monessa maassa kuitenkin edelleen naisten edellytykset suoritua erilaisista yhteiskunnallisista tehtävistä on heikot, koska jo aivan perusasioiden ja erityisesti naisten ihmisoikeuksien kanssa on ongelmia. Naisilla ei ole kouluttautumismahdollisuuksia, he kohtaavat paljon väkivaltaa ja monet pakotetaan avioliittoon alaikäisinä. Ilman ihmisoikeuksia ei kehitys vakaaksi demokratiaksi ole mahdollista. Ja ilman naisjohtajien antamaa esimerkkiä eivät minkään maan naiset nouse poliittiseksi voimaksi. Suomella on esimerkilliset ohjelmat ja tavoitteet naisten ihmisoikeuksien puolesta, mutta asioita voisi sanoa ääneen rohkeammin kansainvälisissä tapaamisissa.

Naisten asemasta puhuminen on ensiarvoisen tärkeää, mutta kaikkein oleellisinta on tietenkin se, että kaikkia ihmisiä – sekä miehiä että naisia – kohdellaan tasa-arvoisesti niin rauhan kuin kriisinkin aikana. YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on todennut, että ”kehitystä ei tapahdu ilman turvallisuutta eikä turvallisuus lisäänny ilman kehitystä – eikä kumpaakaan saavuteta ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista”. Tästä ei voi olla muuta kuin samaa mieltä.

Kirjoitus julkaistu 10.4.14 Kokoomusnaisten blogissa.