Julisteet Esportin tuloaulassa 19.3.2011
Lasten Esport -päivä 19.3.2011
Paneelikeskustelu lasten liikunnan tarpeesta 19.3.2011

Sillä aikaa, kun vanhemmat olivat kuuntelemassa paneelikeskustelua, lapset olivat pelailemassa eri pelejä ja hyppimässä Esportin Hoplopissa. Paneelin aihe oli: Mikä on sopiva määrä liikuntaa kasvavalle lapselle, jotta hänestä kasvaa terve ja tasapainoinen aikuinen?"

TEEMANI EDUSKUNTAVAALEISSA 2011

Näissä vaaleissa tärkeintä oli valita eduskuntaan ihmisiä, jotka osaavat luoda Suomelle sellaiset olosuhteet, että niissä on yritysten hyvä toimia ja työllistää. Kestävän kehityksen mukainen ja ympäristön huomioiva talouskasvu on kaiken a ja o. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin muistaa, että meillä on koko ajan enenevässä määrin niitä, jotka eivät löydä paikkaansa tässä yhteiskunnassa. Sen vuoksi meidän on huolehdittava myös niistä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin. Suomi ei saa jakaantua kahtia menestyjiin ja syrjäytyviin.

Pitkä työkokemus ja äitinä olo neljälle 7 - 17 -vuotiaalle lapselle on tuonut eteeni myös arkipäiväisen elämän haasteet. Haluankin parantaa perheen ja työelämän yhteensovittamiseen liittyviä asioita, joihin olen etenkin pienten lasten äitinä sekä esimiehenä ja työnantajana törmännyt.

On myös joitakin tiettyjä asioita, joita haluan muuttaa heti samantien. Esimerkiksi sen, että lapsia kotona hoitaville äideille ja isille ei vielä nykyään kerry eläkettä ja sen, että rattijuopot saavat törttöillä liikenteessä aiheuttaen paljon pahaa, ilman kunnolisia rangaistuksia. Näihin on tultava muutos.

Politiikan perimmäinen tarkoitus on tehdä maailmasta parempi paikka. Arkadianmäelle tarvitaan nyt uutta ajattelua ja dravia. Sekä sellaisia ihmisiä, joilla on kokemusta muualtakin kuin politiikasta!

En ole aiemmin ollut eduskuntavaaleissa ehdolla, mutta kesän 2009 Europarlamenttivaaleissa sain 5207 ääntä. 

 

Olen halunnut edistää uusia käytäntöjä, kuten palvelusetelin käyttöä. Loppuvuodesta 2010 minua haastateltiin YLE:n Uudenmaan uutisiin vanhusten ympärivuorokautisiin hoivapalveluihin otettavasta palvelusetelistä. Puolustin sitä kovasti.

Katso tästä video Yle Areenan ohjelmasta