Tarinani

Joensuusta Pariisin ja Helsingin kautta Espooseen

Synnyin vuonna 1966 joensuulaiseen perheeseen, jossa oli isä, äiti ja kolme lasta. Minä olin keskimmäinen. Olen aina ollut utelias oppimaan uutta, joten  pärjäsin koulussa aika hyvin. Harrastin viulun- ja pianonsoittoa, ja kaikki vapaa-aikani kului musiikkiopistolla tunneilla ja orkesteriharjoituksissa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1985 minulla oli vaikeuksia päättää, missä halusin opiskella. Sain ASLA–Fullbright -stipendin Yhdysvaltoihin, mutta näin jälkikäteen harmittelen, että en käyttänyt sitä. Sen sijaan aloitin opiskelut Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Aika nopeasti kuitenkin huomasin, ettei se silloin vielä tuntunut omalta jutulta, ja opinnot jäivät kesken. Politiikka tuntui etäiseltä ja likaiseltakin. Halusin pysytellä mahdollisimman kaukana siitä. Seuraavana vuonna aloitin opinnot Helsingin kauppakorkeakoulussa, ja valmistuin sieltä vuonna 1990 laskentatoimi pääaineena. Yhden vuoden opiskelin Helsingin Kauppakorkeakoulun vaihdossa Pariisissa. Jäin tämän jälkeen vielä vuodeksi töihin Pariisiin eli olin siellä ajan 1989-91.

Työnteko ja toimeliaisuus on ollut aina luontevaa

Olen oikeastaan koko ikäni tehnyt töitä. Jo yläkouluikäisenä 1980-luvulla kirjoittelin ensin vanhempieni arkkitehtitoimistossa rakennusselityksiä koneella puhtaaksi, sitten pakersin kummisedän tilitoimistossa siivoojana ja paikallisessa ruokakaupassa tuotteiden hinnoittelijana.  Aina jotakin. Ekonomiopintojen alkuvaiheessa tein kirjanpitäjän ja reskontranhoitajan töitä, ja pian pääsin  muihin taloushallinnon tehtäviin. Pikku hiljaa päätin, että haluaisin sittenkin laajentaa piiriäni ulkomaille. Niinpä kävin Fintran 2-vuotisen vientimarkkinoijakurssin vuosina 1993-95.

1990-luvun alusta 2000-luvun alkuun kaikissa töissäni oli jokin kansainvälinen ulottuvuus. Varsinaisesti kansainvälisen kaupan parissa työskentelin mm. Vaisalassa ja Suunnossa. Olin vuoden verran freelance-toimittajana Yleisradion aamutelevisiossa 2003-2004. Tämän jälkeen olin kotona neljän lapsen kanssa, kunnes vuoden 2005 lopulla minut valittiin toimitusjohtajaksi Laatukeskus Excellence Finlandiin vuonna 2006.

Perheessä neljä lasta

Olen kiitollinen kaikista neljästä lapsestamme. Nykyään kun on niin paljon lapsettomuutta, olen erittäin tietoinen siitä, että lapset ovat lahja, joka saadaan. Eivät mikään meriitti itsessään.   Ensimmäinen lapsemme syntyi, kun olin 27-vuotias, toinen kun olin 30-vuotias, kolmas 37-vuotiaana ja viimeinen, kun olin 38 vuotta. Kaikki ovat syntyneet erilaiseen elämänvaiheeseen, ja kaikki heistä ovat opettaneet minua enemmän kuin yksikään työ. Tämä opetustyö jatkuu edelleen, ja tuskin loppuu ikinä.

Jokaisella poliitikolla on oma tarinansa, miksi juuri hänestä on tullut poliitikko

Neljäs lapsemme oli puolen vuoden ikäinen, kun olin ensimmäistä kertaa ehdolla vaaleissa.  Olin silloin 38-vuotias ja ne olivat vuoden 2004 kunnallisvaalit Espoossa, jonne olimme muuttaneet Helsingistä vuonna 1997.

Jokaisella kansanedustajalla on oma tarinansa, miksi on halunnut lähteä politiikkaan. Minulla kiinnostuksen kohteena oli lastensuojelu ja lapsiperheiden asiat. Olen ollut 2000-luvun alkupuolella parisen vuotta sijaisäitinä ja ajattelin, että haluan muuttaa meidän lastensuojeluamme inhimillisempään suuntaan. Mahdollisimman paljon sijoituksia perheisiin ja kodinomaisiin olosuhteisiin, ja mahdollisimman vähän laitosmaisiin oloihin. Olin myös sitä mieltä – ja olen edelleen – että silloin kun ihmisellä on vakavia ongelmia, hän jää helposti järjestelmän rattaisiin. Omien etujen ajamisessa pitäisi olla vahva juuri silloin, kun ihminen on heikoimmillaan.

Myöhemmin olen saanut huomata, että valitettavasti tämä pätee myös muihin kuin lastensuojelukysymyksiin. Kun sairastuu, joutuu työttömäksi, tulee yllättävä kriisi tai tapahtuu jotain, johon ei juuri sillä hetkellä olisi voimia, pitääkin olla vahva. Kyse ei ole pelkästään rahan tai työvoiman lisäämisestä eri paikkoihin, vaan asenteesta ja inhimillisyydestä. Siitä miten olemme valmiit kohtaamaan toisen ihmisen.

Yhteisten asioiden hoito on tasapainon hakemista eri asioiden kesken.

Vaikka lähdin politiikkaan lasten asiat edellä, myös monet muut asiat ovat tärkeitä. Yhteiskunnassa oleellisinta on hakea tasapaino erilaisten asioiden kesken. Niiden jotka tekevät työtä ja maksavat paljon veroja täytyy tuntea, että heidän rahojaan käytetään vastuullisesti ja tuhlaamatta. Yhtään enempää veroja ei pidä periä kuin on aivan välttämätöntä. Niiden taas, jotka ovat enemmän saamapuolella on koettava, että he ovat turvassa ja heistä huolehditaan.

Siinä se. Tätä olen tekemässä. Ja toivon, että saan valtuutuksen jatkaa tätä työtä vielä 14. huhtikuuta pidettävien eduskuntavaalien jälkeen.

 

 

 

Pia sosiaalisessa mediassa