Työttömille tulee tarjota kannustimia työnhakuun

19.1.2018 julkaistu tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 12.1. työministeri Jari Lindströmin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen työttömien suojaosan nostamisesta.

– Työttömyysturvan aktiivimalli on herättänyt paljon keskustelua, ja osin ihan syystä. On tärkeää, että mallista kerätään nyt kokemusta ja sitä parannetaan. Lisäksi meidän pitää kannustaa työttömiä työnhakuun myös rahallisesti. Työtön voi tällä hetkellä ansaita bruttona 300 euroa kuussa ilman, että menettää työttömyysrahansa. Mielestäni summan voisi kaksinkertaistaa 600 euroon, Kauma toteaa.

Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan 600 euron taso voitaisiin toteuttaa kustannusneutraalilla tavalla esimerkiksi siten, että työttömyysturvan perusosan tasoa alennettaisiin 50 sentillä eli 32,4 eurosta 31,9 euroon päivässä.

– Suojaosan nosto lisäisi keikkatöiden vastaanottamista ja oman toiminimen kautta tehtäviä pienimuotoisia töitä sekä kannustaisi hakemaan myös muuta kuin sellaista työtä, jota on aiemmin työurallaan tehnyt. Työelämään on tätä kautta helpompi päästä kiinni myös täysipäiväisesti, Kauma pohtii.

– Uudistuksen voisi toteuttaa niin, että suojaosuuden määrää nostettaisiin kaikille työttömille samalla tavalla tai vaihtoehtoisesti niin, että suojaosan nosto sidottaisiin työttömyyttä edeltäneeseen ansiotasoon. Tällä tavoin kannustinvaikutus olisi suhteutettu tasaisemmin eri tulotasoille.

Eduskunnan tietopalvelun mukaan ansioihin sidotusta mallista saataisiin lähes kustannusneutraali reformi alentamalla ansiosidonnaisen päivärahan kertymäparametreja 45 prosentista 44,8 prosenttiin ja taitekohdalla 20 prosentista 19 prosenttiin. Reformin kustannus olisi näin toteutettuna noin 10 miljoonaa euroa.

– Erilaisia vaihtoehtoja on, jos vain löytyy halua antaa työttömille myös porkkanaa. Itse kannatan kannustamista työn kautta, Kauma sanoo.

 

Nyt on vanhusten vuoro

Kirjoitus julkaistu Länsiväylässä 6.12.

 

Espoon kotihoitajien työhyvinvointi huolestuttaa, kirjoitti ”Kotihoidon asiakas” (LV 13.9.). Se huolestuttaa myös minua. Siksi vietin kaksi päivää Matinkylän vanhusten kotihoitajien matkassa. Tapaamamme ikäihmiset olivat kaikki yli 75-vuotiaita, heistä vanhin jo 98.

Matinkylän kotikäynneillämme kävi selvästi, että hoitaja oli jokaiseen osoitteeseen erittäin tervetullut. Hänet otettiin aina iloisesti vastaan. Yhteinen huumori, keskustelut sekä vanhukselle tärkeiden ihmisten tunteminen toivat lämpimän lisän hoitajan ja vanhuksen kohtaamisiin.

Ikävä kyllä hoitajien jatkuva vaihtuminen kuitenkin hankaloittaa pitkien ja luottamuksellisten hoitosuhteiden muodostumista. Yksi syy ovat hoitajien sairauspoissaolot. Ne ovat onneksi hieman vähentyneet, mutta edelleen yli 20 päivää vuodessa.

Espoosta myös puuttuu kodin ulkopuolisia hoitopaikkoja vanhuksille, jotka eivät ole muistisairaita. Muistisairaat ja ei-muistisairaat vanhukset tarvitsevat erilaista viriketoimintaa eikä kaikille voi tarjota samaa vaihtoehtoa. Elä- ja asu -toimintakeskukset vastaavat tähän tarpeeseen vain osittain. Lisäksi kotihoidossa on joitakin niin huonokuntoisia vanhuksia, että heille parempi paikka olisi ympärivuorokautisessa hoidossa.

Espoossa on tällä hetkellä 250 lähihoitajaa, ja ensi vuoden talousarvioon on varattu rahat 20 uudelle hoitajalle. Lukumäärän lisääminen ei kuitenkaan yksistään riitä, vaan johdon on välttämätöntä organisoida työt paremmin. Tietokonetyö vie edelleen liikaa aikaa varsinaiselta hoitotyöltä. Riesana ovat huonosti yhteen toimivat it-sovellukset, joiden takia tietoja pitää kirjata moneen paikkaan. Etenkin vastavalmistuneet hoitajat turhautuvat ja hakeutuvat muualle.

Henkilöstömitoitukset, hoitajien jaksaminen, oikeudenmukainen palkkaus ja monet ennaltaehkäisevät toimintamallit ovat tapoja, jolla hoitajien työhyvinvointia voidaan kehittää. 75-vuotta täyttäneiden espoolaisten määrä kasvaa vuodessa viisi prosenttia. Meidän poliitikkojen velvollisuus on viedä näitä asioita eteenpäin. Nyt on vanhusten ja heitä hoitavien ihmisten vuoro.

 

Pia Kauma

kansanedustaja (kok.)

Rattijuopumusten ja seksuaalirikosten tuomioita tulee kiristää

Kansanedustajien pitää laatia lakeja, joilla voidaan suojella erityisesti lapsia ja kaikkein heikoimpia. Toisinaan tässä työssä kokee voimattomuutta, kun seuraa mitä kaikkea pahaa ja epäoikeudenmukaista ympärillä tapahtuu. Viimeksi tällainen tunne tuli muutama päivä sitten Porvoon tragediasta, jossa isän epäillään murhanneen oman, alle 3-vuotiaan tyttärensä. Isän väkivaltaisuus oli ollut jo pitkään tiedossa, lapsi ja äiti olleet välillä jo turvakodissakin, mutta silti ei pystytty suojelemaan lasta tämän oman vanhemman pahuudelta.

Joihinkin asioihin me Arkadianmäellä voimme kuitenkin vaikuttaa ja yksi niistä on rikoksista annettavat rangaistukset. Rangaistuksilla on itse asiassa monta funktiota. Niiden kuuluu ohjata yleistä moraalia sekä eristää tarvittaessa rikoksentekijä vankeuteen ja suojata muita ihmisiä pahantekijältä.

Aiemmin tänä vuonna julkaistiin kansan oikeustajua selvittänyt oikeusministeriön tutkimus. Siinä sekä kansalaisia että käräjätuomareita pyydettiin määrittelemään sopiva rangaistus samoihin heille esitettyihin rikostapauksiin. Viidessä rikostapauksessa seitsemästä väestö tuomitsi teon keskimäärin ankarammin kuin tuomarit. Suurimmat erot koskivat väkivaltaa lähisuhteessa ja auton kuljettamista päihtyneenä.

Oikeustajututkimus ei ole ainoa lainsäätäjää ohjaava tekijä, mutta se antaa suuntaa yhteiskunnan ajattelutapojen kehittymisestä. Viime vuosina keskustelua ovat herättäneet esimerkiksi useat surulliset rattijuopumustapaukset, jotka ovat johtaneet täysin viattomien sivullisten kuolemaan. Helmikuussa Sastamalassa kaksi nuorta kuoli rattijuopon ja mopoauton törmäyksessä. Tila-autoa ajanut 30-vuotias rattijuoppo oli sekaisin alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Hänellä oli taustallaan aiempia väkivalta- ja päihderikoksia.

Tällä hetkellä kuolemaan johtaneissa tapauksissa tekijä saattaa vapautua jo noin vuoden kuluttua. Törkeiden rattijuopumusten vankeustuomioiden keskipituus on vain 3,6 kuukautta, vaikka enimmäisrangaistus on kaksi vuotta. Tuomiot ovat myös osoittautuneet tehottomiksi, sillä monessa tapauksessa samat henkilöt ovat syyllistyneet useita kertoja rattijuopumukseen. Emme voi eduskunnassa tietenkään puuttua yksittäisiin oikeustapauksiin, mutta voimme lainsäädännön kautta nostaa rikosten minimituomioita.

Rattijuopon kovempi rangaistus ei aina ennaltaehkäise uutta rattijuopumusta, ja tärkeää on tietenkin saattaa tekijä asianmukaiseen hoitoon. Nämä toimet yksin eivät silti riitä. Lakivaliokunta kannatti jo viime vaalikaudella alkolukkojen käytön lisäämistä. Näiden pitäisi tulla pakolliseksi jo ensimmäisen rattijuopumustuomion jälkeen. Nykyteknologia mahdollistaa entistä hienovaraisemmat laitteet, jotka voivat havaita alkoholin auton sisällä olevasta hengitysilmasta ilman erillistä puhalluttamista. Rikoksenuusijalta tulisi ottaa aina pois rikoksentekoväline eli auto. Halukkuus lainata omaa autoa rattijuopoille vähenisi, jos tämä pätisi aina – siis huolimatta siitä, kenen auto on kyseessä.

Myös seksuaalirikosten rangaistuksissa olisi syytä tiukentaa yleistä linjaa. Tätäkin tukee aiemmin mainittu oikeustajututkimus. Heinäkuussa Keskisuomalainen uutisoi tapauksesta, jossa sijaisperheen isä ja sijaisveli tuomittiin 6–9-vuotiaan sijaislapsen hyväksikäytöstä Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen hyväksikäytöstä annettiin tuomioksi vain noin puolentoista vuoden ehdollisia tuomioita. Näin vakavissa tapauksissa minimirangaistusten tulisi olla huomattavasti ankarampia.

Tällä hetkellä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi saada 1–10 vuotta vankeutta. Törkeissä raiskauksissa minimituomio on kuitenkin kaksi vuotta. On vaikea ymmärtää, miksi lapsiin kohdistuva törkeä seksuaalirikos olisi vähemmän tuomittavaa kuin aikuisiin kohdistuva. Minimituomio olisi saatava vähintään kahteen vuoteen, mieluiten korkeammalle tasolle.

Menetettyjä ihmishenkiä tai rikottua lapsuutta emme saa takaisin, mutta uhrien läheisille ja meille muille on tärkeää nähdä, että oikeus toteutuu. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu myös Porvoon, Sastamalan ja Keski-Suomen tapahtumien jälkeen.

Rattijuopumusten ja seksuaalirikosten tuomioita tulisi kiristää

12.11. julkaistu tiedote

 

Aiemmin tänä vuonna julkaistiin oikeusministeriön tutkimus, jolla pyrittiin selvittämään kansan oikeustajua. Viidessä rikostapauksessa seitsemästä väestö tuomitsi teon keskimäärin ankarammin kuin tuomarit.

”Oikeustajututkimus ei ole ainoa lainsäätäjää ohjaava tekijä, mutta se antaa suuntaa yhteiskunnan ajattelutapojen kehittymisestä. Viime vuosina keskustelua ovat herättäneet esimerkiksi useat surulliset rattijuopumustapaukset, jotka ovat johtaneet täysin viattomien sivullisten kuolemaan”, lakivaliokunnan jäsen Pia Kauma toteaa.

Ongelmana on myös se, että tuomioissa jäädään usein kauas maksimirangaistuksista. Törkeiden rattijuopumusten vankeustuomioiden keskipituus on vain 3,6 kuukautta, vaikka enimmäisrangaistus on kaksi vuotta.

”Emme voi eduskunnassa tietenkään puuttua yksittäisiin oikeustapauksiin, mutta voimme lainsäädännön kautta nostaa rikosten minimituomioita”, lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen sanoo.

”Eduskunnan käsittelyssä oli jo vuonna 2014 lakialoite, jossa vaadittiin tiukempia rattijuopumustuomioita Suomeen. Totesimme tuolloin, että rangaistukset eivät vastaa kansan oikeustajua”, Kauma toteaa.

Edustajien mielestä myös seksuaalirikosten rangaistuksissa olisi syytä tehdä muutoksia ja yleistä linjaa korjata tiukempaan suuntaan. Tällä hetkellä törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä rangaistusasteikko on 1–10 vuotta vankeutta. Törkeissä raiskauksissa minimituomio on kuitenkin kaksi vuotta.

”On vaikea ymmärtää, miksi lapsiin kohdistuva törkeä seksuaalirikos olisi millään tavoin vähemmän tuomittavaa kuin aikuisiin kohdistuva. Tältä osin minimituomio olisi saatava vähintään kahteen vuoteen, mieluiten korkeammalle tasolle”, Tolvanen toteaa.

”Lakivaliokunta kannatti jo viime vaalikaudella alkolukkojen käytön lisäämistä. Näiden pitäisi tulla pakolliseksi jo ensimmäisen rattijuopumustuomion jälkeen. Nykyteknologia mahdollistaa entistä hienovaraisemmat laitteet, jotka voivat havaita alkoholin auton sisällä olevasta hengitysilmasta ilman erillistä puhalluttamista”, Kauma sanoo.

”Rangaistusten riittävän ankaruuden lisäksi meidän on myös käännettävä katseemme uhriin. On varmistuttava siitä, että heidän omaisensa saavat kaiken tarvitsemansa tuen. He eivät saa koskaan jäädä yksin”, Tolvanen toteaa.

Puheenvuoro Katalonian tilanteesta

Puheenvuoro Euroopan neuvoston paikallis- ja aluehallinnon kongressissa Strasbourgissa 19.10.

Dear Madame President,

The situation in Catalonia remains very challenging. The Spanish government has announced today that it will implement Article 155 of its constitution on Saturday to restrict the self-rule of Catalonia partially and temporarily.

In the eyes of international community and international law there are three main questions to be asked: is the referendum legal, is it politically legitimate and has it been recognized internationally. At least some of these questions have already been answered. First, the Spanish constitutional court ruled in 2010 that any referendum held in Spain should include all citizens, not just particular communities. Second, there has not been any real outside support for Catalonian independence within Europe or elsewhere. However, many politicians have condemned the use of violence in the electoral process. So do I.

It is clear that the only way forward is through dialogue. As you know, Catalonia has asked the European Union to mediate between Madrid and Barcelona, but this would require Madrid’s approval. Mediator accepted by both parties could indeed be the key for finding a solution. Council of Europe could also consider taking this role.

In the future we need more discussion also here in the Council on what is the role of international organisations, when a member nation is facing internal challenges. How can we help prevent conflicts, how can we de-escalate them and how can we prevent them from escalating even more?

Upholding democracy and rule of law are fundamental principles of the Council also in the future.

Opiskelijoiden työnteon tulorajat nostettava Pohjoismaiden tasolle

Opintotukea uudistettiin 1.8.2017 lähtien. Valtion takaamaa opintolainaa voi nyt nostaa kuukaudessa jopa yli 60 % aiempaa enemmän. Samalla korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa pienennettiin ja opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Tämä on hyödyttänyt taloudellisesti erityisesti yksinasujia. Hyvä puoli on myös se, että asumistukea voi saada nyt myös kesäkuukausilta.

Kaikilla opiskelijoilla tilanne ei ole kuitenkaan helpottunut. Näihin lukeutuu esimerkiksi sellainen opiskelija, jonka työssäkäyvä asuinkumppani ei osallistu ja jonka ei voi edes olettaa osallistuvan opiskelijan asuin- tai elinkustannuksiin. Nuori opiskelijanainen tai -mies ei tänä päivänä enää yhteen muuttaessaan oleta, että toinen olisi automaattisesti heti valmis elättämään toisen. Myöskään ns. kimppa-asujien osalta uudet säännökset eivät ole olleet parhaat mahdolliset.

Huomasin Suomen Pankin tilastoista, että opintolainoja nostettiin elokuussa peräti 143 miljoonan euron edestä. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Opintolainoja on nostettu tänä vuonna jo enemmän kuin vuonna 2016 yhteensä. Opiskelijat siis velkaantuvat ennätystahtiin.

Otin itsekin aikanaan ison summan opintolainaa, ja valmistuin suoraan alkavaan talouslamaan vuonna 1990. Työpaikka onneksi löytyi, inflaatio söi osan lainoista ja pikkuhiljaa veloista selvittiin. Maailma on nykyään kuitenkin erilainen kuin 30 vuotta sitten. Työelämän sirpaleisuus ja epävarmuus ovat lisääntyneet. Monet opiskelijat haluaisivat välttää velkaantumista, ja tekisivät mieluummin enemmän töitä. Työkokemuksesta on tietenkin hyötyä myös valmistumisen jälkeen.

Tilastokeskuksen mukaan joka toinen opiskelija tekeekin töitä opiskelun ohessa. Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt, ja yksi syy tähän kehitykseen ovat opintotuen jyrkät tulorajat. Opiskeluaikainen työssäkäynti on yleistä kaikissa Pohjoismaissa. Muissa Pohjoismaissa opiskelija voi ansaita opintotuen lisäksi enemmän kuin Suomessa: meillä raja on noin 12 000 euroa, kun taas Norjassa ja Ruotsissa noin 18 000 euroa ja Tanskassa yli 19000 euroa vuodessa. Norjassa lasten määrä perheessä kasvattaa tulorajoja.

Usein kuulee perusteltavan, että tulorajoja ei voi nostaa, koska opinnot viivästyvät. Näinhän ei tarvitse olla. Työskentelyhän ei vääjäämättä edes lykkää valmistumista, jos opintopistevaatimuksesta per vuosi pidetään kiinni. Silloin ei voitaisi myöskään väittää, että tulorajojen nostaminen lisäisi opintotukikuukausien määrää ja toisi sitä kautta lisäkustannuksia nykytilanteeseen verrattuna. Stä paitsi luulen, että jotkut opiskelijat olisivat valmiita jopa kahmimaan opintopisteitä nykyvaatimuksia enemmänkin ja valmistumaan nopeammin, jos vain saisivat tehdä töitä ilman, että menettävät tuet tai tulee sanktioita jo saaduista tuista. Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että ahkeruuteen pitää nimenomaan kannustaa. Ei rangaista siitä.

Työntekoon pitää olla oikeus kaikilla opiskelijoilla, mutta eniten tätä oikeutta tarvitsevat ne opiskelijat, joilla esimerkiksi vanhemmat eivät pysty jelppimään puhelin- tai ruokalaskun maksussa. Opiskelijat ovat myös merkittävä resurssi heitä palkkaaville yrityksille, joten jokainen menetetty työtunti on tappio kansantalouden kannalta. Opiskelijoiden tekemä työ on myös luonteeltaan usein sellaista, johon soveltuu parhaiten uraansa aloitteleva henkilö. Tällöin he eivät vie keneltäkään työpaikkaa, pikemminkin päinvastoin – monet näistä paikoista jäisivät muuten täyttämättä.

Eräs tuttu opiskelija totesikin tähän osuvasti: ”Köyhä opiskelija ei valmistu oppilaitoksestaan yhtään nopeammin kuin se, joka ei ole niin tiukilla.” Ehkä tilanne on jopa päinvastoin. Siksi jätinkin aiheesta kirjallisen kysymyksen viime viikolla ministerin vastattavaksi. Saa nähdä, mitä minulle 21 päivän kuluttua vastataan.

Opiskelijoiden työnteon esteet poistettava

13.10. lähetetty tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 13.10. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon vastattavaksi kirjallisen kysymyksen opiskelijoiden toimeentulosta ja tulorajoista.

Kauma tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään erityisesti sitä, voitaisiinko työntekoon liittyviä tulorajoja nostaa muiden Pohjoismaiden tasolle ja miten opiskelun ja työn yhdistämisestä saataisiin nykyistä kannustavampaa.

”Tilastokeskuksen mukaan joka toinen opiskelija tekee töitä opiskelun ohessa. Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt. Yksi syy tähän kehitykseen ovat opintotuen jyrkät tulorajat”, Kauma toteaa.

Tulorajojen suuruus on 660 euroa jokaista tukikuukautta ja 1970 euroa jokaista tuetonta kuukautta kohden. Useimmissa tapauksissa opiskelija nostaa yhdeksän kuukautta opintotukea, jolloin vuositulorajaksi työnteon osalta muodostuu 11 850 euroa. Osa-aikaisessakin työssä tämä raja tulee helposti vastaan, jolloin opiskelija saattaa joutua kieltäytymään lisätyöstä sanktioiden pelossa.

”Monella alalla vastavalmistuneilta edellytetään ainakin jonkinlaista aiempaa työkokemusta. Työnteko ei myöskään vääjäämättä hidasta valmistumista, etenkin jos opintopisteiden määrävaatimus lukuvuotta kohden pidetään ennallaan”, Kauma toteaa.

Opiskeluaikainen työssäkäynti on yleistä kaikissa Pohjoismaissa. Tanskassa opiskelija voi ansaita opintotuen lisäksi 19 216 euroa, Norjassa 18 089 euroa ja Ruotsissa 18 126 euroa. Norjassa lasten määrä kasvattaa tulorajoja. Islannissakin raja nousee 19 077 euroon, jos opiskelija on työmarkkinoilla puolet kalenterivuodesta.

”Suomen Pankin tilastojen mukaan elokuussa 2017 opintolainoja nostettiin 143 miljoonan euron edestä, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Opiskelijoilla on oltava mahdollisuus turvata toimeentulonsa lainan sijasta työnteolla, jos he näin haluavat. Tulorajoja höllentämällä voisimme siirtyä tämän osalta muiden Pohjoismaiden linjalle”, Kauma toteaa.

 

Liian kova veroprogressio pilaa osaajien työhalut

Viime viikolla alkoi valtion budjetin käsittely eduskunnassa. Täysistunnossa käytiin vilkasta keskustelua varsinkin tulonsiirroista ja suhteellisen pienestä tuloerojen kasvusta. Mutta verotuksen kova progressio ei kiinnostanut kuin muutamaa puhujaa. Eikä myöskään se, että ansiotuloverojen maksu näyttää edelleen kasautuvan kohtuuttoman pienelle määrälle veronmaksajia.

Akavan tilastojen mukaan 9,5 prosenttia suomalaisista maksaa 74 prosenttia yksistään valtion ansiotuloveroista. Tähän porukkaan päätyy vähintään 55 000 euron vuosituloilla. Jos katsotaan kaikkia tulo- ja pääomaveroja, kasautuu vielä silloinkin verojen maksu melko pienelle porukalle. Verohallinnon tilastoista käy ilmi, että noin 27 prosenttia tulonsaajista maksoi noin 71 prosenttia kaikista tulo- ja pääomaveroista vuonna 2015. Nämä ihmiset tienasivat tyypillisesti 35 000–50 000 euroa vuodessa, aivan pieni osa toki enemmän.

Progressio on ankara, mutta sen kovuus iskee palkansaajaan itse asiassa jo edellä mainittua alhaisemmalla tulotasolla, kuten Akavan laskelmista käy ilmi. Jos 2400 euroa kuukaudessa ansaitseva tradenomi tai lastentarhanopettaja saa 300 euron palkankorotuksen, jää hänelle summasta käteen vain 164 euroa eli hieman yli puolet. Ja kas kummaa, tuosta 300 euron työstä ja vastuusta jää hänelle kuitenkin hoidettavaksi täydet sata prosenttia, minkä lisäksi työnantaja tietenkin maksaa tästä asiaankuuluvat lisämaksut.

Onko tällainen verokohtelu kannustavaa? Mielestäni ei. Ja ilmeisesti ei myöskään monen muun mielestä, koska yhä useampi kieltäytyy ylennyksestä tai palkankorotuksesta, eikä ota lisätyötä vastaan. Häviäjänä on silloin yhteiskunta, jolta tuo lisätyöhön kohdistuva lisävero jää saamatta. Ja voisihan kyseinen tradenomi tai lastentarhanopettaja ostaa saamallaan palkankorotuksella vaikka kotimaisia palveluita ja luoda näin lisää työpaikkoja. Mutta ei.

Moni verotuksen progressioon turhautunut on valmis muuttamaan ulkomaille. Näin tekevät vuosittain tuhannet suomalaiset, kuten Helsingin Sanomat uutisoi jo viime vuonna. Huolestuttavaa on, että yhä harvempi heistä suunnittelee enää paluuta Suomeen. Kotimaan jättäminen taakse on tietenkin asia, johon vaikuttaa moni muukin asia kuin verotus. Mutta ei kai kukaan voi väittää olevan Suomen etu, että täällä korkealle koulutetut ihmiset eivät jää tuottamaan lisäarvoa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas on aika ajoin nostanut esille jyrkän progression luomat ongelmat. Ikävä kyllä hänkin on joutunut toteamaan, että puoluepoliittisesti asia on hankala – poliitikot olettavat suuren yleisön haluavan, että paremmin ansaitsevia rankaistaan kovilla veroilla.

Kaikki puolueet kannattavat koulutukseen ja osaamiseen satsaamista, mutta jostain syystä osaajan palkasta ei saisi jäädä käteen juuri mitään muuta kuin työniloa. Fiksu saa kyllä olla, muttei hyvin toimeentuleva. Progression ankaruutta Suomessa korostaa se, että julkisten palveluiden, kuten päivähoitomaksujen perusteena ovat brutto- eikä nettotulot. Koulutettu keski- tai hyvätuloinen pienten lasten vanhempi voi kokea joutuvansa palvelumaksujen kautta jopa kaksinkertaisen progression kohteeksi.

Kansainvälisesti vertailtuna Suomi on edelleen hyvin pienten tuloerojen maa. Verotuksen progressiota on varaa selvästi loiventaa. Kaikki me ymmärrämme, että verotuloilla saadaan aikaan paljon hyviä asioita peruskoulusta terveydenhuoltoon. Mutta jos veroihin ja veroluonteisiin maksuihin menee jo yli puolet lisätyöstä saadusta tulosta, kuka haluaa enää ponnistella? Missä menee kohtuullisuuden raja?

Aivan kaikki suomalaiset on pidettävä mukana kelkassa, myös osaajat. He maksavat jo nyt eurooppalaisittainkin korkeaa ansiotuloveroa.

 

Diabeteshoidon alueellisesta tasa-arvosta on huolehdittava

15.9. lähetetty tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 15.9. kirjallisen kysymyksen diabeteshoidon alueellisesta tasa-arvosta. Hän kehottaa sosiaali- ja terveysministeriötä turvaamaan modernin hoidon saatavuuden kaikkialla Suomessa.

Tyypin 1 diabetes kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää merkittävästi siihen liittyvien pitkäaikaiskomplikaatioiden takia. Se on merkittävä dialyysihoidon, näkövammaisuuden ja alaraaja-amputaatioiden aiheuttaja sekä riskitekijä myös sepelvaltimotaudin kehittymisessä.

”Tutkimusten mukaan tärkein ehkäisevä keino näiden komplikaatioiden syntymisessä on mahdollisimman hyvä glukoositasapaino. Sen seurannan kulmakivenä on oman motivaation lisäksi itsetehdyt verensokerimittaukset ja moderni insuliinihoito, eli pumppu- tai monipistoshoito. Tyypin 1 diabetekselle on kuitenkin tyypillistä verensokerin nopea ja arvaamaton käyttäytyminen, vaikka hiilihydraattien arviointi ja insuliinin annosteluperiaatteet olisivatkin kunnossa”, Kauma toteaa.

Monipistoshoidossa potilaan on pistettävä insuliinia 5–8 kertaa sekä sormenpäihin 4–10 kertaa päivässä. Pistemittaus ei kuitenkaan anna tietoa siihen, mihin suuntaan sokeritasapaino on muuttumassa. Nykyaikaisempi tapa seurata kulloistakin verensokeritasoa on käyttää sensoria eli laitetta, joka mittaa jatkuvasti verensokeritasoa. Verensokerin saa selville lukijalla ilman sormenpäästä otettavaa verinäytettä. Vielä edistyksellisemmät sensorit ovat yhteydessä pumpun kanssa, joka hälyttää liiallisista verensokerin vaihteluista. Tulevaisuudessa pumput tulevat myös annostelemaan insuliinin verensokeriarvojen mukaisesti.

”Tämän suhteen diabeteksesta kärsivät suomalaiset ovat kuitenkin tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa asuinkunnastaan riippuen. Hoidon apuvälineet kustantaa kotikunta, mutta sensoreita myönnetään tällä hetkellä hyvin rajoitetusti niiden korkean hinnan vuoksi”, Kauma toteaa.

”Modernin sensorin lisäkustannus on vähintään 1000 euroa vuodessa verrattuna perinteiseen hoitoon. Paremman hoidon tuottamat säästöt tulevat ajan kuluessa, sillä komplikaatiot, sairauslomat sekä ennenaikaiset eläköitymiset vähenevät”, Kauma toteaa.

Toisaalta käytännöt vaihtelevat alueittain, sillä esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiirissä sensoreita on hankittu enemmän kuin Pohjois-Pohjanmaalla. Myös Helsinki on ollut hyvin tiukka laitteiden myöntämisessä.

”Ruotsissa uuden hoitoteknologian käyttöön on siirrytty Suomea nopeammin, vaikka esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiiri onkin toiminut kotimaisena alan edelläkävijänä. Kuntien suhtautuminen asiaan on selvästi muuttumassa, mutta hitaasti ja eri tahtiin”, Kauma toteaa.

Kokoomusedustajat: Opiskelijavalintojen uudistuksessa edettävä harkiten

8.9. lähetetty tiedote

Kokoomusedustajat: Opiskelijavalintojen uudistuksessa edettävä harkiten

Kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma, Markku Eestilä, Harri Jaskari, Jukka Kopra, Sanna Lauslahti, Sari Raassina, Kari Tolvanen ja Eero Suutari ovat jättäneet 7.9. kirjallisen kysymyksen opiskelijavalintojen uudistamisesta. He kehottavat opetus- ja kulttuuriministeriötä etenemään harkiten reformissa, jonka mukaisesti pitkää valmentautumista vaativista opiskelijavalinnoista pyritään luopumaan vuoteen 2018 mennessä. Muutokset tulevat vaikuttamaan lähivuosina kymmenien tuhansien suomalaisnuorten elämään ja opintosuunnitelmiin.

”Vaikka uudistuksessa on useita positiivisia piirteitä, olen huolestunut niistä lukio- ja ammattikouluikäisistä nuorista, erityisesti pojista, jotka eivät ole vielä innostuneet hakemaan hyviä arvosanoja ja joiden voidaan katsoa alisuoriutuvan ennen korkeakouluvalintoja”, Kauma toteaa.

”Nykyiseen pääsykoejärjestelmään liittyvien kalliiden valmennuskurssien on nähty luovan eriarvoisuutta, mutta jatkossa vastaava liiketoiminta todennäköisesti siirtyy lukio- ja ammattikouluihin”, Kopra lisää.

”Kun arvosanoista halutaan parhaat mahdolliset, saattaa myös keskiasteen koulutuksen suorittamisaika ja työelämään siirtyminen monilla venyä. Tämän seurauksena uudistuksen hyöty voikin jäädä odotettua vähäisemmäksi”, jatkaa Lauslahti.

”Lukion ja ylioppilaskirjoitusten aikaan perheissä saattaa olla nuoresta itsestään riippumattomia häiriötekijöitä, jotka vaikeuttavat keskittymistä ja hyviin arvosanoihin yltämistä”, Eestilä muistuttaa.

”Vielä ylioppilaskirjoitusten aikaan läheskään kaikilla ei ole tiedossa, mikä ammatti tai ala on loppujen lopuksi se kaikkein kiinnostavin ja sopivin. Siksi joissakin Euroopan maissa, kuten Sveitsissä, kaikki pääsevät ensimmäisenä vuonna yliopistoon ja karsinta on vasta toisen vuoden alussa. Miksi ei meilläkin voitaisi kokeilla vastaavaa mallia?” kysyy Jaskari.

”Pääsykokeita voi myös pitää hyvänä motivaatiomittarina tietyllä alalla opiskeluun, jolloin niistä luopuminen voi potentiaalisesti lisätä opiskelun keskeyttämistä sekä heikentää oppimistuloksia. Motivaation mittaaminen on tärkeää esim. lääketieteessä, jossa monialaisen tiedon soveltaminen on oleellista opinnoissa onnistumisessa”, toteaa Raassina.

”On hyvä, että nuorten pääsyä yliopistoihin ja korkeakouluihin uudistetaan, mutta samalla on tärkeää pitää yllä monenlaisia sisäänpääsyreittejä sekä ottaa oppia hyväksi todetuista käytännöistä muualla Euroopassa”, kansanedustajat toteavat.

 

Lisätietoja:

Pia Kauma, puh. 050 574 6764
Markku Eestilä, puh. 050 027 5689
Harri Jaskari, puh. 050 512 2874
Sanna Lauslahti, puh. 050 512 2380
Jukka Kopra, puh. 040 051 5066
Sari Raassina, puh. 050 523 2808
Eero Suutari, puh. 050 512 0594
Kari Tolvanen, puh. 040 583 5501