Rattijuopumusten ja seksuaalirikosten tuomioita tulee kiristää

Kansanedustajien pitää laatia lakeja, joilla voidaan suojella erityisesti lapsia ja kaikkein heikoimpia. Toisinaan tässä työssä kokee voimattomuutta, kun seuraa mitä kaikkea pahaa ja epäoikeudenmukaista ympärillä tapahtuu. Viimeksi tällainen tunne tuli muutama päivä sitten Porvoon tragediasta, jossa isän epäillään murhanneen oman, alle 3-vuotiaan tyttärensä. Isän väkivaltaisuus oli ollut jo pitkään tiedossa, lapsi ja äiti olleet välillä jo turvakodissakin, mutta silti ei pystytty suojelemaan lasta tämän oman vanhemman pahuudelta.

Joihinkin asioihin me Arkadianmäellä voimme kuitenkin vaikuttaa ja yksi niistä on rikoksista annettavat rangaistukset. Rangaistuksilla on itse asiassa monta funktiota. Niiden kuuluu ohjata yleistä moraalia sekä eristää tarvittaessa rikoksentekijä vankeuteen ja suojata muita ihmisiä pahantekijältä.

Aiemmin tänä vuonna julkaistiin kansan oikeustajua selvittänyt oikeusministeriön tutkimus. Siinä sekä kansalaisia että käräjätuomareita pyydettiin määrittelemään sopiva rangaistus samoihin heille esitettyihin rikostapauksiin. Viidessä rikostapauksessa seitsemästä väestö tuomitsi teon keskimäärin ankarammin kuin tuomarit. Suurimmat erot koskivat väkivaltaa lähisuhteessa ja auton kuljettamista päihtyneenä.

Oikeustajututkimus ei ole ainoa lainsäätäjää ohjaava tekijä, mutta se antaa suuntaa yhteiskunnan ajattelutapojen kehittymisestä. Viime vuosina keskustelua ovat herättäneet esimerkiksi useat surulliset rattijuopumustapaukset, jotka ovat johtaneet täysin viattomien sivullisten kuolemaan. Helmikuussa Sastamalassa kaksi nuorta kuoli rattijuopon ja mopoauton törmäyksessä. Tila-autoa ajanut 30-vuotias rattijuoppo oli sekaisin alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Hänellä oli taustallaan aiempia väkivalta- ja päihderikoksia.

Tällä hetkellä kuolemaan johtaneissa tapauksissa tekijä saattaa vapautua jo noin vuoden kuluttua. Törkeiden rattijuopumusten vankeustuomioiden keskipituus on vain 3,6 kuukautta, vaikka enimmäisrangaistus on kaksi vuotta. Tuomiot ovat myös osoittautuneet tehottomiksi, sillä monessa tapauksessa samat henkilöt ovat syyllistyneet useita kertoja rattijuopumukseen. Emme voi eduskunnassa tietenkään puuttua yksittäisiin oikeustapauksiin, mutta voimme lainsäädännön kautta nostaa rikosten minimituomioita.

Rattijuopon kovempi rangaistus ei aina ennaltaehkäise uutta rattijuopumusta, ja tärkeää on tietenkin saattaa tekijä asianmukaiseen hoitoon. Nämä toimet yksin eivät silti riitä. Lakivaliokunta kannatti jo viime vaalikaudella alkolukkojen käytön lisäämistä. Näiden pitäisi tulla pakolliseksi jo ensimmäisen rattijuopumustuomion jälkeen. Nykyteknologia mahdollistaa entistä hienovaraisemmat laitteet, jotka voivat havaita alkoholin auton sisällä olevasta hengitysilmasta ilman erillistä puhalluttamista. Rikoksenuusijalta tulisi ottaa aina pois rikoksentekoväline eli auto. Halukkuus lainata omaa autoa rattijuopoille vähenisi, jos tämä pätisi aina – siis huolimatta siitä, kenen auto on kyseessä.

Myös seksuaalirikosten rangaistuksissa olisi syytä tiukentaa yleistä linjaa. Tätäkin tukee aiemmin mainittu oikeustajututkimus. Heinäkuussa Keskisuomalainen uutisoi tapauksesta, jossa sijaisperheen isä ja sijaisveli tuomittiin 6–9-vuotiaan sijaislapsen hyväksikäytöstä Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Kolme vuotta kestäneestä törkeästä lapsen hyväksikäytöstä annettiin tuomioksi vain noin puolentoista vuoden ehdollisia tuomioita. Näin vakavissa tapauksissa minimirangaistusten tulisi olla huomattavasti ankarampia.

Tällä hetkellä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi saada 1–10 vuotta vankeutta. Törkeissä raiskauksissa minimituomio on kuitenkin kaksi vuotta. On vaikea ymmärtää, miksi lapsiin kohdistuva törkeä seksuaalirikos olisi vähemmän tuomittavaa kuin aikuisiin kohdistuva. Minimituomio olisi saatava vähintään kahteen vuoteen, mieluiten korkeammalle tasolle.

Menetettyjä ihmishenkiä tai rikottua lapsuutta emme saa takaisin, mutta uhrien läheisille ja meille muille on tärkeää nähdä, että oikeus toteutuu. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu myös Porvoon, Sastamalan ja Keski-Suomen tapahtumien jälkeen.

Rattijuopumusten ja seksuaalirikosten tuomioita tulisi kiristää

12.11. julkaistu tiedote

 

Aiemmin tänä vuonna julkaistiin oikeusministeriön tutkimus, jolla pyrittiin selvittämään kansan oikeustajua. Viidessä rikostapauksessa seitsemästä väestö tuomitsi teon keskimäärin ankarammin kuin tuomarit.

”Oikeustajututkimus ei ole ainoa lainsäätäjää ohjaava tekijä, mutta se antaa suuntaa yhteiskunnan ajattelutapojen kehittymisestä. Viime vuosina keskustelua ovat herättäneet esimerkiksi useat surulliset rattijuopumustapaukset, jotka ovat johtaneet täysin viattomien sivullisten kuolemaan”, lakivaliokunnan jäsen Pia Kauma toteaa.

Ongelmana on myös se, että tuomioissa jäädään usein kauas maksimirangaistuksista. Törkeiden rattijuopumusten vankeustuomioiden keskipituus on vain 3,6 kuukautta, vaikka enimmäisrangaistus on kaksi vuotta.

”Emme voi eduskunnassa tietenkään puuttua yksittäisiin oikeustapauksiin, mutta voimme lainsäädännön kautta nostaa rikosten minimituomioita”, lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen sanoo.

”Eduskunnan käsittelyssä oli jo vuonna 2014 lakialoite, jossa vaadittiin tiukempia rattijuopumustuomioita Suomeen. Totesimme tuolloin, että rangaistukset eivät vastaa kansan oikeustajua”, Kauma toteaa.

Edustajien mielestä myös seksuaalirikosten rangaistuksissa olisi syytä tehdä muutoksia ja yleistä linjaa korjata tiukempaan suuntaan. Tällä hetkellä törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä rangaistusasteikko on 1–10 vuotta vankeutta. Törkeissä raiskauksissa minimituomio on kuitenkin kaksi vuotta.

”On vaikea ymmärtää, miksi lapsiin kohdistuva törkeä seksuaalirikos olisi millään tavoin vähemmän tuomittavaa kuin aikuisiin kohdistuva. Tältä osin minimituomio olisi saatava vähintään kahteen vuoteen, mieluiten korkeammalle tasolle”, Tolvanen toteaa.

”Lakivaliokunta kannatti jo viime vaalikaudella alkolukkojen käytön lisäämistä. Näiden pitäisi tulla pakolliseksi jo ensimmäisen rattijuopumustuomion jälkeen. Nykyteknologia mahdollistaa entistä hienovaraisemmat laitteet, jotka voivat havaita alkoholin auton sisällä olevasta hengitysilmasta ilman erillistä puhalluttamista”, Kauma sanoo.

”Rangaistusten riittävän ankaruuden lisäksi meidän on myös käännettävä katseemme uhriin. On varmistuttava siitä, että heidän omaisensa saavat kaiken tarvitsemansa tuen. He eivät saa koskaan jäädä yksin”, Tolvanen toteaa.

Puheenvuoro Katalonian tilanteesta

Puheenvuoro Euroopan neuvoston paikallis- ja aluehallinnon kongressissa Strasbourgissa 19.10.

Dear Madame President,

The situation in Catalonia remains very challenging. The Spanish government has announced today that it will implement Article 155 of its constitution on Saturday to restrict the self-rule of Catalonia partially and temporarily.

In the eyes of international community and international law there are three main questions to be asked: is the referendum legal, is it politically legitimate and has it been recognized internationally. At least some of these questions have already been answered. First, the Spanish constitutional court ruled in 2010 that any referendum held in Spain should include all citizens, not just particular communities. Second, there has not been any real outside support for Catalonian independence within Europe or elsewhere. However, many politicians have condemned the use of violence in the electoral process. So do I.

It is clear that the only way forward is through dialogue. As you know, Catalonia has asked the European Union to mediate between Madrid and Barcelona, but this would require Madrid’s approval. Mediator accepted by both parties could indeed be the key for finding a solution. Council of Europe could also consider taking this role.

In the future we need more discussion also here in the Council on what is the role of international organisations, when a member nation is facing internal challenges. How can we help prevent conflicts, how can we de-escalate them and how can we prevent them from escalating even more?

Upholding democracy and rule of law are fundamental principles of the Council also in the future.

Opiskelijoiden työnteon tulorajat nostettava Pohjoismaiden tasolle

Opintotukea uudistettiin 1.8.2017 lähtien. Valtion takaamaa opintolainaa voi nyt nostaa kuukaudessa jopa yli 60 % aiempaa enemmän. Samalla korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa pienennettiin ja opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Tämä on hyödyttänyt taloudellisesti erityisesti yksinasujia. Hyvä puoli on myös se, että asumistukea voi saada nyt myös kesäkuukausilta.

Kaikilla opiskelijoilla tilanne ei ole kuitenkaan helpottunut. Näihin lukeutuu esimerkiksi sellainen opiskelija, jonka työssäkäyvä asuinkumppani ei osallistu ja jonka ei voi edes olettaa osallistuvan opiskelijan asuin- tai elinkustannuksiin. Nuori opiskelijanainen tai -mies ei tänä päivänä enää yhteen muuttaessaan oleta, että toinen olisi automaattisesti heti valmis elättämään toisen. Myöskään ns. kimppa-asujien osalta uudet säännökset eivät ole olleet parhaat mahdolliset.

Huomasin Suomen Pankin tilastoista, että opintolainoja nostettiin elokuussa peräti 143 miljoonan euron edestä. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Opintolainoja on nostettu tänä vuonna jo enemmän kuin vuonna 2016 yhteensä. Opiskelijat siis velkaantuvat ennätystahtiin.

Otin itsekin aikanaan ison summan opintolainaa, ja valmistuin suoraan alkavaan talouslamaan vuonna 1990. Työpaikka onneksi löytyi, inflaatio söi osan lainoista ja pikkuhiljaa veloista selvittiin. Maailma on nykyään kuitenkin erilainen kuin 30 vuotta sitten. Työelämän sirpaleisuus ja epävarmuus ovat lisääntyneet. Monet opiskelijat haluaisivat välttää velkaantumista, ja tekisivät mieluummin enemmän töitä. Työkokemuksesta on tietenkin hyötyä myös valmistumisen jälkeen.

Tilastokeskuksen mukaan joka toinen opiskelija tekeekin töitä opiskelun ohessa. Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt, ja yksi syy tähän kehitykseen ovat opintotuen jyrkät tulorajat. Opiskeluaikainen työssäkäynti on yleistä kaikissa Pohjoismaissa. Muissa Pohjoismaissa opiskelija voi ansaita opintotuen lisäksi enemmän kuin Suomessa: meillä raja on noin 12 000 euroa, kun taas Norjassa ja Ruotsissa noin 18 000 euroa ja Tanskassa yli 19000 euroa vuodessa. Norjassa lasten määrä perheessä kasvattaa tulorajoja.

Usein kuulee perusteltavan, että tulorajoja ei voi nostaa, koska opinnot viivästyvät. Näinhän ei tarvitse olla. Työskentelyhän ei vääjäämättä edes lykkää valmistumista, jos opintopistevaatimuksesta per vuosi pidetään kiinni. Silloin ei voitaisi myöskään väittää, että tulorajojen nostaminen lisäisi opintotukikuukausien määrää ja toisi sitä kautta lisäkustannuksia nykytilanteeseen verrattuna. Stä paitsi luulen, että jotkut opiskelijat olisivat valmiita jopa kahmimaan opintopisteitä nykyvaatimuksia enemmänkin ja valmistumaan nopeammin, jos vain saisivat tehdä töitä ilman, että menettävät tuet tai tulee sanktioita jo saaduista tuista. Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että ahkeruuteen pitää nimenomaan kannustaa. Ei rangaista siitä.

Työntekoon pitää olla oikeus kaikilla opiskelijoilla, mutta eniten tätä oikeutta tarvitsevat ne opiskelijat, joilla esimerkiksi vanhemmat eivät pysty jelppimään puhelin- tai ruokalaskun maksussa. Opiskelijat ovat myös merkittävä resurssi heitä palkkaaville yrityksille, joten jokainen menetetty työtunti on tappio kansantalouden kannalta. Opiskelijoiden tekemä työ on myös luonteeltaan usein sellaista, johon soveltuu parhaiten uraansa aloitteleva henkilö. Tällöin he eivät vie keneltäkään työpaikkaa, pikemminkin päinvastoin – monet näistä paikoista jäisivät muuten täyttämättä.

Eräs tuttu opiskelija totesikin tähän osuvasti: ”Köyhä opiskelija ei valmistu oppilaitoksestaan yhtään nopeammin kuin se, joka ei ole niin tiukilla.” Ehkä tilanne on jopa päinvastoin. Siksi jätinkin aiheesta kirjallisen kysymyksen viime viikolla ministerin vastattavaksi. Saa nähdä, mitä minulle 21 päivän kuluttua vastataan.

Opiskelijoiden työnteon esteet poistettava

13.10. lähetetty tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 13.10. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon vastattavaksi kirjallisen kysymyksen opiskelijoiden toimeentulosta ja tulorajoista.

Kauma tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään erityisesti sitä, voitaisiinko työntekoon liittyviä tulorajoja nostaa muiden Pohjoismaiden tasolle ja miten opiskelun ja työn yhdistämisestä saataisiin nykyistä kannustavampaa.

”Tilastokeskuksen mukaan joka toinen opiskelija tekee töitä opiskelun ohessa. Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt. Yksi syy tähän kehitykseen ovat opintotuen jyrkät tulorajat”, Kauma toteaa.

Tulorajojen suuruus on 660 euroa jokaista tukikuukautta ja 1970 euroa jokaista tuetonta kuukautta kohden. Useimmissa tapauksissa opiskelija nostaa yhdeksän kuukautta opintotukea, jolloin vuositulorajaksi työnteon osalta muodostuu 11 850 euroa. Osa-aikaisessakin työssä tämä raja tulee helposti vastaan, jolloin opiskelija saattaa joutua kieltäytymään lisätyöstä sanktioiden pelossa.

”Monella alalla vastavalmistuneilta edellytetään ainakin jonkinlaista aiempaa työkokemusta. Työnteko ei myöskään vääjäämättä hidasta valmistumista, etenkin jos opintopisteiden määrävaatimus lukuvuotta kohden pidetään ennallaan”, Kauma toteaa.

Opiskeluaikainen työssäkäynti on yleistä kaikissa Pohjoismaissa. Tanskassa opiskelija voi ansaita opintotuen lisäksi 19 216 euroa, Norjassa 18 089 euroa ja Ruotsissa 18 126 euroa. Norjassa lasten määrä kasvattaa tulorajoja. Islannissakin raja nousee 19 077 euroon, jos opiskelija on työmarkkinoilla puolet kalenterivuodesta.

”Suomen Pankin tilastojen mukaan elokuussa 2017 opintolainoja nostettiin 143 miljoonan euron edestä, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Opiskelijoilla on oltava mahdollisuus turvata toimeentulonsa lainan sijasta työnteolla, jos he näin haluavat. Tulorajoja höllentämällä voisimme siirtyä tämän osalta muiden Pohjoismaiden linjalle”, Kauma toteaa.

 

Liian kova veroprogressio pilaa osaajien työhalut

Viime viikolla alkoi valtion budjetin käsittely eduskunnassa. Täysistunnossa käytiin vilkasta keskustelua varsinkin tulonsiirroista ja suhteellisen pienestä tuloerojen kasvusta. Mutta verotuksen kova progressio ei kiinnostanut kuin muutamaa puhujaa. Eikä myöskään se, että ansiotuloverojen maksu näyttää edelleen kasautuvan kohtuuttoman pienelle määrälle veronmaksajia.

Akavan tilastojen mukaan 9,5 prosenttia suomalaisista maksaa 74 prosenttia yksistään valtion ansiotuloveroista. Tähän porukkaan päätyy vähintään 55 000 euron vuosituloilla. Jos katsotaan kaikkia tulo- ja pääomaveroja, kasautuu vielä silloinkin verojen maksu melko pienelle porukalle. Verohallinnon tilastoista käy ilmi, että noin 27 prosenttia tulonsaajista maksoi noin 71 prosenttia kaikista tulo- ja pääomaveroista vuonna 2015. Nämä ihmiset tienasivat tyypillisesti 35 000–50 000 euroa vuodessa, aivan pieni osa toki enemmän.

Progressio on ankara, mutta sen kovuus iskee palkansaajaan itse asiassa jo edellä mainittua alhaisemmalla tulotasolla, kuten Akavan laskelmista käy ilmi. Jos 2400 euroa kuukaudessa ansaitseva tradenomi tai lastentarhanopettaja saa 300 euron palkankorotuksen, jää hänelle summasta käteen vain 164 euroa eli hieman yli puolet. Ja kas kummaa, tuosta 300 euron työstä ja vastuusta jää hänelle kuitenkin hoidettavaksi täydet sata prosenttia, minkä lisäksi työnantaja tietenkin maksaa tästä asiaankuuluvat lisämaksut.

Onko tällainen verokohtelu kannustavaa? Mielestäni ei. Ja ilmeisesti ei myöskään monen muun mielestä, koska yhä useampi kieltäytyy ylennyksestä tai palkankorotuksesta, eikä ota lisätyötä vastaan. Häviäjänä on silloin yhteiskunta, jolta tuo lisätyöhön kohdistuva lisävero jää saamatta. Ja voisihan kyseinen tradenomi tai lastentarhanopettaja ostaa saamallaan palkankorotuksella vaikka kotimaisia palveluita ja luoda näin lisää työpaikkoja. Mutta ei.

Moni verotuksen progressioon turhautunut on valmis muuttamaan ulkomaille. Näin tekevät vuosittain tuhannet suomalaiset, kuten Helsingin Sanomat uutisoi jo viime vuonna. Huolestuttavaa on, että yhä harvempi heistä suunnittelee enää paluuta Suomeen. Kotimaan jättäminen taakse on tietenkin asia, johon vaikuttaa moni muukin asia kuin verotus. Mutta ei kai kukaan voi väittää olevan Suomen etu, että täällä korkealle koulutetut ihmiset eivät jää tuottamaan lisäarvoa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas on aika ajoin nostanut esille jyrkän progression luomat ongelmat. Ikävä kyllä hänkin on joutunut toteamaan, että puoluepoliittisesti asia on hankala – poliitikot olettavat suuren yleisön haluavan, että paremmin ansaitsevia rankaistaan kovilla veroilla.

Kaikki puolueet kannattavat koulutukseen ja osaamiseen satsaamista, mutta jostain syystä osaajan palkasta ei saisi jäädä käteen juuri mitään muuta kuin työniloa. Fiksu saa kyllä olla, muttei hyvin toimeentuleva. Progression ankaruutta Suomessa korostaa se, että julkisten palveluiden, kuten päivähoitomaksujen perusteena ovat brutto- eikä nettotulot. Koulutettu keski- tai hyvätuloinen pienten lasten vanhempi voi kokea joutuvansa palvelumaksujen kautta jopa kaksinkertaisen progression kohteeksi.

Kansainvälisesti vertailtuna Suomi on edelleen hyvin pienten tuloerojen maa. Verotuksen progressiota on varaa selvästi loiventaa. Kaikki me ymmärrämme, että verotuloilla saadaan aikaan paljon hyviä asioita peruskoulusta terveydenhuoltoon. Mutta jos veroihin ja veroluonteisiin maksuihin menee jo yli puolet lisätyöstä saadusta tulosta, kuka haluaa enää ponnistella? Missä menee kohtuullisuuden raja?

Aivan kaikki suomalaiset on pidettävä mukana kelkassa, myös osaajat. He maksavat jo nyt eurooppalaisittainkin korkeaa ansiotuloveroa.

 

Diabeteshoidon alueellisesta tasa-arvosta on huolehdittava

15.9. lähetetty tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 15.9. kirjallisen kysymyksen diabeteshoidon alueellisesta tasa-arvosta. Hän kehottaa sosiaali- ja terveysministeriötä turvaamaan modernin hoidon saatavuuden kaikkialla Suomessa.

Tyypin 1 diabetes kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää merkittävästi siihen liittyvien pitkäaikaiskomplikaatioiden takia. Se on merkittävä dialyysihoidon, näkövammaisuuden ja alaraaja-amputaatioiden aiheuttaja sekä riskitekijä myös sepelvaltimotaudin kehittymisessä.

”Tutkimusten mukaan tärkein ehkäisevä keino näiden komplikaatioiden syntymisessä on mahdollisimman hyvä glukoositasapaino. Sen seurannan kulmakivenä on oman motivaation lisäksi itsetehdyt verensokerimittaukset ja moderni insuliinihoito, eli pumppu- tai monipistoshoito. Tyypin 1 diabetekselle on kuitenkin tyypillistä verensokerin nopea ja arvaamaton käyttäytyminen, vaikka hiilihydraattien arviointi ja insuliinin annosteluperiaatteet olisivatkin kunnossa”, Kauma toteaa.

Monipistoshoidossa potilaan on pistettävä insuliinia 5–8 kertaa sekä sormenpäihin 4–10 kertaa päivässä. Pistemittaus ei kuitenkaan anna tietoa siihen, mihin suuntaan sokeritasapaino on muuttumassa. Nykyaikaisempi tapa seurata kulloistakin verensokeritasoa on käyttää sensoria eli laitetta, joka mittaa jatkuvasti verensokeritasoa. Verensokerin saa selville lukijalla ilman sormenpäästä otettavaa verinäytettä. Vielä edistyksellisemmät sensorit ovat yhteydessä pumpun kanssa, joka hälyttää liiallisista verensokerin vaihteluista. Tulevaisuudessa pumput tulevat myös annostelemaan insuliinin verensokeriarvojen mukaisesti.

”Tämän suhteen diabeteksesta kärsivät suomalaiset ovat kuitenkin tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa asuinkunnastaan riippuen. Hoidon apuvälineet kustantaa kotikunta, mutta sensoreita myönnetään tällä hetkellä hyvin rajoitetusti niiden korkean hinnan vuoksi”, Kauma toteaa.

”Modernin sensorin lisäkustannus on vähintään 1000 euroa vuodessa verrattuna perinteiseen hoitoon. Paremman hoidon tuottamat säästöt tulevat ajan kuluessa, sillä komplikaatiot, sairauslomat sekä ennenaikaiset eläköitymiset vähenevät”, Kauma toteaa.

Toisaalta käytännöt vaihtelevat alueittain, sillä esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiirissä sensoreita on hankittu enemmän kuin Pohjois-Pohjanmaalla. Myös Helsinki on ollut hyvin tiukka laitteiden myöntämisessä.

”Ruotsissa uuden hoitoteknologian käyttöön on siirrytty Suomea nopeammin, vaikka esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiiri onkin toiminut kotimaisena alan edelläkävijänä. Kuntien suhtautuminen asiaan on selvästi muuttumassa, mutta hitaasti ja eri tahtiin”, Kauma toteaa.

Kokoomusedustajat: Opiskelijavalintojen uudistuksessa edettävä harkiten

8.9. lähetetty tiedote

Kokoomusedustajat: Opiskelijavalintojen uudistuksessa edettävä harkiten

Kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma, Markku Eestilä, Harri Jaskari, Jukka Kopra, Sanna Lauslahti, Sari Raassina, Kari Tolvanen ja Eero Suutari ovat jättäneet 7.9. kirjallisen kysymyksen opiskelijavalintojen uudistamisesta. He kehottavat opetus- ja kulttuuriministeriötä etenemään harkiten reformissa, jonka mukaisesti pitkää valmentautumista vaativista opiskelijavalinnoista pyritään luopumaan vuoteen 2018 mennessä. Muutokset tulevat vaikuttamaan lähivuosina kymmenien tuhansien suomalaisnuorten elämään ja opintosuunnitelmiin.

”Vaikka uudistuksessa on useita positiivisia piirteitä, olen huolestunut niistä lukio- ja ammattikouluikäisistä nuorista, erityisesti pojista, jotka eivät ole vielä innostuneet hakemaan hyviä arvosanoja ja joiden voidaan katsoa alisuoriutuvan ennen korkeakouluvalintoja”, Kauma toteaa.

”Nykyiseen pääsykoejärjestelmään liittyvien kalliiden valmennuskurssien on nähty luovan eriarvoisuutta, mutta jatkossa vastaava liiketoiminta todennäköisesti siirtyy lukio- ja ammattikouluihin”, Kopra lisää.

”Kun arvosanoista halutaan parhaat mahdolliset, saattaa myös keskiasteen koulutuksen suorittamisaika ja työelämään siirtyminen monilla venyä. Tämän seurauksena uudistuksen hyöty voikin jäädä odotettua vähäisemmäksi”, jatkaa Lauslahti.

”Lukion ja ylioppilaskirjoitusten aikaan perheissä saattaa olla nuoresta itsestään riippumattomia häiriötekijöitä, jotka vaikeuttavat keskittymistä ja hyviin arvosanoihin yltämistä”, Eestilä muistuttaa.

”Vielä ylioppilaskirjoitusten aikaan läheskään kaikilla ei ole tiedossa, mikä ammatti tai ala on loppujen lopuksi se kaikkein kiinnostavin ja sopivin. Siksi joissakin Euroopan maissa, kuten Sveitsissä, kaikki pääsevät ensimmäisenä vuonna yliopistoon ja karsinta on vasta toisen vuoden alussa. Miksi ei meilläkin voitaisi kokeilla vastaavaa mallia?” kysyy Jaskari.

”Pääsykokeita voi myös pitää hyvänä motivaatiomittarina tietyllä alalla opiskeluun, jolloin niistä luopuminen voi potentiaalisesti lisätä opiskelun keskeyttämistä sekä heikentää oppimistuloksia. Motivaation mittaaminen on tärkeää esim. lääketieteessä, jossa monialaisen tiedon soveltaminen on oleellista opinnoissa onnistumisessa”, toteaa Raassina.

”On hyvä, että nuorten pääsyä yliopistoihin ja korkeakouluihin uudistetaan, mutta samalla on tärkeää pitää yllä monenlaisia sisäänpääsyreittejä sekä ottaa oppia hyväksi todetuista käytännöistä muualla Euroopassa”, kansanedustajat toteavat.

 

Lisätietoja:

Pia Kauma, puh. 050 574 6764
Markku Eestilä, puh. 050 027 5689
Harri Jaskari, puh. 050 512 2874
Sanna Lauslahti, puh. 050 512 2380
Jukka Kopra, puh. 040 051 5066
Sari Raassina, puh. 050 523 2808
Eero Suutari, puh. 050 512 0594
Kari Tolvanen, puh. 040 583 5501

 

Veteraanipäivän juhlapuhe 27.4.2017 Espoon kulttuurikeskuksessa

Arvoisat sotiemme veteraanit – hyvät juhlavieraat!

VÄRDERADE KRIGSVETERANDER – BÄSTA FESTPUBLIK!

Tänään – veteraanipäivänä – tulee kuluneeksi 72 vuotta siitä, kun viimeiset saksalaiset sotilaat marssivat pois käsivarren Lapista. Taakse jäi lähes kuuden vuoden mittainen sotien aika ja samalla itsenäisen Suomen raskain vaihe. Talvisota, jatkosota ja Lapin sota merkitsivät suuria kärsimyksiä ja menetyksiä, mutta auttoivat kansakuntamme säilyttämään kaikkein tärkeimmän: itsenäisyyden ja kansanvaltaisen järjestelmämme. Itsenäinen Suomemme täyttää tänä vuonna sata vuotta.

Lapin sodan päättymisen päivää 27. huhtikuuta on vietetty vuodesta 1987 lähtien kansallisena veteraanipäivänä. Sotien jälkeen alkoivat jälleenrakennuksen vuosikymmenet. Sotakorvaukset maksettiin, maa jälleenrakennettiin, ja uudelleen asutettiin yli 400 000 kotinsa menettänyttä. Kovalla työllä, velvollisuudentunnolla, rohkeudella ja sisulla saatiin aikaan hyvinvointiyhteiskunta, jota sotavuosien selviytymiskamppailun aikana oli tuskin osattu edes kuvitella.

Moni veteraani on sanonut sodan aikana tehneensä vain sen, mikä oli tarpeen. Sankarinviittaa ei monikaan halunnut sovitella harteilleen. Silti sen on ansainnut teistä jokainen. Me nuoremmat sukupolvet voimme vain tuntea kiitollisuutta tekemistänne sankariteoista sekä isänmaastamme.

Tämän päivän teemana on Kansallinen Veteraanipäivä – Sinun veteraanipäiväsi. Teeman myötä on haluttu korostaa sitä, että kyseessä on yhteinen juhla – Sinun juhlasi ja meidän kaikkien juhla.

Det själständiga Finland fyller hundra år i december. Årets nationella veterandag firas med temat Nationella Veterandagen – Din Veterandag . Temat inspirerar oss att reflektera kring, vad denna viktiga dag betyder för oss alla. Det är en högtid, som är gemensam för alla finländare. Det innebär, att vi kan leva i ett fritt land i dag, och det innebär, att vi kan vara stolta över den historia som våra veteraner har skrivit.

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat!

Voi sanoa, että maanpuolustustahto on suomalaisten perimässä. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta kysyy haastateltavilta vuosittain, että ”jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta”. Viime syksynä kysymykseen vastasi myöntävästi 71 prosenttia haastatelluista, kun vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 78 prosenttia. Lukema oli hieman laskussa, mutta 2000-luvulla myönteisten vastausten määrä ei ole kertaakaan laskenut alle 71 prosentin.

Maanpuolustustahdolle luovat hyvän perustan erityisesti asevelvollisuus ja varusmiespalveluksen suorittaminen. Asevelvollisuuden kannatushan on vain kasvanut viime vuosina. Äsken mainitsemassani tutkimuksessa neljä viidesosaa tuki nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää, mikä oli korkein lukema sitten vuoden 2003. Ammattiarmeijaan perustuvaa mallia tuki vain kuusi prosenttia.

Vi finländare värderar högt vårt lands förvarsvilja. Mer än 70 (sjuttio) procent av oss säger, att om någon skulle attackera vårt land, borde vi försvara oss beväpnade, även om vi inte kunde vara säkra på, att det blir positivt slutresultat. Därför är det viktigt, att Försvarsmakten kan garanteras resurser så, att kvaliteten på värnplikt och utbildning hålls på en hög nivå.

Hyvät juhlavieraat,

Suuresti arvostettu sotaveteraani, jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnrooth muistutti usein päättäjiä ja meitä suomalaisilla sanomalla ”Ei koskaan enää yksin!”

Pidän tuota lausumaa erittäin tärkeänä. Suomi ei koskaan saa enää joutua tilanteeseen, jossa olemme yksin. Vaikka saimme talvisodassa paljon myötätuntoa erityisesti Ruotsista ja vaikka sotaan lähteneiden ja suomalaisten rinnalla taistelleiden vapaaehtoisten merkitystä ei voi vähätellä, jäimme kansakuntana kuitenkin yksin. Muut valtiot eivät tulleet tueksemme. Myös aseiden ja kalustojen hankinta oli vaikeaa.

Yksin jäämisen uhka ja maantieteellinen sijaintimme kaukana pohjoisessa ovat jo sellaisinaan riittävä syy sille, että meidän on aktiivisesti hakeuduttava kansainvälisiin organisaatioihin. Ja sitä me olemme tehneetkin. Yli 50 000 suomalaista on vuosien saatossa palvelut maamme rajojen ulkopuolella niin YK:n, EU:n, Naton kuin Etyjinkin johtamissa operaatioissa.

 

Den uppskattade krigsveteranen och Generalen av infanteriet Adolf Ehrnrooth påminde ofta beslutsfattarna om, att Finland aldrig igen får lämnas ensamt. Därför är det viktigt för oss att söka internationellt samarbete. I dag är den internationella krishanteringen en av Försvarsmaktens huvudsakliga uppgifter tillsammans med det att den försäkrar vårt regionala försvar och tryggar vår regionala okränkbarhet.

Hyvät naiset ja herrat, Mina damer och herrar!

Turvallisuuspoliittinen tilanne on taas kiristynyt eri puolilla maailmaa. Syyrian sota jatkuu jo seitsemättä vuotta, ja Pohjois-Korea pitää muuta maailmaa jännityksessä ohjuskokeillaan. Nämä ovat kaukana olevia maita, mutta kuitenkin lähellä, koska tapahtumien seurannaisvaikutukset tuntuvat myös täällä Euroopassa. Valitettavasti myös viattomiin uhreihin kohdistuvat terroriteot, joista äskettäin yksi Tukholmassa, ovat tulleet yhä lähemmäksi myös meitä suomalaisia.

Nya slags säkerhetshot och nya taktiker har blivit dagliga aktiviteter i militära konflikter och maktpolitik. Hybrida hot är en kombination av olika hot, som inte är enbart militära. De populäraste exemplen på dessa hot är omärkta soldater eller såkallade ”gröna män” kända från invasionen av Krim, gerillakrig av Isis terroristorganisation, spionage i nätverk och sabotage av informationen, cyberattacker på den kritiska infrastrukturen och informationspåverkan.

Arvaamaton Venäjä ja terrorismin uhka ovat tehneet myös Suomen kohteeksi kyber- ja informaatiosodalle. Vastauksena näihin uhkiin uudet lakiluonnokset sotilas- ja siviilitiedustelusta julkistettiin vain muutama viikko sitten. Lisäksi Suomi ja yhdeksän muuta maata allekirjoittivat EU:n hybridiuhkien torjuntaan keskittyvän osaamiskeskuksen perustamisasiakirjan huhtikuun alussa Helsingissä. Hybridiuhkien keskuksen perustamisen tärkeyden on osoittanut se, että jo pelkästään tuon keskuksen perustamiseenkin on kohdistunut sekoittamista ja hämäämistä.

Hybridiuhkien torjunnassa korostuu jälleen kansainvälisen yhteistyön aspekti. Se on paitsi Euroopan, myös transatlanttinen, eli Euroopan ja Yhdysvaltojen välinen hanke.

Arvoisat sotaveteraanit, hyvä juhlayleisö! /

Värderade krigsveteraner, bästa festpublik!

Yhä harvemmalla meistä on enää omakohtaisia kokemuksia sodan vuosista. Suurille ikäluokille sodan kertomukset kulkivat omien vanhempien kautta. Meille nuoremmille ikäluokille sotamuistot ovat kulkeutuneet isovanhempiemme tarinoista, joita kuulimme lapsuudessamme. Sitä mukaa, kun he ovat poistuneet keskuudestamme, myös kytkös todellisiin elettyihin sotamuistoihin on poistunut.

Sotiin osallistui yhteensä noin 600 000 miestä ja 100 000 naista. Nuorimmat rintamalle joutuneista olivat vasta 17-vuotiaita. Joka kahdeksas sotiin osallistuneista menehtyi, ja palanneista joka neljäs oli saanut pysyvän sotavamman. Sodat jättivät jälkeensä 30 000 leskeä ja yli 50 000 sotaorpoa.

Kunniakansalaisiamme on tänä vuonna Suomen satavuotisjuhlintaa todistamassa vielä merkittävä joukko. Vuoden 2017 alkaessa sotiemme veteraaneja on joukossamme 17 000, heistä sotainvalideja on 2 500. Kunniakansalaistemme keski-ikä on jo 92 vuotta. Veteraanipäivä on samalla kunnian ja kiitollisuuden osoitus koko veteraaniaikakaudelle sekä kaikille veteraanityötä tekeville järjestöille.

Totalt 600 000 (sex hundra tusen) män och 100 000 (ett hundra tusen) kvinnor deltog i våra krig. De yngsta var bara 17(sjutton)-åriga. Den årliga Veterandagen är ett bra tillfälle att visa tacksamhet och ära till hela veteranperioden i Finlands historia samt alla de organisationer, som vårdar minnet av veteranernas verksamhet. Veteranernas arv är en historia av självuppoffring, uthållighet, övervägande, pliktkänsla och framtidstro.

Historia kulkee mukana ja velvoittaa tulevia sukupolvia myös tunnetun laulun sanojen hengen mukaisesti:

Synnyinlahjaksi saatu on voimaa, Josta muualla puutetta on. Joka Suomea köyhäksi soimaa, Sisu sille on tuntematon. Vaikka taipuisi, taitu ei kuitenkaan, Katajaista se on ja se kestää vaan. Kiven harmajan kautta se tien puhkaisee, Ajat vaikeatkin hallitsee. Tämä Taivas, Tämä Maa, sukupolvilta toisille jää.

Hyvät kuulijat, näillä sanoilla, kiitollisena, toivotan teille kaikille hyvää veteraanipäivää!

2133 kertaa kiitos!!

Haluan kiittää kaikkia äänestäjiäni sekä minua tukeneita ja myötäeläneitä. 2133 ääntä on huikea tulos.

Olen jokaisesta äänestä kiitollinen. Tämä on suuri luottamuksen osoitus tekemääni työtä  ja samalla kokoomusta kohtaan. Nyt alkaa neljäs kausi Espoon kaupunginvaltuustossa, ja tulen tekemään parhaani, että olisin äänenne arvoinen.

Pidetään yhteyttä myös vaalien välillä.

Pia

pia.kauma@gmail.com