Älkääpäs nyt miehet lähtekö mihinkään

”Tule pois sieltä Pariisista, täällä Suomessakin on autettavia. Kehitysapurahat on lopetettava. Rajat kiinni. Suomi irti EU:sta, niin loppuu se turha turvapaikanhaku.”

Siinäpä muutama kommentti somesta. Maahanmuutto puhuttaa, etenkin kun viime aikoina on julkistettu tilastoja ulkomaalaistaustaisten tekemistä seksuaalirikoksista Suomessa. On selvää, että täällä rikoksia tehneet pitää passittaa pikavauhdilla takaisin lähtömaahansa.

Mutta jos joku kuvitteli, että Suomi on jokin erillinen saareke, jossa voidaan heittoistuinnappia painamalla irrottautua muusta maailmasta ja lopettaa maahanmuutto kokonaan, hän erehtyy pahasti. Tilanne maailmalla on paljon monimutkaisempi. Otan esimerkiksi Afrikan.

Osallistuin äskettäin Ranskan parlamentin kokoukseen, johon oli kutsuttu Sahel-maista Tshadin, Nigerin, Malin, Mauritanian ja Burkina Fason poliitikkoja. Ranska satsaa tulevina vuosina yli miljardi euroa näiden maiden vakauttamiseen. Rahaa tulee myös Euroopan unionilta ja Maailmanpankilta. Investointeja tarvitaan, koska olemme jo myöhässä näiden maiden auttamisessa.

Saharan eteläpuoleisen Afrikan maista suurin osa kuuluu 25 maailman köyhimmän maan joukkoon eivätkä Libyan sekasorto ja levottomuuksien leviäminen naapurimaihin ole ainakaan auttaneet tilannetta. Sisällissodat, köyhyys ja näköalattomuus ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi Malista on tullut huumeiden kauttakulun, laittoman maastamuuton ja ihmiskaupan keskus. Etenkin nuoret pojat ovat helppo saalis terroristien värvääjille. Terroristit ovat yhä enemmän soluttautuneet tavallisten ihmisten joukkoon. ”Kukaan ei tiedä, kuka heistä on terroristi ja kuka tavallinen paimentolainen, ennen kuin terroristi paljastaa itsensä tekemällä terroristisen teon”, sanoi eräs Sahel-kokouksessa mukana olleista.

Miksi Afrikan tilanteen sitten pitäisi kiinnostaa suomalaisia? Siksi, että Maailmanpankin arvioiden mukaan Afrikan väestö kaksinkertaistuu tämänhetkisestä 1,2 miljardista 2,4 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Heistä parempaa elämää etsimään voi lähteä 86 miljoonaa, kun ilmastonmuutoksen myötä eläminen käy sietämättömäksi. Vuonna 2015 tulijoita oli 1,5 miljoonaa, ja jo tätä pidettiin kestämättömänä lukuna.

Kun jo vuosia sitten olin suomalaisyrityksen vientimatkalla ranskankielisessä Afrikassa, minulle sanottiin, että ”pistäpä merkille, kenellä on se hienoin Mersu talon pihalla. Hän on se, joka tästä kaupasta päättää.” Korruptio on iso ongelma näissä maissa. Siksi tarvitaan ennen kaikkea päättäjiä, jotka pystyvät kääntämään suunnan ja luomaan köyhissä maissa eläville nuorille uskottavan näköalan paremmasta tulevaisuudesta nimenomaan omassa maassa, ei Euroopassa.

Pariisin Sahel-kokouksessa osa miehistä poistui kyllästyneen näköisenä tauolle, kun alkoi osuus, jossa puhuttiin naisten tärkeydestä talouskasvun rakentamisessa. Olisi tehnyt mieli huutaa perään, että ”tulkaapas nyt miehet takaisin”, sillä jokainen tietää, mitä siitä seuraa, jos tyttö ei saa mennä kouluun tai jättää sen kesken. 5-6 lasta ja enemmänkin, ja usein ensimmäinen lapsi syntyy jo pitkälti ennen täysi-ikäisyyttä. Sosiaaliturvaa takaamaan? Ehkä. Ja juuri siksi on hyvä tietää, että vasta taloudellinen itsenäisyys tuo naiselle todellisen itsenäisyyden. Mikroluottojen ja lainojen myöntäminen nimenomaan naisille on ollut todistetusti tuloksellista. Väestönkasvua saadaan hillittyä, kun erityisesti miehet ymmärtävät, kuinka tärkeää on satsata tyttöjen koulutukseen ja raskaudenehkäisyyn.

Euroopan unionin rajoille sijoitetut maahanmuuttopisteet, sisärajojen valvonta tai mikään muukaan yksittäinen kikka kolmonen ei tule pysäyttämään tänne tulevaa maahanmuuttovirtaa, jos ei varsinaisiin juurisyihin päästä kiinni.

Ja sille tyypille, joka käski minun tulla pois Pariisista, sanon: ”Tule sinä puolestasi tänne, niin alat ymmärtää, mistä tässä on kyse. Ja mitä tässä pitää tehdä ja miksi!”