Kauma Etyjissä: Kadonneet alaikäiset turvapaikanhakijat kansainväliseen tietokantaan

EDUSKUNTATIEDOTUS
RIKSDAGSINFORMATIONEN
8.7.2018

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Pia Kauma (kok.) ehdottaa, että kadonneista alaikäisistä turvapaikanhakijoista aletaan kerätä kansainvälistä tietokantaa. Kun kadonneesta lapsesta saadaan havainto jossakin päin maailmaa, viranomaiset ilmoittavat sen yhteiskäytössään olevaan rekisteriin.

”Nykyisin alaikäisten turvapaikanhakijoiden katoamisia selvitetään eri maissa hyvin eri tavoin. Esimerkiksi Virossa kaikkiin tapauksiin tartutaan välittömästi, mutta näin ei ole kaikkialla”, hän huomautti.

Kauma viittasi Euroopan neuvoston tilastoihin, joiden mukaan Euroopassa oli vuonna 2015 miljoona alaikäistä turvapaikanhakijaa, joista 10 000 katosi jäljettömiin. UNICEF:n tilastoissa, joissa mukana on myös Euroopan ulkopuolisia maita kuten esimerkiksi Yhdysvallat, alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi kymmenessä vuodessa 2005–2015 neljästä miljoonasta yhdeksään.

”Kuten tiedämme, lasten riski joutua ihmiskaupan uhreiksi, parittajien kynsiin tai muunlaisen rikollisuuden uhreiksi on suuri. Kaikkien Etyj-maiden tulisi tarkistaa lainsäädäntöään niin, että alaikäisten turvapaikanhakijoiden oikeudet toteutuvat ja että lapset ovat myös tietoisia niistä”, hän vaati.

Lasten oikeuksiin kuuluu myös koulutus.

”Mitä pikemmin lapsi oppii uuden asuinmaansa kielen, sen helpommin hän pääsee kiinni uuteen elämään”, Kauma tähdensi.

Kauma puhui yleiskokouksessa sunnuntaina, kun käsittelyssä oli päätöslauselmaehdotus “Minors on the Move: The Role of the OSCE and the OSCE Parliamentary Assembly in Building an Effective Protection Framework”.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on maailman laajapohjaisin turvallisuutta käsittelevä alueellinen järjestö. Euroopan ja Keski-Aasian maiden lisäksi jäseninä ovat Yhdysvallat ja Kanada. Parlamentaarinen yleiskokous antaa suosituksia ja ehdotuksia ministerineuvostolle sekä ottaa julkilausumillaan kantaa ajankohtaisiin politiikan tapahtumiin. Yleiskokous on koolla Berliinissä 7.–11. heinäkuuta.

Lisätiedot:
Kansanedustaja Pia Kauma 050 574 6764