Soteuudistus lyhentää uudistusvelkaa

Tavallinen ihminen havahtuu terveyspalveluiden ongelmiin viimeistään siinä vaiheessa, kun hän jää eläkkeelle tai työttömäksi tai kun perheeseen syntyy pieni lapsi. Työterveyspalveluiden piirissä lääkäriajan on saanut samana päivänä, mutta terveyskeskusaikaa joutuukin nyt odottamaan päiviä tai jopa viikkoja.

Palvelujen saatavuuden lisäksi meillä on toinenkin ongelma. Sosiaali- ja terveyskustannukset ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla, ja varsinainen ikääntymiseen liittyvä kustannuspiikki on vasta tulossa. Kun yli 75-vuotiaita on tällä hetkellä puolisen miljoonaa, on heitä 2020-luvun puolella jo 800 000.

Puolueiden kentässä on laaja yhteisymmärrys siitä, että nykyiset kunnat ovat liian pieniä kantamaan sotetaakkaa enää jatkossa. Ratkaisua on yritetty hakea jo pitkään. Runsas kymmenkunta vuotta sitten uudistusta ajettiin Paras-hankkeen nimellä, ja viime eduskuntakaudella ajoimme kuntauudistusta. Tällä kaudella uudistusta viedään eteenpäin niin, että sotepalvelut siirtyisivät 18 maakunnalle, jotka muodostaisivat eräänlaisen hallinnollisen rungon, jonka puitteissa palvelut tarjotaan. Ihminen voisi halutessaan valita yksityisen tai julkisen palveluntuottajan väliltä, tai sitten käyttää sitä, jota tarjotaan. Valinnanvapautta ei olisi pakko hyödyntää.

Uudistuksen luvuista liikkuu erilaisia arvioita, ja valitettavasti monissa niistä on alkuperäisiä numeroita tulkittu väärin. Myös omassa maakunnassani Uudellamaalla ovat jotkut olleet huolestuneita, johtaako tämä uusi malli nyt miljardiluokan kustannusleikkauksiin ja satojen miljoonien eurojen rahoitusvajeeseen jo heti alussa. Alkuvaiheessa tarvitsemme kyllä suuren tukun rahaa etenkin tietojärjestelmiin, mutta tämä mahdollistaa koko homman onnistumisen jatkossa. Myös päällekkäisistä julkisen ja yksityisen puolen toiminnoista syntyy lisäkustannuksia käynnistysvaiheessa. Mitään miljardiluokan palvelujen karsintaa ei silti ole tulossa. Uskallan ennustaa, että hyvin todennäköisesti valtio lähtee rahoittamaan näiden järjestelmien rakentamisen ja päällekkäisyyksien poistamista, ja siitä saadaan päätöksiä myöhemmin.

Suuret kaupungit ovat suhtautuneet epäilevästi uudistukseen, ja vastustus on minusta ymmärrettävä. Viedäänhän niiltä kontrolli oman alueensa palveluihin, ja samalla puolet rahoista. Kun tähän mennessä sotepalvelut on rahoitettu kunnallisveroprosentin kautta suoraan kunnista, täydennettynä valtionosuuksilla, jatkossa rahoitus tuleekin kokonaan valtionosuuksista. Jatkossa valtio siis sääntelee, miten paljon valtionosuuksia millekin maakunnalle on tulossa ja että maakunnat todella pysyvät niille annetuissa kustannusraameissa. Jos eivät pysy, maakuntia yhdistetään. Erityisesti Uuttamaata huolestuttaa se, että pysyykö valtio lupauksessaan, ettei verorasitus nouse ja että rahaa jää riittävästi investointeihin. Kaupungeillehan jää tämän jälkeenkin vielä vastuu kouluista ja kaupunkisuunnittelusta, ja pääkaupunkiseudulla vielä elinkeinopolitiikastakin.

Itse näen niin, että maakuntamalli tuo ainoastaan raamin sille, mitä lähdetään nyt toteuttamaan ja että hyvin tarkkoihin lukuihin ei kannata nyt tuijottaa. Pääasia on oikea suunta, joka on joka tapauksessa parempi kuin nykytilanne. Sitäpaitsi jokainen, joka on joskus jotain firmaa johtanut tietää, että vasta toimeenpano ratkaisee sen, miten hyviin tuloksiin tulemme pääsemään. Johtaminen sekä osaava ja motivoitunut henkilöstö ovat avainasemassa.

Epävarmuudessa eläminen ei tee koskaan hyvää kenellekään. Siksi toivon, että perustuslakivaliokunta antaa valinnanvapauslaista kevään aikana puhtaat paperit, ja pääsemme jo kunnolla suunnittelemaan käytäntöön vientiä. Yhteensä yli 220 000 henkilöä kunnista ja kuntayhtymistä ja 5 000 työntekijää valtion aluehallinnosta on mahdollisesti siirtymässä maakuntiin, joten he odottavat meiltä jo päätöksiä.

Tiedän hyvin, että uudistus ei ole täydellinen ja varsinkin Uusimaa olisi voinut elää myös ilman maakuntauudistusta. Uskon silti, että uudistus on riittävän hyvä. Siitä että ihmiset saadaan hoitoon ajoissa ja että valtio kontrolloi rahankäytön riistäytymistä käsistä, hyötyy Suomen lisäksi myös Uusimaa. Toivonkin, että alueella lähdetään pilotteihin ja otetaan aktiivinen ote uudistamiseen jo alkumetreillä. Täydellistä mallia ei ole, ja koko homman kaataminen veisi meidät taas alkupisteeseen. Se taas ei palvelisi ketään.

Pelkkä sote- ja maakuntauudistus ei tule riittämään kestävyysvajeen korjaamiseksi. Työllisyysaste on saatava ensiksi lähemmäs 75 prosenttia ja myöhemmin vielä tätä ylemmäs. Soten jälkeen meidän pitääkin uudistaa vielä ainakin sosiaaliturvajärjestelmä ja perhevapaat, vapauttaa sopimista työmarkkinoilla sekä uudistaa työvoimapalveluja. Näin aluksi. Soteuudistuksella pääsemme hyvin lyhentämään uudistusvelkaa, joka on jo nyt kasvanut sietokyvyn äärirajoille.