Opiskelijoiden työnteon tulorajat nostettava Pohjoismaiden tasolle

Opintotukea uudistettiin 1.8.2017 lähtien. Valtion takaamaa opintolainaa voi nyt nostaa kuukaudessa jopa yli 60 % aiempaa enemmän. Samalla korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa pienennettiin ja opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Tämä on hyödyttänyt taloudellisesti erityisesti yksinasujia. Hyvä puoli on myös se, että asumistukea voi saada nyt myös kesäkuukausilta.

Kaikilla opiskelijoilla tilanne ei ole kuitenkaan helpottunut. Näihin lukeutuu esimerkiksi sellainen opiskelija, jonka työssäkäyvä asuinkumppani ei osallistu ja jonka ei voi edes olettaa osallistuvan opiskelijan asuin- tai elinkustannuksiin. Nuori opiskelijanainen tai -mies ei tänä päivänä enää yhteen muuttaessaan oleta, että toinen olisi automaattisesti heti valmis elättämään toisen. Myöskään ns. kimppa-asujien osalta uudet säännökset eivät ole olleet parhaat mahdolliset.

Huomasin Suomen Pankin tilastoista, että opintolainoja nostettiin elokuussa peräti 143 miljoonan euron edestä. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Opintolainoja on nostettu tänä vuonna jo enemmän kuin vuonna 2016 yhteensä. Opiskelijat siis velkaantuvat ennätystahtiin.

Otin itsekin aikanaan ison summan opintolainaa, ja valmistuin suoraan alkavaan talouslamaan vuonna 1990. Työpaikka onneksi löytyi, inflaatio söi osan lainoista ja pikkuhiljaa veloista selvittiin. Maailma on nykyään kuitenkin erilainen kuin 30 vuotta sitten. Työelämän sirpaleisuus ja epävarmuus ovat lisääntyneet. Monet opiskelijat haluaisivat välttää velkaantumista, ja tekisivät mieluummin enemmän töitä. Työkokemuksesta on tietenkin hyötyä myös valmistumisen jälkeen.

Tilastokeskuksen mukaan joka toinen opiskelija tekeekin töitä opiskelun ohessa. Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt, ja yksi syy tähän kehitykseen ovat opintotuen jyrkät tulorajat. Opiskeluaikainen työssäkäynti on yleistä kaikissa Pohjoismaissa. Muissa Pohjoismaissa opiskelija voi ansaita opintotuen lisäksi enemmän kuin Suomessa: meillä raja on noin 12 000 euroa, kun taas Norjassa ja Ruotsissa noin 18 000 euroa ja Tanskassa yli 19000 euroa vuodessa. Norjassa lasten määrä perheessä kasvattaa tulorajoja.

Usein kuulee perusteltavan, että tulorajoja ei voi nostaa, koska opinnot viivästyvät. Näinhän ei tarvitse olla. Työskentelyhän ei vääjäämättä edes lykkää valmistumista, jos opintopistevaatimuksesta per vuosi pidetään kiinni. Silloin ei voitaisi myöskään väittää, että tulorajojen nostaminen lisäisi opintotukikuukausien määrää ja toisi sitä kautta lisäkustannuksia nykytilanteeseen verrattuna. Stä paitsi luulen, että jotkut opiskelijat olisivat valmiita jopa kahmimaan opintopisteitä nykyvaatimuksia enemmänkin ja valmistumaan nopeammin, jos vain saisivat tehdä töitä ilman, että menettävät tuet tai tulee sanktioita jo saaduista tuista. Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että ahkeruuteen pitää nimenomaan kannustaa. Ei rangaista siitä.

Työntekoon pitää olla oikeus kaikilla opiskelijoilla, mutta eniten tätä oikeutta tarvitsevat ne opiskelijat, joilla esimerkiksi vanhemmat eivät pysty jelppimään puhelin- tai ruokalaskun maksussa. Opiskelijat ovat myös merkittävä resurssi heitä palkkaaville yrityksille, joten jokainen menetetty työtunti on tappio kansantalouden kannalta. Opiskelijoiden tekemä työ on myös luonteeltaan usein sellaista, johon soveltuu parhaiten uraansa aloitteleva henkilö. Tällöin he eivät vie keneltäkään työpaikkaa, pikemminkin päinvastoin – monet näistä paikoista jäisivät muuten täyttämättä.

Eräs tuttu opiskelija totesikin tähän osuvasti: ”Köyhä opiskelija ei valmistu oppilaitoksestaan yhtään nopeammin kuin se, joka ei ole niin tiukilla.” Ehkä tilanne on jopa päinvastoin. Siksi jätinkin aiheesta kirjallisen kysymyksen viime viikolla ministerin vastattavaksi. Saa nähdä, mitä minulle 21 päivän kuluttua vastataan.