Poliitikot, nuo aikamme hylkiöt

Olin viime marraskuussa Etyjin vaalitarkkailijana Yhdysvaltain kongressivaaleissa. Kiertelin vaalipaikkoja Washington D.C.:n ja Virginian alueella, arvioin äänestysmenetelmien luotettavuutta ja osallistuin asiantuntijaseminaariin, jossa käytiin läpi Pohjois-Amerikan poliittista järjestelmää.

Maailman demokraattisimpana itseään pitävässä maassa asiantuntijat olivat huolissaan alhaisesta äänestysprosentista, jonka odotettiin jäävän noin 37 prosentin tuntumaan. Kun kerroin, että meillä Suomessa eduskuntavaalien äänestysprosentti oli viime vaaleissa noin 70 ja kunnallisvaaleissakin 58, he kyselivät, miten ihmeessä olemme saaneet kansan innostumaan vaaleista. Tuli lyhyeksi aikaa tyytyväinen olo. Vaikka meilläkin ollaan huolissaan alenevista äänestysprosenteista, lukemat ovat silti täällä aivan toista luokkaa kuin siellä. Voisi kuvitella, että korkeahkon äänestysprosentin perusteella täällä meillä demokratiaa itsessään ja poliitikkoja sen toteuttajina, arvostetaan.

Toisin kuitenkin näyttää olevan. Poliitikkovihamielisyys on nyt suurempaa kuin kertaakaan niiden 11 vuoden aikana, jotka olen ollut mukana politiikassa. Taloudellisesti vaikeina aikoina on ymmärrertävää, että vihaista ja turhautunutta sähköpostia ja nettikirjoittelua tulee tavallisilta kansalaisilta. Koetaan, osin oikeutetustikin, että poliitkot ovat syyllisiä kaikkeen ikävään, jota elämässä tapahtuu. Mutta en puhu nyt siitä. Puhun siitä, kuinka vaikeaksi kampanjatyön tekeminen on meillä tehty.

Se nyt taitaa olla jo kaikille selvää, että yritykset ja edunsaajaorganisaatiot ovat kuin herhiläiset kansanedustajien kimpussa pitkin eduskuntakautta. Mutta sitten kun tulee vaalien aika, suurin osa katoaa kuin siili pensaikkoon, yht’äkkiä jonnekin näkymättömiin. Poliitikosta on tullutkin epäilyttävä, jopa vahingollinen turhake ja imagohaitta.

Myös konkreettinen vaalityö on tehty erittäin vaikeaksi. Espoossa virkamiehet antoivat muutama viikko sitten ensin täysin harhaanjohtajavat ohjeet tienvarsimainontaan. Sitten he keräsivät pois ulkojulisteet, osittain myös sellaisten teiden varsilta, joissa mainostamisen piti olla sallittua. He veivät julisteet varastoon, josta ne piti käydä itse hakemassa. En löytänyt omiani epämääräisestä kasasta. Rahan ja puurtamisen arvoista tavaraa katosi kokonaan.

Espoosta kerättyjä tienvarsimainoksia

Porvoossa emme kahden kansanedustajakollegan kanssa päässeet tarjoamaan kahveja kuin vasta kolmanteen kahvilaan, koska poliittiset tilaisuudet oli päätetty kieltää. Viime viikolla Eero Lehti ja minut häädettiin itäisellä Uudellamaalla pois erään keskikokoisen marketin tuulikaapista kuin ilkivaltaa tehneet nuorisorikolliset. Olimme hetkeksi tulleet sisään lämmittelemään. Pari päivää sitten kuulin, että kahvilatilaisuutemme Espoon keskuksessa sijaitsevassa kauppakeskuksesssa on viimeinen eikä jatkossa omistaja enää salli poliitikkoja tiloihinsa.

En ymmärrä, miksi vaalikampanjan tekeminen on tehty näin vaikeaksi. Miten ihmiset löytävät ehdokkaat, jos heitä ei näy missään? Lehtimainostaminen on niin kallista, että vain harva pystyy sitä tekemään. Vaalit ovat kuitenkin osa demokratiaa ja ilman ehdokkaita, jotka asettavat itsensä alttiiksi ehdokkuudellaan, tai tukijoita, sitä ei ole. Nämä ihmiset ovat niitä, jotka sateessa ja tuulessa, selkäkipuisina ja nuhaisinakin vievät ulkomainokset paikoilleen, jakavat esitteitä postiluukkuihin ja ottavat toreilla välillä kiivaastakin palautetta antavien ihmisten vihat niskoilleen. He ja me ansaitsemme ihmisarvon siinä missä muutkin. Me teemme tätä työtä, koska me uskomme asiaamme.

Onkohan Suomella mennyt liian pitkään liian hyvin, kun joiltakin on unohtunut, että demokratia on edelleen tärkeä saavutus? Se on saavutus, joka yllättävän lähellä maamme rajoja edelleen on vain kaukainen tavoite. Vaikka joku yksittäinen poliitikko jok’ikisessä tien poskessa olevalla naamataulullaan kävisi poikkeuksellisen paljon hermoille, yritetään elää sen kanssa. Emme kai halua, että äänestysprosentti on tulevaisuudessa 37 tai alle, kuten Yhdysvalloissa?

Amerikkalaista tienvarsimainontaa

 

 

 

 

 

 

 

ISIS-taistelijoiden passit on voitava takavarikoida

16.3.15. julkaistu tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 14.3. kirjallisen kysymyksen Suomesta lähtevien ISIS-taistelijoiden passien takavarikoimisesta.

 

”Julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan Suomesta on lähtenyt yli 60 henkeä taistelemaan ISIS:n riveissä Syyriaan ja Irakiin. Suomeen palatessaan nämä henkilöt muodostavat merkittävän turvallisuusriskin. Monessa Euroopan maassa on käyty viime aikoina keskustelua siitä, pitäisikö heidän menettää toimiensa vuoksi passinsa tai kansalaisuutensa”, Etyjin turvallisuuskomitean raportoijana toimiva Kauma toteaa.

 

Taistelijoiden matkustamista on pyritty rajoittamaan eri tavoin. Esimerkiksi Kanadassa passit voidaan takavarikoida henkilöiltä, joiden epäillään liittyneen tai pyrkivän liittymään ISIS:n riveihin konfliktialueilla. Myös Britannia on kiristänyt terrorisminvastaisia lakejaan. Passien takavarikoimisen lisäksi jihadistien paluu Britanniaan voidaan estää tarvittaessa yli kahdeksi vuodeksi. Kauma kehottaa hallitusta selvittämään keinoja, joilla taistelijoiden matkustamista voitaisiin jatkossa rajoittaa nykyistä tehokkaammin.

 

”Suomen lain mukaan passi voidaan periaatteessa perua henkilöltä, jonka voidaan todennäköisin syin epäillä syyllistyneen rikokseen, josta seuraa vähintään vuoden vankeusrangaistus. Tämän mahdollinen soveltaminen ISIS-taistelijoihin on kuitenkin uusi asia. Rikosprosessiin vaadittavien todisteiden saaminen konfliktialueelta on myös käytännössä hyvin vaikeaa. On varmistettava, etteivät taistelijat pääse kuin koira veräjästä. Heidän tulee vastata teoistaan oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvalla tavalla”, Kauma toteaa.

 

 

Lisätietoja
Pia Kauma, puh. +358 50 5746764

Suomi ei voi piiloutua kansainvälisiltä kriiseiltä

Neljän vuoden eduskuntakausi on kulunut kuin siivillä uusiin asioihin perehtyessä. Tänä aikana myös Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut. Melkein puolitoista vuotta lehtiotsikoita hallinnut Ukrainan kriisi on romuttanut käsityksen siitä, ettei perinteinen maasota olisi enää nykypäivänä mahdollista. Kyllä se valitettavasti on. Voimme vain todeta, että onneksi me täällä Suomessa emme ole yksinäinen maa pohjoisessa, vaan osa Euroopan unionia ja sitä kautta osa suurempaa kansainvälistä yhteisöä. EU:n talouspakotteet ovat olleet myös Suomen keino osoittaa Venäjälle, että kansainvälistä oikeutta on rikottu emmekä voi hyväksyä sen toimia.

Samaan aikaan myös terrorismi on nostanut päätään. Syyrian sisällissodan raunioista noussut ja myös Irakin puolelle levinnyt ISIS-järjestö on luonut alueelle kaaosta äärimmäisellä väkivallallaan. Ääri-islamistit pyrkivät tietoisesti levittämään ideologiaansa varsinkin yhteiskunnasta syrjäytyneille ihmisille, jotka ovat erityisen alttiita tämäntyyppiselle propagandalle. Sekä Pariisin että Kööpenhaminan hyökkäyksissä osa tekijöistä oli radikalisoitunut vankila-aikanaan. Meidän tuleekin huolehtia, että vankiloista ei tule terrorismin korkeakouluja myöskään Suomessa. Lähtömaihinsa palaavat ISIS-taistelijat tulevat muodostamaan Euroopan maille selkeän uhan, johon meidän on kyettävä vastaamaan.

Emme voi ummistaa silmiä kummaltakaan kriisiltä, sillä mikään turvallisuusuhka ei ole enää yksinomaan paikallinen. Miten Suomi voi omalla toiminnallaan tehdä maailmasta turvallisemman paikan lapsillemme? Paljon arvokasta työtä on jo tehty. Käsittelimme tällä viikolla eduskunnassa Irakin koulutusoperaatiota, joka on monella tapaa erittäin vaarallinen projekti. ISIS-järjestön mielettömät julmuudet ovat kaikkien tiedossa. Meidänkin tulee silti kantaa kortemme järjestön pysäyttämiseksi. Norja ja Tanska ovat jo päättäneet omasta osallistumisestaan, minkä lisäksi myös Ruotsi todennäköisesti lähettää kouluttajia. Tämä avaa samalla mahdollisuuden syventää pohjoismaista yhteistyötä kriisinhallinnassa.

Suomi voi olla ylpeä aktiivisesta sitoutumisestaan rauhantyöhön niin Euroopan unionin, YK:n kuin esimerkiksi Etyjin kautta. Etyjin rooli on noussut erityisen tärkeäksi Ukrainan kriisin yhteydessä, sillä sitä pidetään kaikkien osapuolten kannalta neutraalina rauhanjärjestönä. Konfliktin alkuvaiheessa Etyj teki kaikkensa pitääkseen keskusteluyhteyttä yllä Ukrainan, Venäjän ja separatistien välillä. Tällä hetkellä tulitaukoa valvoo järjestön laaja kenttäoperaatio, jota Suomikin on vahvasti tukenut.

Vaikka uutisia lukiessa kansainvälinen turvallisuustilanne saattaakin näyttää ajoittain toivottomalta, voimme olla tyytyväisiä siihen, että kansainvälinen yhteisö oli hereillä ja yhdisti nopeasti voimansa ISIS-järjestöä vastaan. Sen taistelijat ovat kärsineet raskaita tappioita ja sen eteneminen on ollut hyytymässä niin Syyrian kuin Irakinkin puolella. Myös Ukrainaa koskevassa neuvottelupöydässä on kaikesta huolimatta saavutettu nimenomaan kansainvälisen yhteistyön avulla jo paljon.

Suomen tulee jatkaa aktiivista toimintaansa rauhan puolesta. Eristäytyminen tai vastuun pakoilu ei ole missään tapauksessa meidän tiemme.

Rattijuopoille kovemmat tuomiot

Puheenvuoro eduskunnassa 10.3.15:

Arvoisa puhemies! Totesin jo viime kesäkuussa kansalaisaloitteen lähetekeskustelun yhteydessä, että rattijuoppoustuomiot ovat Suomessa liian lepsuja. Ne eivät nykyisellään vastaa kansan oikeustajua. Kuten lakivaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Holmlund totesi äsken, tällä hetkellä rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja voidaan tuomita sakkoon tai enintään 6 kuukaudeksi vankilaan. Törkeissäkin tapauksissa rangaistus on enintään 2 vuotta vankeutta. Mahdolliset vamman- tai kuolemantuottamukset voivat lisätä rangaistuksen kokonaismäärää, mutta todellisissa tuomioissa jäädään yleensä kauas maksimirangaistuksista.

Rattijuopumustuomioita voidaankin pitää lievinä myös kansainväliseen tasoon verrattuna. Esimerkiksi Ranskassa kuljettaja saa varsinaisen rattijuopumustuomion lisäksi 10 vuoden ajokiellon ja 5 vuoden pituisen lisätuomion, jos uhrin haitta kestää yli 3 kuukautta. Ainakin omasta mielestäni tämä ranskalainen malli kuulostaa huomattavasti oikeudenmukaisemmalta kuin meidän mallimme.

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloitteen taustalla oleva rattijuopumusonnettomuus Lapinlahdella kuvastaa valitettavan hyvin nykytilannetta. Hovioikeuden alennettua alkuperäistä tuomiota 5 kuukaudella sai tekijä ainoastaan 2 vuoden ja 2 kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Tuomioistuimet eivät ylipäätään tunnu kokevan tarpeelliseksi langettaa lähellä maksimitasoa olevia tuomioita. Tästä syystä tuntuu selvältä, että rangaistusten minimitasoa on syytä selkeästi nostaa, jotta tuomioille voitaisiin taata riittävä ankaruus.

Rattijuopumuksesta tuomituista huomattava osa on ensikertalaisia, mikä on myös osaltaan pienentänyt tuomioita. Mutta tekeekö ensikertalaisuus asiasta yhtään hyväksyttävämpää ainakaan uhrille? Mielestäni ei, ja varsinkin uhreille vakavaa haittaa aiheuttaneissa tapauksissa tekijöitä ei tule koskaan päästää liian kevyellä tuomiolla.

Arvoisa puhemies! Ministeri Henriksson on sanonut vastustavansa kansalaisaloitetta sillä perusteella, että rattijuopumuksiin voidaan puuttua tehokkaammin alkolukkojen ja tehokkaamman liikenteenvalvonnan kautta ja että korkeammat rangaistukset eivät sinällään ennalta ehkäise rattijuopumusta. Olen asiassa tavallaan samaa mieltä mutta toisaalta en. Myös lakivaliokuntahan näkee mietinnössään rattijuopumukset pääasiassa alkoholi- ja terveyspoliittisina ongelmina. Nämä kannat ovat sinänsä perusteltuja mutta viittaavat moraalisessa mielessä eri asiaan. Rikokseen syyllistymisen tulee johtaa tuomioihin, jotka ovat kansan oikeustajujen mukaan riittäviä suhteessa rikoksen laatuun. Rattijuopumusten kohdalla näin ei ole. Emme siis keskustele ainoastaan tietyn rikoksen seuraamuksista tai ennaltaehkäisystä vaan laajemmin koko oikeusjärjestelmämme uskottavuudesta ja siitä, miten oikeudenmukaisiksi uhrin ympäröivä maailma nämä rangaistukset kokee.

Rangaistuksen riittävän ankaruuden lisäksi meidän on myös varmistuttava siitä, että rattijuoppojen uhrien omaiset saavat kaiken tarvitsemansa tuen. He eivät koskaan saa jäädä yksin. Äskettäin eduskunnassa käsittelyssä ollut rikosuhrimaksu on mielestäni hyvä askel tähän suuntaan.

Arvoisa puhemies! Totean samaa kuin viime kesäkuussa lähetekeskustelun yhteydessä. Tämä kansalaisaloite rattijuopumustuomioiden tiukentamiseksi on erittäin hyvin perusteltu ja tarpeellinen.

Saamelaisten asema on ihmisoikeuskysymys

Puheenvuoro eduskunnassa 9.3.15

 

Arvoisa puhemies! Olen perustuslakivaliokunnan jäsenenä ollut alusta saakka kuuntelemassa erilaisia puheenvuoroja liittyen saamelaismääritelmään. Voin todeta, että on aika hämmentävääkin se erimielisyys, mikä siitä vallitsee. Olen tullut siihen käsitykseen, että saamelaiskäräjillä on tarve kaventaa saamelaismääritelmää liittämällä hyväksymismenettelyyn ryhmäidentifikaation periaate.

Itse koen, että tässä on aika suuri riski mielivallalle erityisesti metsäsaamelaisten ja inarinsaamelaisten osalta.

Olen sitä mieltä, että henkilön itse pitää pystyä päättämään, kuuluuko hän saamelaisiin vai eikö kuulu. Eli tämä itseidentifikaation rooli on tärkeä asia, jota meidän tulee korostaa, aivan kuten Norjan mallissa on tehty, kuten edustaja Autto aiemmin totesi.

Minulle tämä on henkilökohtaisesti ihmisoikeuskysymys. Perustuslain pitää turvata suomalaisia riippumatta siitä, mihin ryhmään he kuuluvat.

Kannatan mietintöä valiokunnan esittämillä muutoksilla eli siten, että saamelaismääritelmä pidetään ennallaan.

Ruotsin opiskelu vapaaehtoiseksi

Puheenvuoro eduskunnassa 5.3.15

 

Arvoisa puhemies! Edustaja Ruohonen-Lerner nosti nuo yliopistojen pääsykiintiöt äsken esiin, ja voin kyllä alleviivata myöskin sitä, että sama pätee kauppakorkeakoulujen puolella, että jos osaa hyvin ruotsin kieltä, niin pääsee huomattavasti helpommalla opiskelemaan kauppatieteitä Suomessa kuin jos lähtee suomenkielisten kiintiöstä. Minusta se ei ole oikeudenmukaista.

Olen sitä mieltä, että meidän tulee siirtyä vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.

Minua harmittaa suunnattomasti se, että meitä, jotka kannatamme pakkoruotsin poistoa, syyllistetään siitä, että me olisimme jotenkin ruotsivihamielisiä tai suomenruotsalaisvihamielisiä. Siitähän ei todellakaan ole kysymys vaan siitä, että käytäntö yksinkertaisesti on ajanut pakkoruotsin ohi. Ajatellaan vaikkapa suomalaista vientimiestä tai -naista, joka myy Pohjoismaihin. Hän pystyy puhumaan jotenkuten ruotsalaisen kanssa, ehkä myös norjalaisen kanssa, mutta sitten kun ollaan tanskalaisen tai islantilaisen kanssa tekemisissä, niin yhteinen kieli ei taatusti ole ruotsin kieli, se on englannin kieli.

Mielestäni meidän kannattaa siirtyä näihin alueellisiin kokeiluihin, jotka tullaan huomenna esittelemään täällä eduskunnassa, ja tulen kannattamaan Kiurun tekemää aloitetta tästä asiasta.