Espoon on jatkettava vastuullisen taloudenpidon ja uudistusten tiellä

Ryhmäpuheenvuoro Espoon kaupunginvaltuustossa

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Aivan alkuun haluan todeta, että kokonaisuutena katsoen voimme olla tyytyväisiä kaupungin viime vuoden tilinpäätökseen. Ennusteen mukaan Espoo tulee tekemään nollatuloksen. Vuosikatetta kertyi 117 miljoonaa euroa, vaikka muutetussa talousarviossa se oli viime vuoden puolella vielä alle 70 miljoonaa euroa. Tästä luvusta, vuosikatteestahan me olemme kaikkien ryhmien kesken jo valtuustosopimuksessa sopineet, että se vuonna 2017 ja siitä eteenpäin olisi vähintään 180 miljoonan euron tasolla. Silloin se edes joten kuten riittäisi kasvavien investointiemme poistoihin eikä lainaa tarvitsisi ottaa. Jos sitten katsotaan tilikauden tulosta, niin myös se on 10 miljoonaa euroa plussalla. Hyvää on myös se, että verorahoitus toteutui lähes suunnitelmien mukaisesti.

Mutta toki myös huolestuttavia piirteitä on. Tärkein niistä on se, että työttömyys on kasvanut. Viime vuoden lopussa meillä oli työttömiä jo yli 13 000 henkilöä eli 9,9 prosenttia, joka on 1,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Eritoten nuorisotyöttömyys on ollut kasvussa. Työttömyyden kasvusta on seurannut, että esimerkiksi toimeentulomenoihin, erilaisiin avustuksiin ja työmarkkinatukeen on jouduttu satsaamaan ennakoitua enemmän. Toinen, melkeinpä ikuisuuskysymys, on ollut erikoissairaanhoidon määräraha, joka on kasvanut suhteessa enemmän kuin kulut keskimäärin.

Muistuttaisin valtuutettuja myös siitä, että vaikka tulos on olosuhteisiin nähden hyvä, osittain korjaantunut tulos johtuu onnistuneista sijoituksista ja eritoten rahastojen tuotoista, joita emme voi käyttää suoraan esimerkiksi investointien rahoitukseen tai palveluihin. Tämä tarkoittaa myös, että aihetta suuriin riemunkiljahduksiin ei ole, vaan tuottavuuden kehittämistä ja tiukkaa menokuuria pitää jatkaa. Taloushan ei Suomen eikä Euroopan tasolla osoita vielä mitään erityisiä elpymisen merkkejä. Myös tilaaja-tuottajamallin purkaminen ja siihen uuden ratkaisun hakeminen on meille edelleen tärkeää, koska palveluliiketoiminnan ja teknisen palvelun puolella on saatavissa vuositasolla useiden kymmenien miljoonien säästöt, jos teemme fiksuja ratkaisuja hyvissä ajoin ja mielellään vielä tämän kevään aikana. Tarvitsemme nämä rahat palveluihin ja investointeihin muualle. Tästä ei pidä livetä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Asioita on paljon, joista voisi puhua, mutta nostan esiin nyt vain kaksi erityistä: nuorisotyöttömyyden ja vanhusten kotihoidon palvelut.

Nuorisotyöttömyyden osalta Espoon tulee pyrkiä siihen, että yksikään meidän alle 25-vuotiaasta nuoresta työttömästä ei jää yksin. Heitähän on jo yli 1400 yksin Espoossa. Koko maan tasolla hallitus on satsannut nuorisotakuuhun, jonka tavoitteena on ollut taata jokaiselle nuorelle opiskelu-, työ- tai työpajapaikka. Erityisesti oppisopimuskoulutusta tulee kehittää ja hakea oppia muualta, myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Otan tässä esimerkiksi Saksan ja Itävallan, joissa molemmissa on vallalla erittäin hyvin onnistunut oppisopimus-kisällikulttuuri. Siinä nuoret kulkevat ammattilaisten mukana oppimassa itselleen ammattia käytännön tekemisen kautta esimerkiksi rakennus- tai käden taitojen alalta. Ja alkuvaiheessa he saavat ammattilaisia alhaisempaa palkkaa. Kun taidot kasvavat, kasvaa myös palkka.

Ruotsissa taas valtio maksaa osan alle 26-vuotiaan henkilön työn sivukuluista. Näistä esimerkeistä meidän pitää ottaa oppia, ja soveltaa tänne. Tietenkin monet näistä asioista ovat työmarkkinajärjestöjen ja viime kädessä lainsäätäjän käsissä, mutta totta kai etenkin suuret kaupungit voivat vaikuttaa, että nämä asiat menevät valtakunnan tasolla eteenpäin. Hyvä alku ovat tietenkin myös kesätyöpaikat, joita Espoo on viime vuosina mahdollistanut tukemalla pienellä, muutaman sadan euron summalla työnantajaa, joka tarjoaa nuorelle kesätyöpaikan. Tästä on hyvä pitää kiinni jatkossakin, ja laajentaa vielä edelleen.

Toinen yksittäinen asia, arvoisa puheenjohtaja, on vanhusten kotipalvelut.

Meillä on vanhustenhoidon budjetissa tänä vuonna toimintamenoja hieman yli 160 miljoonaa euroa. Kotihoidon toimintamenot ovat tästä noin 16,5 prosenttia. Nämä menothan ovat kokonaisuutena kasvaneet viime vuosina, kun yli 75-vuotiaiden väestömäärä kasvaa. Pysyvässä laitoshoidossa ja palveluasunnoissa on meillä Espoossa yli 75-vuotiaista vain 8 prosenttia eli vastaavasti 92 prosenttia on kotona.

Kotisairaalan kapasiteetti on täällä Espoossa kaksinkertaistettu pari vuotta sitten. Kotihoidossa on noin 350 työntekijää.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kun vertailua on tehty, niin Espoo on 6.-8. halvin 58 suurimman kunnan joukossa. Vanhusten kotihoidon tuen puolelle tarvitaan jonkin verran lisää rahaa, mutta korostan, että kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan ajattelutavan muutoksesta.

Arvoisa puheenjohtaja, tämä toimikoon myös lähetekeskusteluna vuoden 2016 talousarviota varten. Ryhmäni jäsenet nostavat esiin muita teemoja.

 

Suomen suunnattava enemmän kehitysapua Ukrainan humanitaarisen katastrofin lievittämiseen

20.2. julkaistu tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 20.2. kirjallisen kysymyksen Suomen humanitaarisen avun lisäämisestä Ukrainan konfliktialueille.

”Ukrainan kriisi on johtanut vakavaan humanitaariseen katastrofiin. Viimeisen kuukauden raskaat taistelut Donetskin alueella ovat aiheuttaneet massiivista tuhoa rakennuksille ja infrastruktuurille. Alueen peruspalvelut ovat käytännössä romahtaneet eikä apua ole voitu toimittaa kaikkialla perille heikon turvallisuustilanteen vuoksi”, Etyjin poliittisen ja turvallisuuskomitean raportoijana toimiva Kauma toteaa.

Viime kevään jälkeen Venäjä-mielisten kapinallisten ja hallituksen välisissä taisteluissa on YK:n arvion mukaan kuollut jo yli 5000 ihmistä. Yli 600 000 ihmistä on paennut konfliktia naapurimaihin. Myös maan sisäisistä pakolaisista on tullut Ukrainalle kasvava ongelma. Venäjään liitetyltä Krimin niemimaalta ja maan itäosien konfliktialueilta on lähtenyt pakoon muualle Ukrainaan jo lähes miljoona ihmistä.

Suomen ulkoministeriö on koordinoinut humanitaarista apuaan UNHCR:n kautta. Viime elokuussa tehdyn apusuunnitelman koko on yhteensä noin 25 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus on 500 000 euroa.

”Kehitysapua on kritisoitu viime aikoina julkisuudessa tehottomuudesta. Projektien todellinen vaikuttavuus on usein jäänyt heikoksi kohdemaiden korruption ja muiden ongelmien vuoksi. Ukrainan kriisialueilla on meneillään akuutti hätätilanne, jossa Suomen avulla voisi olla tärkeä vaikutus. Lähialueemme humanitaarisen katastrofin lieventämisen tulisi olla ulkoministeriön prioriteettilistan kärjessä. Konfliktin eskaloituminen on edelleen todellinen riski”, Kauma toteaa.

 

 

Lisätietoja

Pia Kauma, puh. +358 50 5746764

 

Etyjin jatkettava ponnisteluja rauhan saavuttamiseksi Ukrainassa

Eduskuntatiedotuksen tiedote 19.2.

 
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Pia Kauma (kok.) muistuttaa, että Etyj on ainoa eurooppalainen turvallisuuskysymyksiä käsittelevä järjestö, jossa Venäjä on juuri nyt mukana. Siksi sen rooli on Ukrainan kriisissä ratkaiseva. Kauma puhui yleiskokouksen poliittisen komitean kokouksessa Wienissä torstaina iltapäivällä.

Kauma esitteli kokouksessa luonnostaan raportiksi, joka hän valmistelee Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Helsingissä ensi kesänä pidettävään istuntoon. Ensi kesänä tulee kuluneeksi 40 vuotta Helsingin Ety-kokouksesta, josta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö sai alkunsa.

– Sen sijaan, että saisimme juhlia Etyjin saavutuksia, Eurooppaa uhkaa pahin kriisi sitten kylmän sodan, Kauma huomautti.

Kesään mennessä tilanteet ehtivät muuttua moneen kertaan, mutta tällä hetkellä on Kauman mukaan tärkeintä, että Ukrainan konfliktin kunnioittaisivat sopimusta tulitauosta ja raskaiden aseiden pois vetämisestä. Minskin tulitaukosopimus on neuvoteltu Etyjin johdolla ja järjestön rooli on ratkaiseva myös jatkossa.

– Etyjin pitää pystyä neuvottelemaan kaikkien konfliktin osapuolten kanssa. Ketään ei voi jättää diplomaattisen prosessin ulkopuolelle. Etyjin voima on sen maantieteellisessä laajuudessa sekä siinä, että Venäjä ei tällä hetkellä ole mukana muissa eurooppalaisia turvallisuuskysymyksiä käsittelevissä järjestöissä.

Venäjä ilmoitti tammikuussa, ettei se osallistu Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen toimintaan vuonna 2015 vastalauseena sille, että Venäjän valtuuskunnan osallistumista komitea- ja yleiskokoustyöskentelyyn rajoitettiin.

Kauma painotti myös riittävien resurssien ja poliittisen tuen turvaamista Etyjin monitorointimissioille Ukrainassa.

Raportissaan ”European Security Architecture in the light of the Helsinki principles: Lessons learned and new challenges” Kauma käsittelee myös muita turvallisuuskysymyksiä kuten ääriliikkeiden ja terrorismin muodostamia uhkia Euroopalle.

– Isisin kaltaiset terroristijärjestöt ovat merkittävä yhteinen uhka ja vihollinen kaikkien Etyj-maiden kansalaisille. Sen takia Etyjin tulee taistella yhdessä sitä ja sen kaltaisia uhkia vastaan, Kauma totesi.

Kauma valittiin Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen poliittisia ja turvallisuusasioita käsittelevän komitean raportoijaksi kaksi vuotta sitten kesällä. Raportoijan tehtävä on Etyjissä vaikutusvaltainen, sillä raportoija pääsee muotoilemaan yleiskokouksen päätöslauselmien kannanottoja. Komiteoita ja raportoijia on yleiskokouksessa yhteensä vain kolme. Kauma on ensimmäinen suomalainen raportoija yleiskokouksen historiassa.

Poliittinen komitea (General Committee on Political Affairs and Security) käsittelee yleiskokoukseen tulevia aiheita turvallisuuspolitiikan näkökulmasta, minkä lisäksi sen toimialaan kuuluvat Etyjin jäsenvaltioiden väliset suhteet ja luottamusta herättävät toimet.

 

 

Arvonlisäveron alarajan korotus tukisi yrittäjyyttä

Kauppalehdessä 19.2. julkaistu mielipidekirjoitus

 

Teimme kansanedustaja Harri Jaskarin kanssa vuosi sitten toimenpidealoitteen pienyritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostosta 50 000 euroon. Perustelumme olivat selkeät: yrityksen perustamisen ja kasvattamisen tulee olla mahdollisimman houkuttelevaa etenkin nyt, kun työttömyys kasvaa.

Nykyisin yrittäjä joutuu maksamaan arvonlisäveroa, mikäli liikevaihtoa kertyy vuodessa yli 8500 euroa. Jos liikevaihto jää 8500 euron ja 22500 euron välille, arvonlisäveroon voi hakea huojennusta. Tämä ei todellakaan rohkaise yrittäjyyteen, koska liikevaihdon on oltava alle 700 euroa kuukaudessa, ja yrittäjätulon jopa huomattavasti pienempi, jotta yrittäjän alv-raja ei täyty. Käytännössä verotus hoituu siten, että yrittäjä toimittaa joka kuukausi liikevaihtotietonsa sekä alv:n alaiset myynnit ja ostot verottajalle, joka määrää siitä verot. Alarajan ylityksen jälkeen yrittäjä voi tehdä huojennuspyyntöjä viranomaisille, ja toivoa hartaasti, että ne menevät läpi.

Nyt alv:n alarajan nostoon tähtääviin toiveisiimme on viimein vastattu. Vai onko sittenkään? Valtiovarainministeri Antti Rinne esitti äskettäin alv:n alarajan nostamista 8500 eurosta 10 000 euroon eli peräti 1500 eurolla. Pidämme tätä esitystä yrittäjyyden halventamisena. Kun tehdään jotain vähän oikeaan suuntaan, tehdäänkin niin vähän, että sillä ei ole mitään merkitystä! Vuoden 1993 voimaantulon jälkeen alarajaa ei ole kertaakaan nostettu. Jo pelkästään inflaatiokehitys kohottaisi sen vähintään 12 000 euroon.

Näin matalilla alv-rajoilla Suomi on jäänyt jälkeen muusta Euroopasta. Esimerkiksi Britanniassa alaraja on 95 000 ja Italiassa 30 000 euroa. Koska kyseessä on valtiontukisääntelyn piirissä oleva asia, alarajan nosto yli 10 000 euron ja siihen liittyvä huojennus vaatisivat Euroopan komission poikkeusluvan. Muille maille on jo myönnetty poikkeuslupia.

Arvonlisäveron alaraja onkin saatava nousemaan ainakin 30 000 euron liikevaihtoon vuodessa. Se merkitsisi 2500 euron liikevaihtoa kuukaudessa. Tällä voi jo testata yrittäjyysidean toimivuutta sekä kitkutella eteenpäin – mikäli on äärimmäisen säästäväinen. Huojennusväli siirtyisi 30 000 eurosta 90 000 euroon. Tämä mahdollistaisi jo yhden ihmisen palkkaamiseen yritykseen. Yli 90 000 euron liikevaihdolla siirryttäisiin yleiseen arvonlisäverokantaan.

Ja vielä: sen sijaan, että laitetaan yrittäjä verottajan ”alamaisena” anomaan alv-huojennusta, laitetaankin verottaja ”juoksemaan”. Tässä mallissa verottaja maksaisi automaattisesti kerran kalenterivuodessa mahdolliset alv-palautukset takaisin.

Osa yrittäjäkentästä on vastustanut arvonlisäveron alarajan nostamista kilpailun vääristämisen takia. Mielestämme alv:n alarajan nosto on kuitenkin välttämätön. Se on tehtävä mahdollisimman pikaisesti ja riittävän suurena.
Pia Kauma
KTM, kansanedustaja (kok.)
Espoo

European Security Architecture in the light of the Helsinki principles: Lessons learned and new challenges

Etyjin talvi-istunnossa Wienissä 19.2. pitämäni puhe


 

 

Mr. Chairperson, Ladies and Gentlemen.

As we all know, the year 2015 is a special year. It is the 40th anniversary of the Helsinki Final Act, which was the key founding document of the OSCE. Instead of celebrating the progress made in the implementation of the Organization’s core principles, we unfortunately face the worst crisis of European Security since the end of the Cold War.

In my speech, I will outline the most pressing security challenges that are facing the Organization right now: the crisis in and around Ukraine and the fight against terrorism. I will also bring into discussion some themes and ideas for my upcoming report. I hope this will encourage you to debate on how to move forward.

Dear Colleagues,

For the past year, the OSCE has worked hard in pursuing a diplomatic solution to the crisis in and around Ukraine. This effort has involved high-level diplomacy and on-the-ground monitoring and military visits. The Organization has repeatedly expressed grave concern of the military activities and the use of heavy weapons in the civilian areas. Preventing the conflict from spilling over beyond Ukraine’s borders has been a clear priority. We must also make sure that eastern Ukraine does not become a new frozen conflict. The worryingly long list of unresolved conflicts already includes regions such as Transnistria, Nagorno-Karabakh, South Ossetia and Abkhazia. The OSCE has a direct mandate to work towards resolving them, but a lot remains to be done.

The immediate and most urgent step now in Ukraine is for all sides to respect the ceasefire agreement and start withdrawing heavy weapons from the frontline. Russian Foreign Minister Sergei Lavrov has said in Munich this month, like many others, that the crisis cannot be settled using military force. President Petro Poroshenko of Ukraine also stated in a press briefing in January that “a simple military solution to the conflict does not exist”. The prisoner exchange last December was a sign of the concrete steps that can be taken when the parties are committed to dialogue.

The Trilateral Contact Group, which includes representatives from Ukraine, the Russian Federation and the OSCE, has played an important role in this task. It agreed on the Minsk Protocol and Memorandum in September 2014, which still represents, together with last weeks’ Minsk Agreement, a strong basis for a peaceful settlement of the crisis.

As you know, Serbia recently assumed its OSCE Chairmanship. And as the current Chairperson-in-Office Mr. Dačić has said, the package of measures for the implementation of the Minsk Agreements is yet another reminder of what can be accomplished through joint efforts. As you know, the basis for the Minsk protocol was a ceasefire that is to be monitored and verified by the OSCE. Last week, after 17 hours of negotiations in Minsk, Chancellor Angela Merkel of Germany stated that “we should not have any illusions – an enormous amount of work is still ahead.” But that “the agreement presents a genuine chance of improvement, a ray of hope.”

We must continue to be actively engaged with all sides in the conflict. No one should be isolated or left out of the diplomatic process. The strength of the OSCE lies in its wide membership and ability to find common ground – no other regional security organization has mandate to operate in such a wide geographical area. As we all know, the OSCE is at the moment the only organization in the European security architecture which includes Russia as a member. This is especially clear after the recent disagreements in the Council of Europe.

This makes the Organization a critical actor in conflict prevention and resolution in Eastern Europe but also Central Asia. It is easy to agree with what the Swiss Foreign Minister and last year’s OSCE Chairperson-in-Office Didier Burkhalter said on his Central Asian visit last November, that “there is much potential in the region”. And that “we are always ready to engage, work on prevention and offer expertise”.

As we all remember, Mongolia became the Organization’s newest participating State in 2012. That decision was taken by consensus and was an important step forward in addressing the security challenges in the region.

Working towards peace starts with pragmatic solutions that increase security and prevent conflicts from escalating or spilling over into neighboring areas. Collective security and human rights have been the principles guiding the Organization’s actions in Ukraine.

In addition to the deployment of the Special Monitoring Mission, inspection teams were sent to the affected area already several months ago within the framework of the Vienna Document. Both the High Commissioner on National Minorities and the Representative on Freedom of the Media as well as ODIHR have supported civil society actors and worked to ensure the freedom of expression.

It should be noted that the ability to deploy field missions is one of the Organization’s biggest assets. We must make sure that operations such as the Special Monitoring Mission are supported by adequate financial resources as well as political support from different countries. As Ukraine’s President Poroshenko has repeatedly said, the expansion of the Mission and the effective monitoring of the Ukrainian-Russian border will be vital to the peace process.

Dear Colleagues,

Then a few words on security challenges besides Ukraine. Namely, the unresolved conflicts and instability in Europe’s broader neighborhood, especially in North Africa and the Middle East, are having a growing impact on security in the OSCE region. These include transnational threats such as terrorism and illegal trade in narcotics, weapons and people. Increasing cooperation between criminal networks and ideologically-motivated terrorists has created a new generation of hybrid threats.

The horrific attacks in Paris and Copenhagen have shown Europe that it cannot consider itself isolated from events around the world. As the Danish Prime Minister Helle Thorning-Schmidt said, “we have experienced the ugly taste of fear and powerlessness that terror aims to create. But a free society has a duty to fight back.” I find it very easy to agree with this statement.

The OSCE has a wide-ranging counter-terrorism mandate. Last December, the 57 participating States adopted a Ministerial Declaration supporting the implementation of UN Security Council Resolution 2178 on the threat of foreign terrorist fighters and Resolution 2133 on countering kidnapping and hostage-taking committed by terrorist groups. This mandates further efforts combatting terrorism and violent extremism.

The weakness of many states in North Africa and the Middle East has produced a rich breeding ground for terrorism. The security of Europe demands that we remain involved in increasing stability in this region and beyond. The threat of terrorism extends globally, as we have seen with the terrible acts of violence committed by Nigeria’s Islamist group Boko Haram. The inhumane actions by ISIS, including unspeakable acts of violence against women and children, demand a rapid response from the international community.

There should also be increased efforts to combat extremism and radicalization also at home. The successful integration of immigrants is a key factor in preventing home-grown terrorism. Organizations such as ISIS are active and aggressive in their online propaganda efforts. They know that people who are on the margins of society can be easy to recruit to extremist causes. Prisons have been shown to be a problem, too. In both the Paris and Copenhagen attacks, the terrorists had been influenced by their time in prison. The prison system must be organized in a way that prevents radicalization and the spread of extremist ideology to inmates.

The OSCE has been active in raising awareness and promoting effective counter-narratives to extremist propaganda. Each violent group has its own characteristics that need to be properly understood and taken into account when developing these counter-narratives. This is critical in the fight against radicalization.

Terrorism is a common threat for all OSCE participating States. Truly, a common enemy. This should encourage us to be even more active in finding a resolution to the crisis in and around Ukraine. We owe all this to our children that they can grow up in a continent that is peaceful, secure and free of violence.

Now, to sum up: the cornerstones of European security architecture have relied on shared democratic values. They include the inviolability of borders and the peaceful settlement of conflicts.

The OSCE has contributed to Europe’s military security through the negotiation of ground-breaking agreements on arms control. The Treaty on Conventional Forces in Europe has significantly reduced the amounts of conventional arms deployed in Europe.

We should not forget that the OSCE has had a central role in regulating the most difficult European security crises of the past decades, for example in Bosnia and Kosovo. But there is no denying that the rapidly evolving geopolitical landscape presents new pressing challenges. The OSCE’s existing capacities must be reformed to cope with them.

The Helsinki Final Act set out the founding vision for a community of states united by the concept of common, comprehensive and indivisible security. The participating States have agreed to a concerted effort to make real progress towards building a security community by the 40th anniversary of the CSCE conference in Helsinki.

This will no doubt be difficult. It demands a strong sense of cooperation and common political will from all participating States. I truly hope we can come together at such a critical time for enhancing the security of Europe.

Thank you.

Alv-alarajaa tulisi nostaa

Puheenvuoro eduskunnassa 17.2.15

 

Arvoisa puhemies! Arvonlisäveron alarajan nosto 10 000 euroon on oikeansuuntainen toimenpide, mutta riittämätön. Toki on ymmärrettävää, että kun siihen tarvitaan EU:n komission lupa, niin tällä voidaan edetä tässä vaiheessa, mutta pitää muistaa, että esimerkiksi Italiassa vastaava alaraja on 30 000 euroa ja Isossa-Britanniassakin 95 000 euroa.

Olen esittänyt muun muassa arvonlisäveron alarajan nostamista 30 000:een tai 50 000:een sillä tavalla, että huojennuksen yläraja olisi 90 000 euroa molemmissa tapauksissa. (Kari Uotila: Kannattaisi puhua pääministerille!) Laskelmien mukaan tässä alemmassa eli 30 000:n mallissa valtio menettäisi verotuloja 480 miljoonaa euroa ja sitten tässä korkeammassa mallissa eli 50 000 euron mallissa 600 miljoonaa euroa.

Mutta toki pitää muistaa se, että tässä ei ole huomioitu niitä dynaamisia vaikutuksia, mitä markkinoilla sitten aiheutuu, ja myöskin se, että pitäisi näitä muita täällä esitettyjä toimenpiteitä ottaa samaan aikaan, kuten koeajan nosto, Viron veromalli ja vanhemmuuden kustannusten jakaminen.

Hallituksen perhepaketti kaatui. Harmittaako?

Varsinkin ulkomailla minulle esitetään usein sama kysymys: ”Miten on mahdollista, että sinä neljän lapsen äitinä olet onnistunut tekemään ensin työuraa yritysmaailmassa ja sitten politiikassa? Eikö jo lasten hoitaminen ole vienyt kaikki voimasi ja perheesi rahat?”

Tässä kohtaa olen kertonut, että meillä on subjektiivinen päivähoito-oikeus, joka on taannut lapselle hoitopaikan jo vuodesta 1996. Minä, kuten lukuisat muut pikkulasten äidit, olen voinut hakea koulutusta vastaavaa työtä jo vauva sylissä. Ja viedä vauvan vaikka jo noin 9 kuukauden ikäisenä äitiysloman päätyttyä turvalliseen ja kohtuuhintaiseen hoitopaikkaan lähelle kotia. Tai sitten vasta vähän myöhemmin. Olenhan voinut jäädä kotiin lapsen kanssa siihen saakka, kun hän on täyttänyt kolme vuotta.

Ja tätä kaikkea on sekä valtio että kunta tukenut avokätisesti. Kunnallisen päivähoidon hoitomaksusta on oma osuuteni ollut noin 15 prosenttia. Verovaroin on kustannettu loput.

Vaikka annan suuren arvon subjektiiviselle päivähoito-oikeudelle, en koe, että siihen ei saisi tehdä mitään muutoksia. Maailma ja kuntien rahatilannehan muuttuvat.

Kun perheeseen syntyy vauva, on ihan hyvä, että alle kouluikäinen isosisko tai isoveli voi mennä päiväkotiin leikkimään ikäistensä kanssa sekä saamaan laadukasta varhaiskasvatusta. Mutta miksi pikkulapsen pitäisi saada olla hoidossa täydet 10 tuntia päivässä, jos äiti tai isä on kotona? Jos perheessä on isoja ongelmia tai vanhempi hakee täyspäiväisesti töitä, niin se on eri asia ja syy poiketa säännöstä. Mutta pääsääntöisesti 10 tuntia päivähoidossa on turhan pitkä päivä pienelle lapselle, jos perheen työ ja toimeentulo ei kerta kaikkiaan sitä vaadi.

Ja sitä paitsi, subjektiivisen päivähoidon rajoittamisella olisimme aikaansaaneet säästöjä. Olin aiemmin 8 vuotta Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Siellä päädyimme usein siihen, että henkilöstökustannusten osuus on 70–80 prosenttia. Siksi henkilöstömäärän optimointi päiväkodeissa on avain siihen, syntyykö säästöjä vai ei. Hoito olisi pitänyt rajata korkeintaan 20–25 tuntiin viikossa ja 4–5 tuntiin päivässä. Tältä osin olisinkin suonut, että subjektiivista päivähoito-oikeutta voisikin rajata. Olisimme helpottaneet kuntien kustannuspaineita eikä perheillekään olisi tullut aivan kohtuutonta harmia.

Sen sijaan paketin toisen puolen eli kotihoidontuen jakamisen kaatuminen ei harmita yhtään. Minua suoraan sanoen ärsyttää jo pelkkä ajatus, että valtio ryhtyisi sanelemaan, kuka perheessä jää kotiin hoitamaan lapsia. Tulee mieleen Turkin presidentti Erdogan, joka muutama vuosi sitten esitti, että perheiden ideaali lapsiluku on viisi ja että tähän perheiden tulisi pyrkiä. Tämäkö on seuraava vaihe? Meilläkin hallitusohjelmaan lisättäisiin samalla ohje siitä, kuinka monta lasta perheiden pitää saada, jotta kestävyysvaje saadaan kurottua umpeen.

On ideologisesti kaunis ajatus, että kotihoidontuen korvamerkitseminen isille lisäisi tasa-arvoa työpaikoilla. Ehkä se joillakin macho-aloilla lisäisikin. Mutta se että 94 prosenttia kotihoidontuesta perustuu tällä hetkellä juuri äidin kotonaoloon, ei parane sillä, että isät pakotetaan kotiin. Kyllä siellä raha puhuu. Monissa perheissä lasketaan hyvin tarkkaan, miten rahat riittävät asuntolainaan tai vuokraan. Äidin palkka yksinään ei niihin yleensä riitä. Aina kyse ei ole edes pelkästä rahasta, vaan elämän laadusta koko perheen kannalta.

Edes säästöjä korvamerkitsemisellä ei olisi saatu. Espoon kokoisessa kaupungissa olisi käynytkin niin, että kustannuksia olisi tullut lisää vähintään 2–5 miljoonaa euroa vuodessa. Tähän päälle vielä uuden päivähoitopaikan investointikustannus. Se on kunnallisella puolella laskennallisesti 37 000 euroa per lapsi. Säästöjen aikaansaamiseksi olisi kotihoidontuen aikarajaa pitänyt lyhentää. Mutta siihen ei vielä tässä vaiheessa löytynyt valmiutta.