Miksi homojen ja lesbojen pitää päästä naimisiin?

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on tulossa eduskunnan äänestykseen mahdollisesti jo marraskuussa. Asialla on kansalaisilta poikkeuksellisen suuri tuki, noin 167 000 nimeä. Tullakseen käsitellyksi eduskunnassa jo 50 000 nimeä olisi riittänyt. Tällä hetkellä näyttää, että äänestyksestä on tulossa melko tasainen. Meillä kokoomuksessakin ovat kannat jakautuneet puolesta ja vastaan.

Pysähdyin pohtimaan omaa mielipidettäni ensimmäistä kertaa viime eduskuntavaalien alla, keväällä 2011. Päädyin puoltavalle kannalle, koska minusta ihmisiä tulee kohdella samalla tavalla ikään, rotuun, sukupuoleen ja sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Julkisessa keskustelussa tuntuu usein unohtuvan, että lainmuutoksessa kyse on nimenomaan juridisista oikeuksista, kuten oikeudesta perintöön, mutta ei kirkollisista asioista. Jos tämä laki hyväksytään, kirkolla ja eri uskontokunnilla on edelleen oikeus päättää, vihkivätkö ne näitä liittoja vai eivät.

Yksi asia, jota kuitenkin pohdin pitkään ennen lopullista kantaani, oli liiton ulkopuoliset adoptiot. Ne liitettäisiin tähän lakimuutokseen hyvin todennäköisesti. Onko lapsen saaminen subjektiivinen, kaikille kuuluva oikeus? Onko lähtökohtaisesti oikein, että kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä on vanhempina samalla viivalla verrattuna miehen ja naisen liittoon esimerkiksi perheen ulkopuolista adoptiota haettaessa?

Pohdinta oli loppujen lopuksi aika helppo. Lasten kannalta tärkeintä on, että heillä on rakastavat ja huolehtivat aikuiset tukenaan. On toisarvoista, ovatko he homoja vai heteroja. En ole törmännyt yhteenkään luotettavaan tutkimukseen, joka olisi todistanut tämän vääräksi. Silti juuri lasten asema tuntuu aika monelle kansanedustajalle olevan se isoin juttu, jonka takia pää ei käänny puoltavalle kannalle. Esimerkiksi Ranskassa, jossa laki tuli voimaan viime vuonna, keskusteluun nousi se, ryhtyvätkö jotkut naiset nyt maksua vastaan sijaissynnyttäjiksi homopareille. Ranskassa sitä ei laissa sallita, kuten ei muuten meilläkään.

Aina kun jotakin lakia ollaan muuttamassa, haluan yleensä tietää, miten se on hoidettu arvoiltaan samankaltaisissa maissa kuin Suomi. Ruotsissa samaa sukupuolta olevien avioliitto mahdollistettiin vuonna 2009, jolloin avioliittolaista poistettiin sukupuoliviittauksia sisältävät sanat. Norjassa laki tuli vastaavalla tavalla voimaan vuonna 2009, Islannissa  2010 ja Tanskassa 2012. Suomi on siis ainoa Pohjoismaa, jossa tasa-arvoista avioliittolakia ei ole hyväksytty. Jos katsotaan maailmankarttaa homoliittojen näkökulmasta, kuulun mieluummin länsieurooppalaiseen ajattelutapaan kuin sellaiseen, jossa valtiojohto puuttuu keskeisesti ihmisen yksityiselämän kysymyksiin, kuten tietyissä entisen Neuvostoliiton maissa tai vaikkapa Saudi-Arabiassa.

Kansanedustajana olen saanut homoliittoihin liittyvää sähköpostia yllättävän paljon, erityisesti niitä vastustavilta. Pahimmissa skenaarioissa Suomelle tapahtuu jotakin aivan hirveää ja ”tuomiopäivä koittaa”, jos kansalaisaloite hyväksytään. Jotkut myös kokevat, että nykyinen avioliittoinstituutio on vaarassa tämän jälkeen. Minusta taas meidän pitäisi ajatella pikemminkin niin, että tasa-arvon toteutuminen ei ole keneltäkään pois.

Elän perinteisessä ydinperheessä aviomiehen ja neljän lapsen kanssa. En silti ajattele, että kaikkien muidenkin pitäisi elää samalla tavalla. Myös omat lapseni ovat sitä mieltä, että ”homoliitot ovat ihan ok”. ”Mikseivät olisi?” Niinpä. Monet asiat, joista päätetään tänään, näkyvät kunnolla lastemme arkipäivässä vasta, kun he ovat aikuisia. Maailmassa on kaikenlaista suvaitsemattomuutta ja kiusaamista jo ihan tarpeeksi. Sen takia meidän pitää tehdä maailmasta lapsille nimenomaan parempi paikka kuin nyt, eikä huonompi.

 

Kun oikeusjärjestelmämme sakkaa, keskituloinen maksaa viulut

Oletko viime vuosina joutunut käymään läpi riitaisan avioeron tai hakemaan huoltajuutta käräjäoikeuden kautta? Tuliko asuntokaupan yhteydessä eripuraa tai oletko muusta syystä joutunut tilanteeseen, että tarvittiin oikeuden päätös?

Jos olet, niin huomasit varmaan, että oikeuden käyminen ei ole ihan halpaa, ja lopputuloksen saaminen kestää pitkään. Yksistään Helsingin käräjäoikeudessa on lokakuussa ollut vireillä lähes 600 rikosasiaa, joissa esitutkinnan aloittamisesta on kulunut yli kolme vuotta.

Yle julkaisi äskettäin tuomarikyselyn, jossa nousi esiin oikeusjärjestelmämme ruuhkautuminen. 73 prosenttia kyselyn vastaajista sanoi, ettei pysty tekemään työtehtäviään ajoissa. 43 prosenttia tuomareista taas totesi, että heillä ei ole mahdollisuutta perehtyä tarpeeksi huolellisesti käsiteltävänä olevaan asiaan, koska työtaakka on liian suuri. Näin siitä huolimatta, että yli kolmannes Suomen tuomareista puurtaa yli 46-tuntista työviikkoa.

Olin hiljattain eduskunnan perustuslakivaliokunnassa käsittelemässä ensi vuoden talousarviota. Oikeusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan vuodelle 2015 määrärahoja 901 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 14 miljoonan euron säästöjä. Niistä yli 40 prosenttia tulee mahdollisesti kohdistumaan yksin tuomioistuimiin. Oikeusjärjestelmiin käytettyjä euroja eri maiden välillä ei voi suoraan verrata, koska systeemit ovat erilaisia. On silti ihan mielenkiintoinen kuriositeetti, että Euroopan neuvoston tutkimuksen mukaan meillä Suomessa oikeusjärjestelmiin käytettiin vuonna 2012 asukasta kohden 66,8 euroa ja Ruotsissa 106,5 euroa.

Ongelma ei kuitenkaan ole vain rahan puutteessa. Koko järjestelmässä olisi paljon uudistettavaa. Esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on julkisuudessa sanonut, että käräjäoikeuksien määrää pitäisi vähentää sekä asentaa käräjäoikeuksiin nykyaikaiset it-järjestelmät, jotta käsittely voitaisiin tallentaa. Ruotsissa käsittelyt voidaan jo tallentaa videoille, ja tallenteita voidaan käyttää näyttönä oikeusasteissa. Käräjäoikeuksiin ei Koskelon mukaan kannattaisi myöskään tuoda esimerkiksi rattijuoppousepäilyjä, koska niissä tekijä on yleensä aina tiedossa, ja puhallus- tai verikokeella hankittu näyttö rattijuoppoudesta on selvä.

Sitten tulemme oikeusprosessien toiseen isoon ongelmakohtaan. Kun oikeusprosessit pitkittyvät, ihmisten muistikuvat siitä, mitä todella tapahtui, unohtuvat tai ainakin hämärtyvät. Ja samalla kasvaa myös koko prosessin hintalappu. Kaikkein rikkaimmilla on siihen varaa. Kaikkein pienituloisimmille taas on tarjolla maksutonta oikeusapua. Mutta miten käy niiden lukuisien keskituloisten ihmisten, jotka eivät kuulu kumpaankaan kategoriaan? Hyvin, jos sattuu olemaan oikeusturvavakuutus, joka korvaa juuri sen asian, johon oltiin oikeutta hakemassa. Mutta huonosti silloin, kun oikeusturvavakuutus ei korvaa sitä tai korvaa vain pienen osan todellisista kustannuksista.

Ehdoissa on eroja, mutta yleensä vakuutus koskee vain yksityiselämään liittyviä asioita, ei esimerkiksi työhön, yritystoimintaan tai sijoittamiseen liittyviä riitoja. Yksityiselämän riitatapauksista on usein rajattu pois avioeroon, lapsen huoltajuuteen ja tapaamisoikeuteen liittyvät asiat. Vakuutusyhtiön kannalta tämä on ymmärrettävää, koska jos kaikki avioeroasiat korvattaisiin oikeusturvavakuutuksista, vakuutusmaksut olisivat nykyiseen nähden moninkertaisia. Usein vakuutuksissa on ehto, jonka mukaan alle kaksi vuotta voimassa olleissa vakuutuksissa sekä riidan että riidan perusteena olevan asian tulee olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Näin korvauksen ulkopuolelle jää esimerkiksi talokauppariita, jos vastuuvakuutus on otettu vasta talokaupan tekemisen jälkeen, kun tehtiin uusi kotivakuutus.

Finanssialan Keskusliiton mukaan vakuutusyhtiöt maksoivat vuonna 2013 korvauksia oikeusturvavakuutuksista 42 miljoonaa euroa. Ehtojen rajoitusten takia ei vakuutuksen varaan kuitenkaan kannata tuudittautua. Vakuutusyhtiötä voi pyytää ennakkopäätöstä, korvataanko vai ei. Ja jos ei korvata, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, kannattaako oikeuteen lähteä. Itse en ehkä lähtisi, ellei sillä saatu hyöty olisi rahallisesti merkittävä. Muutaman tonnin hyöty tuskin olisi moninkertaisiin asianajokuluihin verrattuna riittävä houkutin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut langettavia tuomioita Suomelle eniten juuri oikeusprosessien kestosta. Uudistukset onkin pakko saada liikkeelle heti, koska muuten on oikeusturva vaarassa kaikilla suomalaisilla. Kaikkein eniten se on kuitenkin vaarassa keskituloisilla. Tässäkin asiassa siis juuri keskituloiset maksavat kalleimmat viulut.

 

Peruskoululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan rahoitus turvattava

24.10.2014 julkaistu tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma, Raija Vahasalo ja Sanna Lauslahti ovat jättäneet 24.10. kirjallisen kysymyksen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuista.

”Kuntien heikko taloustilanne ja tämän aiheuttamat säästöt ovat johtaneet siihen, että 1. ja 2. luokan oppilaille ei ole mahdollista järjestää kaikkialla riittävässä määrin koululaisten iltapäivätoimintaa”, kansanedustajat toteavat.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksut ovat pysyneet muuttumattomina vuodesta 2004, eikä niitä ole sidottu indeksikorotuksiin. Toiminnan järjestämisestä aiheutuvat kustannukset ovat kuitenkin nousseet vuosi vuodelta ja uudet menot ovat jääneet kuntien hoidettavaksi.

”Tämä on käytännössä tarkoittanut sitä, että alan yrittäjille ja kolmannen sektorin toimijoille on jäänyt jatkuvasti vähemmän rahaa käytettäväksi näiden palveluiden tuottamiseen. Aamu- ja iltapäivätoiminta on monille lapsille hyvin tärkeää, mutta tilanne on tällä hetkellä taloudellisesti kestämätön”, kansanedustajat toteavat.

Kauma, Vahasalo ja Lauslahti ehdottavat, että asiakasmaksujen suuruutta tarkastellaan ja niiden liittämistä indeksiin pohditaan. Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja voitaisiin myös periä päivähoitomaksujen tyyppisesti, minkä lisäksi ne voitaisiin sitoa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaisiin päivähoidon enimmäismaksuihin.

 

Lisätietoja

Pia Kauma, puh. +358 50 5746764

Raija Vahasalo, puh. +358 50 511 3090

Sanna Lauslahti, puh. +358 50 5122 380

Pääkaupunkiseudulle vähäpäästöisten autojen edistämisohjelma

Pääkaupunkiseudun kokoomusryhmien johdon tiedote 22.10.2014

 

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kokoomusryhmien johto esittää, että pääkaupunkiseudulla toteutetaan vähäpäästöisten autojen (alle 50 g/km) edistämisohjelma. Seudun kokoomuspäättäjien mukaan teknologisen kehityksen edistyessä vähäpäästöisiin ajoneuvoihin siirtymistä tulee edistää seudun yhtenäisellä liikennepolitiikalla. Kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa tullaan jättämään vähäpäästöisten autojen edistämisohjelmasta samansisältöiset valtuustoaloitteet marraskuun loppuun mennessä.

– Helsingissä vähäpäästöisten autojen käyttöön on tähän mennessä kannustettu vain myöntämällä niille pysäköintietuus. Nyt on aika ottaa todellinen harppaus kaikkien seudun kuntien yhteisen liikennepolitiikan keinoin tähdätessämme ilmastonmuutoksen torjuntaan ja uusien teknologioiden käyttöön, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö Helsingistä.

Ohjelman myötä vähäpäästöisen auton hankintaa on tarkoitus edistää myöntämällä niille ilmainen pysäköinti kaupungin hallinnassa olevilla pysäköintipaikoilla ja varaamalla vähäpäästöisille autoille erikseen liityntäpysäköintipaikkoja joukkoliikenteen solmukohtiin. Lisäksi vähäpäästöisille autoille annettaisiin oikeus käyttää joukkoliikennekaitoja silloin kun se on myös takseille sallittua. Ohjelman myötä on tarkoitus myös laatia konkreettinen ja tavoitteellinen suunnitelma sähköverkosta ladattavien autojen latauspisteverkolle, jota kasvatetaan sähkökäyttöisten ajoneuvojen yleistyessä.

– Tämän ohjelman myötä kaikkien pääkaupunkiseudun kaupunkien kokoomusryhmät sitoutuvat edistämään vähäpäästöisten autojen määrän lisääntymistä, iloitsee Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Kauma.

Alle 50 g/km (CO2-päästöjä) tuottaville autoille suunnatut ohjelman edut olisivat määräaikaisia siten, että ne lakkaavat vuoden kuluttua siitä, kun pääkaupunkiseudulle rekisteröityjen erittäin vähäpäästöisten autojen määrä vuoden lopussa ylittää 15 000 kpl.

– Tällä hetkellä erittäin vähäpäästöisiä autoja on rekisteröity pääkaupunkiseudulle vain noin 190. Ohjelman tavoitteena on kasvattaa määrää merkittävästi, sanoo Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen.

– Norjassa ja Ruotsissa vähäpäästöisten autojen määrää on onnistuttu kasvattamaan vastaavilla toimilla merkittävästi, lisää Tapani Ala-Reinikka, Kauniaisten kokoomusryhmän puheenjohtaja.

Kaikkien kaupunkien kokoomusryhmien johto jättää edistämisohjelmasta valtuustoaloitteen kotikaupunkiensa valtuustoille marraskuun loppuun mennessä.

Lisätietoja:

Lasse Männistö, Helsinki, puh. 0440 160 382
Pia Kauma, Espoo, puh. 050 5746 764
Tapani Mäkinen, Vantaa, puh. 050 5122 603
Tapani Ala-Reinikka, Kauniainen, puh. 050 5452 150

Lopettakaa jo suurkuntahaihattelu ja antakaa omille selvityksillemme työrauha!

Ryhmäpuheenvuoro Espoon kaupunginvaltuustossa 20.10.2014

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Ei varmaankaan ole käynyt kenellekään epäselväksi, että Suomen talous sakkaa tällä hetkellä todella pahasti. Viimeistään runsas viikko sitten menetetty kolmen A:n luokitus herätti toivottavasti ne viimeisetkin epäilijät. Kansantulo pienenee jo kolmatta vuotta peräkkäin, eikä ensi vuodellekaan ole luvassa kuin korkeintaan aivan marginaalista kasvua.

Kyse ei ole pelkästään huonoon suhdanteeseen liittyvästä ongelmasta, joka menee nopeasti ohi, vaan pitkäaikaisista rakenteellisista ongelmista. Kuntien tehtäviä on jo yli 500, mutta silti normeja ja velvoitteita vain kasvatetaan lisää. Parhaillaan eduskunnassa on käsiteltävänä esimerkiksi sosiaalihuoltolaki, joka toteutuessaan saattaa lisätä kansalaisten subjektiivisia oikeuksia ja sitä kautta kuntien menoja vielä nykyisestään. Julkiset menot ovat jo 58 prosenttia kansantulosta eli hyvin lähellä sitä tasoa, jolla ne olivat 1990-luvun lamavuosina.

Kuntien tehtäviä on pakko karsia vastaamaan sitä tasoa, johon meillä on varaa. Mutta lisäksi on muutettava myös rakenteita. Pääkaupunkiseudulla vaihtoehtoja kuntakartaksi on monia.  Tänään olemme kuulleet yhden näkemyksen. Mutta onko tämä kuuden kunnan – Helsingin, Espoon, Vantaan, Sipoon, Kauniaisten ja myöhemmin Tuusulan – kuntaliitos se ihmeratkaisu, jolla kerralla ratkaistaan tämän alueen ongelmat? Siis palvelujen rahoitusongelmat, maahanmuuttoon ja eriarvoistumiseen liittyvät segregaatio-ongelmat, liikenteeseen, asumiseen ja ympäristöön liittyvät ongelmat, lähidemokratiaan liittyvät ongelmat ja vielä kansainvälisen kilpailukyvyn ongelmat?

Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä ei ole.

Kiitos teille selvittäjät selvityksenne tuloksista. Meistä kuitenkin tuntuu kummalliselta, että tätä erityiskuntaliitoshanketta vielä jatketaan, kun etenkin Espoo alueen toiseksi suurimpana kaupunkina on ilmoittanut olevansa selkeästi sitä vastaan. Mehän teemme samaan aikaan vapaaehtoista kuntaliitos- ja kuntayhteistyöselvitystä yhdessä kolmen naapurikuntamme kanssa, Vihdin, Kirkkonummen ja Kauniaisten. Tälle EVKK-selvitystyölle pitää antaa työrauha eikä tuoda jatkuvasti esille näitä pakkohankkeita. Nimenomaan pakkohankkeeksihan tämän esityksen tekee se, että sitä ei halua espoolaisten selkeä enemmistö, ei valtuutettujen ylivoimainen enemmistö eivätkä myöskään kaupungin työntekijät.

Erityiskuntajakohankkeen esillä pitäminen ikään kuin alleviivaa ja lähettää meille valtiovallan taholta viestin, että ”jollette saa aikaan kuntaliitoksia tällä alueella, niin sitten tulee tämä iso kuntaliitos, joka vie teiltä lopunkin päätösvallan. ”Jokainen joka työkseen on joskus vetänyt jotakin hanketta tietää, että uhkailulla ja pakottamisella hyvin harvoin saadaan mitään hyvää aikaan.

Arvoisa puheenjohtaja,

Sitten ne ratkaistavat ongelmat. Ensin segregaatio.

Espoon väkimäärä lisääntyy vuositasolla lähes 4000 asukkaalla, ja tästä suuri osa on äidinkielenään jotain muuta kuin suomen tai ruotsin kieltä puhuvia. Pääosa maahanmuutosta kohdistuukin nimenomaan pääkaupunkiseudulle. On aivan totta, kuten selvityksessäkin todetaan, että maahanmuuton ja taloudellisten vaikeuksien myötä alueiden eriarvoistuminen uhkaa lisääntyä.  Meillä Espoossa segregaatiokehitykseen on vastattu sillä, että kaavoitamme eri alueille tasaisesti monenlaista asumista: vuokra-asuntoja, omistusta ja osaomistusta, ja jatkossa vaihtoehtoja erilaisille asumismalleille on enemmänkin. Myös kouluissa ja palveluissa on segregaatiokehitykseen puututtu, koska on aivan selvää, että maahanmuuttajien kotouttaminen on aloitettava aivan pienistä lapsista jo päiväkotitasolla saakka. Olemme tässä asiassa jo paljon tehneet, mutta vielä on paljon parannettavaa. Se, että suurkunta vie päätöksenteon ja palvelut kauemmaksi tavanomaisesta kuntalaisesta ei taatusti ratkaise syrjäytymiseen ja työllistymiseen liittyviä ongelmia.

Ongelma numero kaksi. Talous ja raha-asiat. Ei ole osoitettu yhtään lukua, jolla jättikunta pienentäisi menoja. Viiden vuoden irtisanomissuoja ja palkkojen tasaaminen ylimmän kunnan tasolle pikemminkin lisäävät niitä. Espoossa on laskettu, että jos kaikki palvelut järjestetään ja tuotetaan samalla tavalla kuin Helsingissä, johtaa jättikuntaliitos jopa miljardin euron lisähintalappuun. Mistä ihmeestä meiltä löytyy tällainen määrä rahaa?

Kolmantena kysymyksenä on maankäyttö, asuminen ja liikenne. Miten niiden järjestäminen optimoidaan? Eduskuntaan on tulossa metropolihallinnon järjestämiseen liittyvä laki, jonka toteutuksesta käydään juuri nyt keskustelua. Metropolikaava, johon kaikki ovat sitoutuneet, palvelisi alueen etua. Emme kuitenkaan pidä hyvänä sitä, että metropolivaltuusto valittaisiin vaaleilla, että sille annettaisiin verotusoikeus tai että sille annetaan sellaisia uusia tehtäviä, joiden hoitamiseen ei kenelläkään ole varaa. Näiden uudistusten tavoitehan on nimenomaan pienentää kustannuksia eikä lisätä niitä.

Ja neljäntenä vielä lähidemokratiaan liittyvä päätöksenteko. Tuntuu kertakaikkiaan omituiselta, että rakentaisimme ensin tässä jättisuuren kunnan, mutta sitä tukeaksemme, tarvitsisimme kuitenkin kunnanosavaltuustoja, joilla ei olisi omaa budjettia. Mikä on sen kaupunginosavaltuuston todellinen valta, jolla ei olisi rahaa käytössä?
Ei juuri mikään, vaan se olisi pelkkä keskustelukerho.

Aivan viimeisenä nostaisin vielä sote-uudistuksen, koska sote-menot ovat laskennallisesti noin puolet kuntien budjeteista. Ennen kuin mitään sitovia ratkaisuja kuntien liitoksista, puhumattakaan kansanäänestyksistä tai pakkoliitoksista tehdään, on meillä oltava suhteellisen selkeä kuva, miten sosiaali- ja terveyspalvelut tullaan järjestämään. Vasta sen jälkeen tiedämme, mitä asioita jää vielä kuntien vastuulle ja mikä ylipäätään on tulevaisuuden kunta. Myös näitä – sote-asioita – pohditaan tässä aiemmin mainitsemassani EVKK-selvityksessä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kuuden kunnan jättikuntaliitos vasten tahtoa toimitettuine kansanäänestyksineen ei miltään osin vastaa kokoomuksen valtuustoryhmän näkemyksiä siitä, mihin suuntaan metropolialueen yhteistyötä tulee kehittää. Sen takia, arvoisat erityiskuntaliitosselvittäjät, pyydämme saada jatkaa tähän saakka vapaaehtoisesti aloitettua selvitystyötä. Ja odottaa rauhassa siitä saatavia tuloksia.

Informaatiosodankäynti vaikeuttaa Ukrainan kriisin ratkaisua

Eduskunnan tiedote, 6.10.2014

 

Suomen Etyj-valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Pia Kauma (kok.) puolusti EU:n talouspakotteita, kun Etyjin parlamentaarinen yleiskokous keskusteli Ukrainan kriisistä viikonlopun kokouksessaan Sveitsin Genevessä.

Kaumaa ennen kokouksessa oli puhunut Venäjän duuman puhemies Sergei Naryshkin, joka arvosteli EU:n pakotteita Venäjää vastaan. Kauma muistutti, että EU:n asettamien talouspakotteiden ei ole tarkoitus aiheuttaa pysyvää harmia kenellekään.

– Suomen ulkopolitiikan tavoitteena on rakentaa ja pitää yllä sellaista maailmanjärjestystä, joka perustuu kansainvälisten sopimusten kunnioittamiseen, ei voimankäyttöön. Pakotteet ovat sekä vastareaktio voimatoimiin että pelote, jotta kansainvälisiä sopimuksia ei rikottaisi uudestaan, Kauma totesi.

Kauma nosti puheessaan esiin huolensa informaatiosodasta, jollaiseksi Ukrainan kriisi on laajentunut.

– Eri maiden kansalaisten on enää vaikea tehdä eroa poliittisen propagandan ja faktapohjaisen uutisoinnin välillä, etenkin sellaisissa maissa, joissa tiedotusvälineet ovat poliittisen johdon omistuksessa ja suojeluksessa, Kauma huomautti.

Tiedon luotettavuus ei kuitenkaan ole taattu edes niissä maissa, missä tiedotusvälineet saavat toimia vapaasti. Kustannuspaineet ovat vähentäneet toimitusten resursseja niin, että konfliktialueiden uutisointia hoitaa vain pieni joukko toimittajia.

– Yhteiskunnan avoimuuden ja kansalaisten luottamuksen kannalta on tärkeää, että media saa toimia vapaasti ja että sillä on riittävästi taloudellisia resursseja oikean tiedon välittämiseen, Kauma totesi.

Etyjin parlamentaarinen yleiskokous oli koolla Genevessä 3.–5.10.2014. Yleiskokous kokoontuu ensi kesänä Helsingissä.

Luovilla aloilla toimivien verotus yhdenmukaiseksi

Helsingin Sanomissa 1.10.2014 julkaistu mielipidekirjoitus

 

Luovat alat tarjoavat tällä hetkellä työtä yli sadalletuhannelle suomalaiselle. Suomalaisen musiikin elinvoimaisuutta ja kansainvälistymistä edistävä Music Finland on arvioinut, että yksin musiikkialalla työskentelee noin 30 000 ihmistä. Heistä valtaosa on osa-aikaisia muusikoita, joiden ansiot koostuvat pääasiassa esiintymispalkkioista.

Musiikkia ei kuitenkaan synny ilman musiikintekijöitä, kuten säveltäjiä ja sanoittajia. He eivät saa työstään esiintymispalkkiota vaan elävät pääasiassa tekijänoikeusmaksuilla, joita verotetaan tällä hetkellä ansiotuloina.

Ongelma muodostuu siitä, että tuloja saattaa kertyä hyvin yhtenä tai kahtena peräkkäisenä vuotena, mutta sen jälkeen muutama vuosi voi olla taloudellisesti hyvinkin tiukkaa. Järjestelmä ei nykyisellään kannusta musiikintekijöitä panostamaan omaan kehittymiseensä, palkkaamaan henkilökuntaa eikä tekemään investointeja laitteisiin.

Muissa Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa luovien alojen yrittäjyydellä ei ole vastaavia esteitä. Ruotsin verohallinto ei ole nähnyt asian suhteen mitään ongelmallista, ja sen seurauksena esimerkiksi musiikintekijä voi ohjata korvaukset omalle yritykselleen bruttomääräisenä eikä häneltä pidätetä ansiotuloperusteista ennakonpidätystä.

Suomalaisten alan toimijoiden tahto on, että myös täällä musiikintekijän tulee halutessaan saada tulouttaa tekijänoikeustulonsa määräysvallassaan olevan yhtiön elinkeinotuloksi. Tekijänoikeudet eivät siirtyisi mihinkään vaan säilyisivät edelleen kyseisellä henkilöllä, kuten tälläkin hetkellä. Luovan alan työntekijöiden ja yrittäjien yhteistyöelin Lyhty on myös asettunut tälle kannalle.

Kyse ei ole mistään verokikkailun mahdollistamiseksi tehtävästä holdingyhtiöjärjestelystä vaan aktiivisesta yritystoiminnasta, jossa musiikintekijät tuotaisiin samalle viivalle muiden alojen yrittäjien kanssa. Moni suomalaisartisti harkitseekin toimintansa siirtämistä ulkomaille, jos verotuskäytäntö pysyy täällä entisellään. Osa on näin jo tehnyt.

Valtion talousarvion kannalta kyse on pienestä muutoksesta, sillä aloitteen välittömät verovaikutukset jäisivät alle viiteen miljoonaan euroon. Yksittäisten artistien ja musiikintekijöiden kannalta uudistus olisi kuitenkin hyvinkin merkittävä, sillä se antaisi heille mahdollisuuden, mutta ei pakkoa, siirtyä harjoittamaan toimintaansa yritysmuodossa.

Näin suomalaisilla musiikintekijöillä olisi samanlainen mahdollisuus toiminnan laajentamiseen kuin eurooppalaisilla kanssakilpailijoillaan.

Vuonna 2012 musiikkivienti toi Suomeen noin 36 miljoonaa euroa. Ruotsissa vastaava luku oli 130 miljoonaa euroa.

Suomalaisella musiikkialalla on paljon kasvupotentiaalia, jota ei ole vielä hyödynnetty. Menestykseen tarvitaan monia uudistuksia ja satsauksia, jota pääsemme edes lähelle läntistä naapuriamme. Mutta ensimmäinen niistä on se, että puramme juuri tämänkaltaiset turhat esteet.

 

Pia Kauma
kansanedustaja (kok), Espoo
Tommi Läntinen
muusikko, biisintekijä, yrittäjä, Espoo