Ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuja kiirehdittävä koulutusviennin kehittämiseksi

13.6.2014 julkaistu tiedote

 

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kehottaa 12.6. jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitusta kiirehtimään lukukausimaksujen käyttöönottoa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille tutkinto-opiskelijoille. Edustaja Arto Satosen jo aiemmin jättämä lakialoite muuttaisi nykykäytäntöä siten, että kyseisiltä opiskelijoilta perittäisiin korkeakoulujen oman harkinnan mukaisesti 3500–12000 euron suuruinen lukukausimaksu. Valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin jäävät ulkomaiset opiskelijat voisivat vähentää maksamansa lukukausimaksut viiden vuoden aikana verotuksessa.

”Esimerkiksi Tanskassa vuonna 2006 käyttöönotetut lukukausimaksut EU/ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille eivät ole vähentäneet ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää. Maksujen käyttöönoton yhteydessä tapahtunut pieni tilastollinen notkahdus korjaantui nopeasti, minkä jälkeen opiskelijamäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa”, Kauma toteaa.

Tanskan korkeakouluministeriön mukaan lukukausimaksut ovat nopeuttaneet opintoja ja lisänneet maahan jäävien ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden osuutta, joista jopa kolme neljästä on löytänyt työpaikan. Myös EU/ETA-alueen sisäpuolelta tulevien vuosittaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on 2,5-kertaistunut lukukausimaksujen käyttöönoton jälkeen.

”Koulutuksen kysyntä on ollut globaalisti jatkuvassa kasvussa ja ihmiset ovat myös valmiita maksamaan korkealaatuisista tutkinnoista. Vuonna 2009 lähes neljä miljoonaa nuorta opiskeli korkeakoulussa maansa ulkopuolella ja määrä on sittemmin vain lisääntynyt”, Kauma toteaa.

Lukukausimaksuja on useaan otteeseen kritisoitu sillä perusteella, että suomalaisten korkeakoulujen kansainvälisyys saattaisi kärsiä maksujen karkottaessa ulkomaiset opiskelijat. On myös esitetty, että ulkomaiset opiskelijat maksaisivat heihin käytetyn investoinnin takaisin veroina, vaikka väitteen tueksi ei olekaan löydettävissä riittävän luotettavaa ja puolueetonta pitkän aikavälin tutkimusaineistoa.

”Tämä osoittaa luottamuksen puutetta kotimaista koulutusta kohtaan, jonka kansainvälinen maine on edelleen erittäin korkealla muun muassa Pisa-tutkimusten ja muiden vertailujen vuoksi. Suomalainen koulutus on tuote, jolle löytyisi kysyntää eri puolilla maailmaa”, Kauma toteaa.

”Lukukausimaksujen kautta koulutuksen kansainvälistyviä markkinoita voitaisiin vihdoin hyödyntää täysimääräisesti. Nykytilanne tarkoittaa käytännössä ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden subventoimista suomalaisin verovaroin, mitä on taloudellisesti tiukkoina aikoina vaikea ymmärtää”, Kauma toteaa.

Lisätietoja
Pia Kauma, puh. +358 50 5746764