Äiti, älä varasta elämääni!

Kun 20 vuotta sitten odotin ensimmäistä neljästä lapsestani, neuvolan mukaan yksi lasi viiniä silloin tällöin ruuan kanssa oli vielä turvallinen määrä alkoholia. Kun kymmenen vuotta sitten odotin nuorimmaistani, oli ohje jo selvästi tiukempi. Ei ollutkaan enää varmaa, kuinka paljon odottava äiti voi juoda. Tänä päivänä sanotaan jo suoraan: Jos olet raskaana, älä juo! Oma lukunsa ovat tietenkin ne viikot, kun ei itse vielä edes tiedä olevansa raskaana, koska silloin juuri tapahtuu tuoreen ihmisalun kannalta oleelliset kehitysvaiheet.

Vastuullinen uusi äiti ottaa kyllä vaarin neuvolan ohjeista, mutta valitettavasti osa äideistä antaa piutpaut asiantuntijoille. Paljon on myös niitä, joilla yksinkertaisesti puuttuu elämänhallinta. Päihteistä merkittävin on alkoholi, jonka suurkuluttajia on laskettu olevan Suomessa jo noin kuusi prosenttia raskaana olevista äideistä. Vuosittain yli 3000 äidillä on alkoholiongelmia, joiden seurauksena syntyy noin 600 alkoholialtistuksesta kärsivää lasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan alle 16-vuotiaita sikiönä alkoholin vaurioittamia lapsia on nyt jo noin 10 000. Heistä 10 – 20 prosenttia kärsii vakavasta alkoholioireyhtymästä (FAS). Ja mikä pahinta, alkoholin aiheuttamat vauriot ovat pysyviä.

FAS-lapsen pysyvistä vaurioista osa voi olla ulkonaisia. Mutta vaikkei niitä olisikaan, alkoholin aiheuttaman aivovaurion takia lukeminen ja laskeminen tuottavat vaikeuksia, keskittymisessä on hankaluuksia, asioiden hahmottaminen ei onnistu ja jopa pallon potkaiseminen voi olla vaikeaa. Alkoholivaurio ei poistu terapialla eikä pillereillä. Lapsen elämä on lopullisesti särkynyt – ja vain sen takia, että äidin oikeus juoda on meillä Suomessa edelleen suurempi kuin lapsen oikeus syntyä terveenä.

Täällä Suomessa on suhtauduttu aivan liian lepsusti etenkin alkoholisti- ja narkomaaniäiteihin. Heitä ei ole pakotettu hoitoon, koska on pelätty, että sillä tavalla äidit häipyvät kokonaan neuvolatoiminnan ulottumattomiin. Toiset taas ovat sitä mieltä, että niin kauan kun resursseja ei riitä edes vapaaehtoisesti hoitoon tuleville, pakko voidaan unohtaa. Vaikka lastensuojelulaki jo nykyisellään velvoittaa neuvolaa olemaan yhteydessä lastensuojeluviranomaisiin, jos juomisen, lääkkeiden väärinkäytön tai huumeiden käytön vaara on olemassa, kyse on vain akuutista hoidosta. Kun se on ohi, äiti palaa entisiin tapoihinsa ja neuvolantädit odottavat turhankin sinisilmäisesti, että kyllä se äiti itse motivoituu pidempiin hoitoihin, jos ongelma on riittävän paha.

Teimme kansanedustaja Jaana Pelkosen kanssa kirjallisen kysymyksen ministerille aiheesta. Kysyimme, milloin hallitus on antamassa raskaana olevien päihdeäitien tahdonvastaisesta hoidosta esityksen eduskunnalle sekä miten hallitus aikoo parantaa sikiön oikeusturvaa tilanteissa, joissa äiti käyttää päihteitä eikä suostu hoitoon. Olemme sitä mieltä, että tällaista lakia on odotettu meillä aivan liian pitkään.

Alkoholisteja auttavia paikkoja löytyy useita, ja yksi niistä on Kalliolan settlementin ylläpitämä Nurmijärven klinikka. Se on erikoistunut työelämästä ohjautuvien päihdeongelmaisten sekä heidän läheistensä kuntoutukseen. Heiltä löytyy hyviä kokemuksia niinsanotusti ”hoitoon pakotetuista”. Yksi on eräs turkulainen narkomaani, jolle sossu teki ennaltaehkäisevän huostaanottopäätöksen syntymättömästä lapsesta. Syynä oli se, että odottava äiti oli retkahtanut uudelleen neljän kuukauden raittiuden jälkeen. Äiti kävi läpi Nurmijärven kuntoutuksen, raitistui AA/NA ryhmien avulla ja synnytti lopulta terveen lapsen. Lapsi on nyt kymmenen vuotta vanha, ja tuo ikävä, hoitoon pakottava ”sossuakka” on tuon pienokaisen kummitäti.

Oleellista ei ole päihdeongelmaisen motivaatio siinä vaiheessa kuin hoito alkaa, vaan se miten hyvin hän motivoituu kuntoutuksen avulla ja sitoutuu jatkohoitoon.

Toivon, että Jaanan ja minun kirjallinen kysymys johtaa lakiesitykseen, jonka seurauksena turkulaisen narkomaanin tarinasta tulisi totta myös muissa päihdeäitiperheissä.

Joutilaisuuden, vapaamatkustamisen ja toimettomuuden aika on ohi!

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ehdotti jokin aika sitten, että vastikkeettomat tuet pitäisi terveiltä ja työkykyisiltä poistaa kokonaan. Vaikka ajatus ei ollut se, että ihmisiä pitää jatkossa ikään kuin rangaista työnteolla, väitän että suurin osa suomalaisilta taputti hiljaa mielessään käsiään. Hyvä, että joku viimeinkin puuttuu tähän!

Osallistava sosiaaliturva onkin tulevaisuuden juttu. Meillä ei ole varaa antaa kenenkään kynnelle kykenevän vain levätä laakereillaan, kun muut uurastavat. Vapaamatkustamisen ja toimettomuuden aika todellakin on ohi.

Onneksi ministerin ehdotus ei jäänyt vain puheen tasolle, vaan hallituksen muutama viikko sitten julkaisemassa rakennepaketissa oli myös konkreettisia ehdotuksia, joilla kannusteloukkuja päästään purkamaan. En kannata kansalaispalkkaa sellaisena kuin sitä on julkisuudessa esitetty. Siksi pidän tervetulleena nyt tehtyä esitystä, jossa sosiaaliturvaan tulee niin sanottu suojaosa. Se on palkkatulon osalta 300 euroa ja asumistuen osalta 400 euroa eli sen verran voi ihminen ansaita menettämättä heti työtuloista maksettavaa sosiaaliturvaa tai asumistukea. Esimerkiksi asumistuen osalta suojaosuuden on kaavailtu olevan kuusi kuukautta.

Suojaosien tavoitteena on saada entistä useampi suomalainen osallistumaan työmarkkinoille edes pienellä työpanoksella. On kuitenkin tärkeää, että kun mallin yksityiskohtia hiotaan, siinä huomioidaan myös ne, jotka ovat esimerkiksi toimeentulotuen varassa. Toimeentulotuen määräytymisperusteet kun ovat erilaiset kuin työttömyyspäivärahan ja asumistuen. Tavoitteena tulee olla, että kansalaiset ovat tässä asiassa samalla viivalla elämäntilanteesta riippumatta.

Toki ratkaisua tulee vielä kehittää myös sitä silmällä pitäen, että 300 – 400 euron työtä tekevät eivät jämähdä ainoastaan halpatyövoimaksi. Esimerkiksi Saksassa on käytössä niin sanottujen ”minitöiden” eli hyvin lyhytkestoisten tai matalasti palkattujen töiden järjestelmä sosiaaliturvan rinnalla. Malli on edistänyt työllisyyttä, mutta se ei ole ollut täysin ongelmaton. Kriitikoiden mukaan monet pienituloiset eivät ole päässeet osallisiksi vahvasta talouskasvusta, vaan ovat jääneet pysyvästi lyhytkestoisten, matalasti palkattujen töiden loukkuun. Työnantajien on helppo pitää palkka matalana ja työsuhde epävarmana, kun työntekijä elää muutoin sosiaaliturvan varassa. Toisaalta Saksan malli on laskenut työttömyyden alhaiseksi ja siten varmasti ehkäissyt monia sen haitallisia lieveilmiöitä, kuten syrjäytymistä. Kysymys kuuluu, miten varmistamme, että nämä osatyöt ovat oikeasti reitti takaisin täysipainoiseen työelämään, eivätkä este sinne paluulle?

Suomessa on monimutkainen sosiaaliturvajärjestelmä, jossa palapelin yhden palan siirtäminen saa aikaan arvaamattomia seurauksia. Sen takia tämänkin ratkaisun kaikkia seurannaisvaikutuksia tulee pohtia todella monelta kantilta. Esimerkiksi osatyökykyiset ovat henkilöitä, joista monet pystyisivät tekemään jonkin verran töitä, mutta eivät siinä tahdissa, jota tämän päivän työelämä edellyttää.

Voikin hyvällä syyllä kysyä, mikä yhteiskunnassamme on vialla, kun joka vuosi noin 8 000 henkilöä joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Vuonna 2012 työkyvyttömyyseläkkeellä oli kaikkiaan 250 000 henkilöä, ja heistä yli 115 000 henkilöllä taustalla olivat mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Esimerkiksi Ruotsissa mielenterveysongelmista kärsivä pyritään kuntouttamaan mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään, kun taas meillä Suomessa asenteet eivät ole yhtä kannustavia. Etenkin masennuksesta kärsivät ohjataan yleensä pitkälle sairauslomalle ja edelleen työkyvyttömyyseläkkeelle. Tämä kertoo ikävää kieltä suomalaisesta työkulttuurista.

Rakennepaketissa sovitut työmarkkinoiden uudistukset ovat kaksi askelta oikeaan suuntaan, mutta matkaa todellisten muutosten aikaansaamiseksi on vielä paljon jäljellä.

Kaikkien kynnelle kykenevien työpanosta tarvitaan

TIEDOTE

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on tyytyväinen valtioneuvoston rakennepaketin työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Erityisen hyvänä Kauma pitää päätöstä sosiaaliturvaan tulevasta suojaosasta. Sen ansiosta työtön voi ansaita palkkatuloa 300 euroon asti menettämättä heti työtuloista maksettavaa sosiaaliturvaa ja 400 euroon asti menettämättä heti asumistukea. Hallituksen tavoitteena on saada entistä useampi suomalainen osallistumaan työmarkkinoille edes pienellä työpanoksella. Kauman mukaan on tärkeää, että kun mallin yksityiskohtia hiotaan, siinä huomioidaan myös ne, jotka ovat toimeentulotuen varassa. ”Tavoitteen tulee olla, että kansalaiset ovat tässä asiassa samalla viivalla elämäntilanteesta riippumatta,” Kauma kertoo.

Suojaosuuspäätöksessä on Kauman mukaan kyseessä tervetullut merkki erittäin toivottavasta ajattelutavan muutoksesta Suomessa. Jokainen työkykyinen aikuinen kuuluu töihin, vaikka olisi jonkinlaisen sosiaaliturvan piirissä – ja toisaalta jokaisella pitää olla mahdollisuus tehdä töitä oman kykynsä, terveytensä ja elämäntilanteensa mukaan. Kauma kuitenkin muistuttaa, että hallituksen esittämää ratkaisua tulee vielä kehittää siten, että 300 – 400 euron työtä tekevät eivät jämähdä ainoastaan halpatyövoimaksi. Esimerkiksi Saksassa on käytössä niin sanottujen ”minitöiden” eli hyvin lyhytkestoisten tai matalasti palkattujen töiden järjestelmä sosiaaliturvan rinnalla. Malli on edistänyt työllisyyttä, mutta se ei ole ollut täysin ongelmaton. Kauman mielestä hallituksen tulee varmistaa, että nämä osatyöt ovat oikeasti reitti takaisin täysipainoiseen työelämään, eivätkä este sinne paluulle.

”Suomella ei ole varaa siihen, että yksikään työkykyinen, terve aikuinen lepäilee laakereillaan tai jättää ottamatta vastaan hänelle tarjottua työtä,” Kauma linjaa. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon kesällä tekemää keskustelunavausta osallistavasta sosiaaliturvasta Kauma pitää erittäin tervetulleena. Elinkeinoelämässä uransa ennen kansanedustajuutta tehnyt Kauma kokee, että työ on paitsi jokaisen velvollisuus, myös oikeus: ”Työ tuo sisältöä elämään, antaa mahdollisuuden kantaa vastuuta itsestä ja muista sekä saa ihmisen kokemaan itsensä tarpeelliseksi. Sitähän me kaikki haluamme.”

Kauma kuitenkin muistuttaa, että Suomessa on monimutkainen sosiaaliturvajärjestelmä, jonka uudistamista työn tekemiseen kannustavaan suuntaan täytyy jatkaa määrätietoisesti. Osallistavasta sosiaaliturvasta on käytävä perusteellinen keskustelu. Työn tarjonnan lisääminen on oleellista työllisyyden kehitykselle.

Kauma toivoo, että erityisesti osatyökykyisten työllistymisen ehtoja helpotetaan. ”Joka vuosi noin 8 000 henkilöä joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Kun vuonna 2012 oli työkyvyttömyyseläkkeellä kaikkiaan 250 000 henkilöä, heistä yli 115 000 henkilöllä taustalla olivat mielenterveyteen liittyvät ongelmat,” Kauma selostaa. ”Esimerkiksi Ruotsissa mielenterveysongelmista kärsivä pyritään kuntouttamaan mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään, kun taas meillä Suomessa asenteet eivät ole yhtä kannustavia. Liian usein etenkin masennuksesta kärsivät ohjataan sairauslomalle ja edelleen työkyvyttömyyseläkkeelle, mikä kertoo ikävää kieltä suomalaisesta työkulttuurista,” Kauma jatkaa. Hän pitää hyvänä, että ministeri Risikko onkin asettanut työryhmän valmistelemaan toimintamallia osatyökykyisten auttamisen parantamiseksi.

”Rakennepaketissa sovitut työmarkkinoiden uudistukset ovat kaksi askelta oikeaan suuntaan, mutta matkaa todellisten muutosten aikaansaamiseksi on vielä paljon jäljellä,” Kauma summaa.

Lisätiedot

Kansanedustaja Pia Kauma 050 57 46 764

Global languages should replace compulsory Swedish at schools

Opinion piece published in the Helsinki Times 12.9.13

This Autumn, the parliament will make a decision on a citizen’s initiative on making Swedish an optional subject for Finnish-speaking pupils.

Judging by online quizzes for electoral candidates, one could be forgiven for believing that the initiative will find a large number of advocates among MPs. Despite this, it is unlikely that the proposal will pass. The Education and Culture Committee will decide whether it will draw up a report on the matter, which would then be subjected to a vote in parliament’s plenary session. Constitutional statutes, if not party discipline, are likely to prove a stumbling block to the passing of the initiative.

We in Finland lack the kind of tradition in political debate that is typical of for example Britain, with analytical discussion here often deteriorating to the level of accusations and juxtapositions. And that has been the case here as well. The opponents of compulsory Swedish education have been labelled as parochial populists while its supporters claim to have a deeper understanding of our bilingual cultural heritage. Swedish-speakers are naturally fighting in their own corner and some politicians step back from committing themselves because voicing an unwelcome opinion might lose them the Swedish-speaking vote.

I am in favour of making learning Swedish optional on certain conditions. Before my parliamentary career, I worked in international commerce and it was only very rarely that Swedish skills came in handy. Instead of a marginal language spoken by a small number of people, children should be taught global languages, such as Chinese and Spanish. I spent my childhood in eastern Finland where it was exceptional to hear Swedish spoken outside the classroom. Russian, however, was a different story.

Unfortunately, apart from Sweden, Swedish does not work as a lingua franca even with the other Nordic countries, with Norwegian and Danish – not to mention Icelandic – being very difficult even for Swedish-speaking Finns to understand. I find it hard to fathom why Finns should allow themselves to be put at a disadvantage at negotiations, speaking a language they do not know well enough, but others do. It would be fairer to choose for example English as the language for negotiations.

I consider myself a friend of Swedish, still studying the language, owning a holiday home in Swedish-speaking Inkoo and having put two of my four children through language immersion already in daycare. This model imported to Finland from Canada has proved that children are receptive to languages from a very young age.

It would make sense to teach the basics of Swedish to as many children as possible starting younger than now, with the language becoming optional at an early stage. We might get fewer students studying Swedish but those who start learning it when still small and carry on doing so out of interest will acquire excellent language skills. People who speak Swedish well can for example give better care to Swedish-speaking elderly whose right to obtain services in their own mother tongue is guaranteed in the constitution. And what about the rights of the Finnish citizens coming from other language backgrounds? Just in Espoo, where I live, there are children participating in the tuitition of 34 different native languages.

Language is a window to a culture and Swedish is not an exception. It is a richness that should be nurtured but not forced on anyone.

Pia Kauma

Member of Parliament

Ruotsin blokkivaalikäytäntöä kannattaisi harkita myös Suomeen

Moni suomalainen huokaisi helpotuksesta, kun pari viikkoa sitten budjettiriihen päätteeksi hallituspuolueet pääsivät sopuun rakenneuudistuksista. Taloudesta tulee pääosin huonoja uutisia, ja yhdeksän miljardin kestävyysvaje painaa päälle.

Julkisuudessa oli jo pitkään näyttänyt siltä, että tämänhetkinen hallituksemme ei radikaaleja päätöksiä kykene tekemäänkään. Elokuun lopulla hallituksen sopimat asiat ovat nyt kuitenkin onneksi hyvä alku niille monille muutoksille, joita Suomi tarvitsee, jotta elintasomme voitaisiin edes jotenkin säilyttää nykytasolla.

Vaikka kuuden puolueen hallituksen päätöksentekokyky on kyseenalaistettu joka viikko siitä lähtien, kun hallitus runsaat kaksi vuotta sitten aloitti yhteisen taipaleensa, vielä suurempi ongelma on nykyinen hallitusohjelmakäytäntö. Vaalien jälkeen vain kourallinen ihmisiä tekee muutaman viikon aikana kiireellä kaikkia hallituspuolueita sitovan ohjelman, jota noudatetaan seikkaperäisesti, vaikka maailma ympärillä muuttuisi kokonaan. Lisäksi suurin osa hallituspuolueiden kansanedustajista ei ole prosessissa mukana lainkaan. He joutuvat tiukan ryhmäkurin takia äänestämään hallitusohjelman mukaisista lakiesityksistä, vaikka olisivat itse niitä vastaan tai vaikka näkisivät jo valiokuntien käsittelyssä, että tulossa on huonoa lainsäädäntöä. Hallitusohjelmasta on tullut dokumentti joka on kuin Pyhä Kirja, jonka ohi tai yli ei pääse sopimaan mistään.

Ruotsissa käytössä on blokkivaali, jossa äänestäjät tietävät ennakkoon, minkä puolueiden kanssa mikäkin puolue lähtee hallitukseen, jos sattuisi voittamaan vaalit. Myös keskeisimmät linjaukset yhteisestä hallituspolitiikasta ovat selvillä. Tämä on selkeä käytäntö, jossa äänestäjien kuluttajansuoja toteutuu meidän käytäntöämme selvästi paremmin, eikä asioita ole liian pilkuntarkasti naulattu kiinni liian moneksi vuodeksi eteenpäin.

Perussuomalaisten nousu kolmen suuren puolueen rinnalle viime eduskuntavaaleissa mullisti Suomen poliittisen kentän moneksi vuodeksi eteenpäin. Aiemmin hallituspohjavaihtoehdot ja niiden politiikan on vaalien jälkeen pystynyt ennakoimaan melko hyvin jo pelkästään vaalitulosten perusteella, mutta näin ei välttämättä enää ole. Jatkossa hyvin toimivien hallitusten muodostaminen tulee olemaan entistä vaikeampaa. Sitä ei yhtään helpota, että nyt tehdyt rakennemuutokset ovat vasta alkusoittoa sille, mitä muutoksia Suomella on edessä, jos menetettyjen teollisuustyöpaikkojen tilalle ei löydy korvaavaa työtä ja maan velkaantuminen vain jatkuu.

Seuraavat eduskuntavaalit ovat vain puolentoista vuoden päässä. Ruotsin blokkivaalikäytäntöä sovellettuna meidän järjestelmäämme voisi olla järkevää kokeilla. Puolueet kertoisivat jo etukäteen, kenen kanssa ja millaista politiikkaa on tulossa. Ihmisillä olisi silloin jo uurnilla käydessään selvästi nykyistä parempi tietämys siitä, millaiselle kehitykselle he todellisuudessa oman kannatuksensa antavat.

Raippavero määräaikaiseksi

Jukka Jalonen kysyi, voiko päättäjiin lainkaan luottaa eläkeasioissa (LV 3.8.). Hän viittasi esimerkkinä vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin, joita markinoitiin 1980- ja -90 -luvuilla verotuksellisesti oivallisena tapana varautua tuleviin eläkepäiviin. Sittemmin vakuutusten ehtoja on heikennetty niin merkittävästi, että niiden kysyntä on tyrehtynyt lähes kokonaan.Tein viime vuonna asiasta kirjallisen kysymyksen valtiovarainministeri Urpilaiselle, koska minustakin valtiovallan päätökset ovat tuntuneet epäoikeudenmukaisilta aivan tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Lisäeläkkeen ottajahan on ollut tyypillisesti alle 35-vuotias keskituloinen nainen, joka on säästänyt alle sadan euron kuukausivauhtia. Kyse ei siis ole mistään rikkaiden erityisedusta. En saanut ministeriltä tyydyttävää vastausta kysymykseeni.

Toisena esimerkkinä Jalonen mainitsi raippaveroksikin kutsutun kuuden prosentin lisäveron, joka tuli voimaan tämän vuoden alusta yli 45 000 vuodessa eläkettä ansaitseville.

Lisävero on ymmärrettävästi herättänyt suurta närää niiden noin 44000 eläkeläisen keskuudessa, joihin se kohdistuu erityisesti siksi, että vero on pysyvä.

Suomessa verotuksen oikeudenmukaisuus on ani harvoin eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavina, vaikka perustuslain 6. pykälä sanoo varsin yksiselitteisesti, että ”ihmiset ovat tasavertaisia lain edessä ja että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi sukupuolen tai iän perusteella”.

Verotuksen progressiivisuus onkin Suomessa täysin poliittinen kysymys. Jää näin ollen pitkälti kärkipoliitikoiden eli hallituksen ministerien oikeustajun varaan, miten mitäkin ihmisryhmää verotetaan. Se että eläkeläisillä ei ole mahdollisuuksia esimerkiksi lakkoilemalla ajaa omia oikeuksiaan, tekee tehdyistä veropäätöksistä erityisen epäoikeudenmukaisia. Eläkeläisten raippavero tuleekin muuttaa määräaikaiseksi ja palauttaa aiemmat veroprosentit voimaan vuodesta 2016 alkaen.

Pia Kauma kansanedustaja, kok. Espoo

Eikö laatu kiinnosta yritysjohtajia?

Kirjoitus julkaistu Kauppalehden debattiosiossa 3.9.2013

Kauppalehden mukaan Suomi jäi vihoviimeiselle sijalle 22 maan laatuselvityksessä (KL 13.8.2013). American Society for Qualityn viime kevään tutkimuksessa yritysjohtajille esitettiin 33 kysymystä laadun strategisesta merkityksestä, laatujohtamisesta sekä erilaisten laatutyökalujen käytöstä organisaatiossa. Kyselyyn osallistui eri puolilta maailmaa 2000 yritystä, joista suomalaisia oli 151.

Onko suomalainen laatu vain muisto menneisyydestä sekä myytti, joka ei pidä paikkaansa? Se tulee mieleen, kun raporttia selaa tarkemmin ja siitä käy ilmi, että esimerkiksi Saksa loistaa eurooppalaisena maana myös laadussa lähes kaikilla mittareilla. Myös Alankomaat pärjäsi hyvin, samoin Kiina ja Yhdysvallat.

Kun yrityksille esitettiin väittämä, jonka mukaan asiakkaan merkitys laadun määrittäjänä on kaikkein tärkein, vain 46 prosenttia suomalaisista vastaajista oli samaa mieltä. Saksalaisista tätä mieltä oli 72 prosenttia.

Suomen huono tulos vertailussa selittyy osittain sillä, että meillä laadusta ei enää puhuta laadun nimellä, vaan asiaa arvioidaan prosessien sujuvuuden, toimitusvarmuuden tai työtapaturmien määrän kannalta. Liian usein näilläkin mittareilla arvioituna asiakkaan kokema laatu on silti jotain aivan muuta kuin sen pitäisi olla.  On hyvin tavallista kuvitella, että jos asiakkaalle luvatusta toimitusajasta pidetään kiinni, se riittää laadun takeeksi, vaikka asiakkaan haluama toimitusaika olisi ollut aivan toinen.

Toinen kuvitelma on se, että tuotetta tai palvelua ei tarvitse markkinoida, koska hyvä tuote myy itse itsensä. ”Laatuhan on meille itsestäänselvyys, jota osattiin tehdä jo 30 vuotta sitten”, sanovat monet. Ehkä niin, mutta kyllä ne nykyään Kiinassakin osaavat.

Yrityksissä perätään nyt aivan aiheellisesti hallituksen päättäväisyyttä rakenneuudistuksissa ja työmarkkinoiden joustavuudessa. Joskus näitä keskusteluja kuunnellessa tulee kuitenkin mieleen, että myös yritysjohtajien itsensä kannattaisi mennä peilin eteen ja kysyä: Osaanko toimittaa asiakkaalle sitä, mitä hän haluaa ja sillä hinnalla, jonka hän on valmis maksamaan? Olemmeko uudistuneet tarpeeksi ajoissa? Sekin kun on osa laatua.

Kymmenen vuoden aikana Suomesta on lähtenyt yli satatuhatta teollista työpaikkaa muualle. Ainoa syy ei ole se, että työn ja energian hinta on meillä liian kova. Saksa on tällä hetkellä selvä Euroopan veturi, koska siellä yritysjohtajat ovat ymmärtäneet, että niiden itsekin täytyy uudistaa toimintaa ja pyrkiä koko ajan parempaan. Kunpa meilläkin pian herättäisiin tähän todellisuuteen.

 

Pia Kauma

kansanedustaja, kok.

Espoo