Korkeaa eläkettä saavat maksavat jatkossa enemmän veroja

Eduskunnassa on tällä ja viime viikolla ollut käsittelyssä tuloverolaki. Otan siitä esiin kolme asiaa.

Ensimmäinen niistä on ylempien tuloluokkien lisäprogressio eli niin sanottu solidaarisuusvero. Olen tästä jo kriittisen sanani sanonut moneen kertaan.

SOLIDAARISUUTTA 30 MILJOONALLA EUROLLA

Solidaarisuusveron on tarkoitus olla määräaikaisesti voimassa vuosina 2013 – 2015.  Yli 100 000 euron ansiotuloille luodaan uusi veroluokka, jossa verotus kiristyy noin 2 prosenttiyksikköä. Uuden veroluokan tuottamaksi kertymäksi arvioidaan noin 30 miljoonaa euroa. Kuin muistetaan valtion budjetti, joka on tänä vuonna noin 53 miljardia euroa, on lisäprogressiosta saatu fiskaalinen eli verotuloja lisäävä merkitys todella vähäinen. Solidaarisuutta tässä verossa on siis vain nimellisesti!

YLI 45 000 EUROA VUODESSA ELÄKETTÄ SAAVAT MAKSAVAT ENEMMÄN VEROJA

Samassa yhteydessä kiristetään myös eläketulojen verotusta.Tämä on asia, josta minuun on moni eläkeläinen ollut yhteydessä. Eikä palaute ole toden totta ollut positiivista. Ihmiset, jotka ovat tehneet vuosikymmeniä töitä ja maksaneet työtuloista myös progressiivisesti veroja, kokevat että tämä muutos on todella epäoikeudenmukainen.

Eläketulovähennyksen jälkeen ja eläketulon ylittäessä 45 000 euroa lisävero on 6 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 60 000 euroa eläketuloja saava henkilö maksaa ensi vuonna lähes tuhat euroa enemmän veroja kuin ennen. Valitettavasti eläketulojen verotus ei ole määräaikainen vaan pysyvä, toisin kuin solidaarisuusveron.

Eläketulojen verojen kiristämisen arvioidaan tuovan valtiolle noin 50 miljoonaa euroa, joten tämänkin veron fiskaalinen merkitys on suhteellisen vähäinen.

KÖYHYYDEN POISTAMISEKSI ON TEHTÄVÄ KAIKKI VOITAVA

Kolmas muutos on se, että pienempien ansiotulojen verotus kevenee. Kannatan sitä, että kaikkein pienituloisimpien elämää helpotetaan. On aivan selvä, että meillä on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät nykyisellään tule omilla työtuloillaan toimeen vaikka kuinka yrittäisivät. On pelkästään hyvä asia, että asiat tältä osin paranevat. Köyhien ja erityisesti köyhien lapsiperheiden määrä on moninkertaistunut 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Kannatan kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla köyhyyttä saadaan kannustavalla tavalla vähennettyä Suomesta.

SOSIAALISESTI OIKEUDENMUKAINEN SUOMI ON MYÖS AHKERILLE JA MUITA TYÖLLISTÄVILLE SUOMALAISILLE OIKEUDENMUKAINEN

Olen kuitenkin sitä mieltä, että sosiaalisesti oikeudenmukainen Suomi tarkoittaa sitä, että se on kaikille suomalaisille oikeudenmukainen Suomi. Meillä on jo nyt kansainvälisesti katsottuna todella korkea verotaso. Sitä ei pidä enää korottaa. Ne, joilla on mahdollisuus, äänestävät muuten jaloillaan ja lähtevät muualle. Ei pelkästään eläkeläiset, vaan myös nuoret, joista monet ovat jo nuorella iällä hyvin kansainvälisiä ja nähneet muutakin.

Veropolitiikassa pitäisi nähdä tätä tai ensi vuotta pidemmälle. Jossain vaiheessa voi sietokyky mennä poikki  nimenomaan niiltä, joiden verotuloja maa kipeästi tarvitsisi tulevaisuudessa hyvinvointipalvelujen rahoittamiseksi.

Kiitos kaikille teille, jotka autoitte minua pääsemään maaliin!

Kaikki vaalikampanjat, joissa olen ollut mukana, ovat olleet todella antoisia. Mutta myös fyysisesti aika rankkoja kokemuksia. Normaalin työpäivän päälle kierretään eri puolilla puhumassa ajankohtaisissa tilaisuuksissa, kirjoitetaan mielipidekirjoituksia lehtiin, vastaillaan vaalikoneisiin ja sähköpostin kautta tulleisiin kysymyksiin. Ja vielä yön viimeisinä tunteina käydään pudottelemassa esitteitä espoolaisten monennäköisiin postiluukkuihin.

KANNATAN MATINKYLÄN UIMAHALLIN RAKENTAMISTA JA HAMPAANI OVAT OMAT

Ihmiset kysyvät asioita laidasta laitaan. Nyt on kysytty mielipidettäni muun muassa tennispuiston purkamisesta, veneilijöiden oikeuksista, Finnoon rakentamisesta, rantaraitin valaisemisesta, teatteritalon sijainnista sekä Matinkylän uimahallin rakentamisesta. Henkilökohtaisiakin kysymyksiä tulee. Aiotko pysyä naimisissa, ovatko hampaasi omat ja onko kasvojasi leikelty ovat kysymyksistä oudoimpia, joita viime vaaleissa on esitetty.

KANSANEDUSTAJAN AIKA RIITTÄÄ VALTUUTETTUNA TOIMIMISEEN, JOS EI HAALI ITSELLEEN LIIKAA TEHTÄVIÄ JA ANTAA TILAA MYÖS MUILLE

Näissä vaaleissa jotkut ovat halunneet tietää, voiko kansanedustaja hoitaa uskottavasti tehtäviään myös kaupunginvaltuutettuna. Riittääkö aika? Tähän voin vastata, että voi – ja kyllä se riittää. Monien asioiden osalta on jopa erinomainen asia, että valtuutettu on myös kansanedustaja.  Tuleva vanhuspalvelulaki on esimerkki asiasta, jossa on varmasti hyötyä, jos valtuutettu tietää, mitä lainsäätäjä on lailla tarkoittanut. Kunnathan tämänkin lain panevat käytännössä täytäntöön. Kansanedustaja ei voi kuitenkaan haalia itselleen liikaa kunnallispoliittisia vastuita. On valittava asiat joihin keskittyy ja annettava tilaa myös muille.

VALTUUSTON KOKO KASVAA

Näissä vaaleissa olen aivan erityisesti yrittänyt tukea uusia kokoomuslaisia ehdokkaita, jotka ovat ensimmäistä kertaa vaaleissa mukana. Meillä on todella monta hyvää, uutta innokasta tulijaa Espoon politiikkaan. Tärkeää on löytää omat vahvuutensa ja yrittää tuoda niitä esiin. Kun Espoon väkiluku on nyt ylittänyt 250 000 asukasta, kasvaa myös valtuuston koko näissä vaaleissa 67:stä 75:en. Olisi mukavaa, jos Kokoomus saisi myös tästä kasvusta osansa.

POLIITIKKO EI VOI TOIMIA ILMAN MUIDEN IHMISTEN TUKEA

Kansanedustaja tai kaupunginvaltuutettu ei kumpikaan voi hoitaa tehtäviään ilman muiden ihmisten tukea. Ei ennen vaaleja eikä valitsemisensa jälkeen.

Kiitos siis kaikille teille, jotka olette tälläkin kertaa auttaneet minua pääsemään maaliin. Ja muistakaa sparrata minua myös sen jälkeen, jos saan vielä jatkaa Espoon valtuustossa!

Pakkoliitos ei ratkaisisi pääkaupunkiseudun asunto-ongelmaa

Eduskunnan kyselytunnilla oli eilen yhtenä keskustelunaiheena asuntorakentaminen.

IHMISILLÄ EI OLE ENÄÄ VARAA ASUA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA, EIKÄ VARSINKAAN ESPOOSSA

Etenkin pääkaupunkiseudulla kenties kaikkein näkyvin ongelma on se, että meillä ei ole tarpeeksi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Vähäisen asuntotarjonnan seurauksena emme saa riittävää määrää hakijoita auki oleviin sosiaali- ja terveystoimen virkoihin. Ihmisillä ei kerta kaikkiaan ole varaa asua pääkaupunkiseudulla, eikä varsinkaan Espoossa.

ESPOOKO EI OLE HOITANUT VELVOLLISUUKSIAAN?

Asunto- ja metropoliasioista vastaava ministeri Kiuru nosti Espoon tikunnokkaan ja penäsi, että pääkaupunkiseudun kunnista Espoo hoitaisi oman osuutensa asuntotuotannosta ja ennen kaikkea kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisesta.

TÄYSISTUNNOSSA ON TODELLA VAIKEA SAADA PUHEENVUOROA

Yritin saada puhemies Heinäluomalta puheenvuoroa, jotta olisin saanut oikaistua espoolaisia kohtaan esitetyt väitteet. En saanut. Sivumennen sanoen: Olen joskus istunut salissa yli kolme tuntia ja pyytänyt puheenvuoroa kaikkiin keskusteluaiheisiin – enkä silti ole saanut yhtäkään puheenvuoroa. Siinä kohtaa tietysti tulee miettineeksi, olisiko kansanedustajalla ehkä hyödyllisempikin tapoja ajaa kansalaisten asiaa. Yhden minuutin puheenvuoron odottamiseen – usein turhaan – voi kulua monta tuntia.

Minulla käy aika usein vierailijaryhmiä eduskunnassa ja lähes poikkeuksetta ensimmäinen huomio, jonka he tekevät on se, että istuntosalissa on niin vähän edustajia paikalla. Suuri osa edustajista on toki talossa, ja monet seuraavat omista huoneistaan televisiosta puheenvuorojen etenemistä. Mutta taitaapa asiaan olla muitakin syitä. Miksi odottaa turhaan, jos ei kuitenkaan saa sanoa mitään?

ESPOOSEEN ON RAKENNETTU VUODESSA 2500 ASUNTOA, JOISTA 500 ON VUOKRA-ASUNTOJA

No – palatakseni aiheeseen, Espoo on toiminut esimerkillisesti yhteisten sopimusten mukaan. Metropolialueen kuntien ja valtion kesken on tehty niinsanottu MAL-aiesopimus. Siinä sopimuksessa Espoo on sitoutunut rakentamaan vuosittain 2500 asuntoa, joista 500 on vuokra-asuntoa. Juuri näin on toimittu, ja niin aiotaan tehdä myös ensi vuonna. Voi sanoa, että Espoo toimii malliesimerkkinä muille alueen kunnille.

On aivan selvää, että metropolialueella rakentamisen edellytyksiä tulee yhteistoimin parantaa. Tarvitsemme lisää tonttitarjontaa ja yhteistä liikennesuunnittelua.

Ratkaisua haetaan nyt luomalla uusia kuntarakenteita pääkaupunkiseudulle. Uusia asuntoja ei kuitenkaan synny rakenteilla tai pakkoliitoksilla, vaan  siten että jokainen kunta kantaa oman vastuunsa vuokra-asuntojen rakentamisesta, ja tekee kuten on sovittu.

TURHIA NORMITUKSIA ON POISTETTAVA, KAAVOITUSPROSESSIA NOPEUTETTAVA JA AMMATTIVALITTAJAT PITÄÄ SAADA AISOIHIN

On lisäksi tärkeää, että asuntoministeri Kiuru poistaa rakentamisen esteitä koko maassa. Erilaisia normituksia on todella paljon ja valitusprosessit kaavoituksissa ovat erittäin hitaita. Näihin pitäisi pureutua, jotta turhat hidasteet saataisiin pois. En tarkoita sitä, että kansalaisten oikeus valittaa kaavoista vietäisiin pois kokonaan, mutta on löydettävä keinot, joilla niinsanotut ammattivalittajat saadaan aisoihin.

PAKKOLIITOKSET EIVÄT RATKAISE ONGELMIA

Yhtenä syynä pääkaupunkiseudun pakkoliitoksiin on pidetty juuri asuntorakentamisen hitautta. On kuitenkin naiivia väittää, että kuntaliitos olisi jokin yleislääke myös tähän vaivaan. Pitää pitää huoli siitä, että siitä mitä on sovittu, pidetään kiinni. Jos asuntoja on luvattu rakentaa x-määrä y-kaupunkiin, on näin myös toimittava.

PÄÄKAUPUNGIN TULISI NÄYTTÄÄ ESIMERKKIÄ MUILLE

Erityisen toivottavaa olisi, että etenkin Helsinki pitäisi kiinni sovituista asioista ja osoittaisi pääkaupunkina esimerkkiä myös muille.

ESPOO TARVITSEE MYÖS LAADUKKAITA KERROSTALOASUNTOJA KESKI-IKÄISILLE JA VANHEMMILLE

Itse muutin perheeni kanssa Espooseen 15 vuotta sitten, kun meillä oli kaksi lasta. Sitten saimme kaksi lasta lisää, ja paikkakunta oli ja on ollut mitä mainioin asuinpaikka lapsiperheelle. Lapset kuitenkin kasvavat ja muuttavat jossain vaiheessa kotoa pois. Siinä vaiheessa asumiselle on taas toisenlaiset tarpeet.

Moni tuttavaperheemme on tässä tilanteessa päätynyt muuttamaan takaisin Helsinkiin. Espoosta puuttuvat kohtuuhintaiset ja tyylikkäät pienet ja keskikokoiset asunnot. Tässä on meidän tuleville päättäjille haaste: hyviä kerrostaloasuntoja pariskunnille, joiden lapset ovat vain silloin tällöin käymässä.

Tarpeet muuttuvat elämän mukana.

Yritystoimintaa ei pidä demonisoida

Tänään käydään eduskunnassa keskustelu oppositiopuolue Keskustan tekemästä välikysymyksestä. Sen aiheena on sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen. Kysymys on niinsanotusta sote-uudistuksesta, ja siis käytännössä siitä, millä tavoin turvataan sosiaali- ja terveyspalvelut eri puolilla Suomea tulevina vuosikymmeninä.

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHDESSÄ OPETUSTOIMEN KANSSA VIEVÄT 80 PROSENTTIA KUNTIEN BUDJETEISTA

Kyseessä on yksi merkittävimmistä kysymyksistä koko hallituskauden aikana. Vastaavathan sosiaali- ja terveyspalvelut yli puolta kuntien budjeteista. Kun tähän vielä lasketaan päälle opetustoimi, ollaan jo noin 80 prosentissa kuntien talousarvioiden loppusummasta.

Meillä on Suomessa 336 kuntaa, joista karkeasti puolet on pieniä, alle 6000 henkilön kuntia. Näille, eritoten syrjäseuduille sijaitseville kunnille, kyseessä on todella elämän ja kuoleman kysymys. Kun nuoret muuttavat kaupunkikeskuksiin ja ihmiset eläköityvät, kuka maksaa jäljelle jäävien tarvitsemat palvelut, jos verorahat eivät riitä eikä velkaantumistakaan voi jatkaa?

ETTEIKÖ SOTE- PALVELUITA SAISI ENÄÄ HANKKIA YRITYKSILTÄ?

Sote-uudistus on ollut kuuma peruna jo pitkään, ja se kulkee käsi kädessä kuntauudistuksen kanssa. Eilen se sai uuden käänteen, kun peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson otti esiin SDP:n vaatimuksen, jonka mukaan uudistuksen perusehdoksi tulisi ottaa se, että kunnat eivät saisi hankkia näitä palveluita yksityisiltä yrityksiltä.

Ehdotus ei ole yllättävä. Olenhan ollut Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa jo 8 vuotta. Tänä aikana minulle on tullut todella selväksi se, että vasemmistopuolueemme eivät näe mitään hyvää yrityksissä tai niissä työskentelevissä henkilöissä. Yritystoiminta demonisoidaan. Ja yrityksissä, etenkin niiden johtotehtävissä työskentelevät ihmiset leimataan ahneiksi, riippumatta siitä, millaisesta toiminnasta tai millaisista ihmisistä on kysymys. Suurelle osalle vasemmistotaustaisista kuntapäättäjistä yksityisessä sektorissa ei ole mitään hyvää, ja vain julkisella sektorilla toimivat ovat kunnon ihmisiä.

Tämän asian oivaltaminen oli minulle iso järkytys. Olenhan itse ollut yritysmaailmassa mukana lähes 20 vuotta.

On erittäin tuomittavaa pelotella ihmisiä yksityistämisellä ja julkisten palvelujen alasajamisella. En ole kuullut, että esimerkiksi kukaan kokoomuslainen olisi koskaan ikinä missään ehdottanut, että kaikki palvelut pitää yksityistää.

Pitäisi muistaa, että samassa veneessä olemme tässä kaikki.

Kunnat saavat itse päättää, kuka palvelut tuottaa, mutta niiden itse pitää vastata niiden järjestämisestä. Jos palveluja tuottamassa on myös yrityksiä, kysymys on vain nykyisen palvelutarjonnan laajentamisesta ja monipuolistamisesta. Niin kuin yritysmaailmassa sanottaisiin: asiakaslähtöisyydestä, palvelun laadusta ja asiakastarpeeseen vastaamisesta. Eri asia on sitten se, että koko palveluotanto ulkoistetaan yksityiselle toimijalle, kuten nyt vaikkapa pohjoiskarjalsessa Rääkkylän kunnassa terveydenhuolto. Silloin asiaa voidaan pohtia myös Perustuslain 124 pykälän kannalta, jossa määritellään, mitä julkisia tehtäviä voidaan antaa muiden kuin viranomaisten hoidettavaksi.

IDEOLOGIOIHINSA TAKERTUVAT PÄÄTTÄJÄT ESTÄVÄT NOPEAN PÄÄSYN LÄÄKÄRILLE

Väitän, että tämä on juuri se syy, minkä takia esimerkiksi espoolaiset, terveyskeskuspalveluja hakevat asukkaat kärsivät. He joutuvat odottamaan lääkäriaikoja pitkiä aikoja pitkälti vain siitä syystä, että meillä iso osa päättäjistä ei periaatteellisista syistä halua ottaa avuksi esimerkiksi palveluseteliä, jonka avulla voisi hakeutua hoitoon yksityissektorille silloin, kun lääkärille pääsy kestää liian pitkään.

Esimerkiksi Alankomaissa kansalaiset pääsevät pääsevät seuraamaan parlamenttiin valiokuntien istuntoja. Olisipa mukava, että asukkaat pääsisivät Suomessakin seuraamaan lautakuntien ja valiokuntien istuntoja. Näkisivätkä sitten oikein paikan päällä, mistä se on kiinni, kun palvelut eivät pelaa.

EPÄEETTISESTI TOIMIVAT YRITYKSET VOIVAT PILATA MUIDENKIN MAINEEN

Samalla voisi tietysti muistuttaa myös Mehiläistä ja muita veroparatiisiin veronsa maksavia firmoja siitä, että jos ilmapiiri yrityksiä kohtaan on tämä, tulisi niidenkin välillä katsoa peiliin. Yksi tai kaksi yhteiskuntavastuunsa vähän huonommin hoitavaa yritykstä pilaa helposti koko alan maineen.

Se on sääli, koska silloin mustautuu maine myös niiltä ammattilaisilta, jotka näissä yrityksissä työskentelevät. Viime kädessä kärsijä on sairas, jonossa kipuileva suomalainen, joka ei pääse lääkäriin, kun ideologioihinsa takertuvien päättäjien pitää turvata äänestäjiensä tuki myös seuraavissa vaaleissa.

Homekoulut vievät rahat opetukselta

Jo ennen eduskuntaan tuloani keväällä 2011 kirjoitin moneen otteeseen eri lehdissä suomalaisen rakentamisen laadusta. Eritoten siitä, kuinka kiire määrää nykyään tahdin rakentamisessa jopa siinä määrin, että kaikkein tärkeimmästä eli hyvästä suunnittelusta ja työn valvonnasta tingitään. Hintaa huonosta rakentamisesta maksavat tietenkin kaikki ne, joiden uuden uutukainen talo ei vastaakaan sitä mitä piti ja myös veronmaksajat, kun puhutaan julkisesta rakentamisesta.

JOPA TUHAT KOULUA ON KORJAUKSEN TARPEESSA

Tein kuukausi sitten kirjallisen kysymyksen opetusministeri Jukka Gustafssonille homekoulujen korjauksesta. Asia on vakava. Onhan esimerkiksi Työterveyslaitos arvioinut, että vaarallisen huonossa sisäilmassa työskentelee jopa 75 000 lasta. Kuntaliiton tutkimuksen muaan arviolta 15 – 25 prosenttia julkisista rakennuksista kärsii kosteus- ja homeongelmista ja että tämän mukaan arviolta tuhat koulua on pikaisen remontin tarpeessa. Tuntuu siltä, että käsillä on ”aikapommi”, joka on räjähtämässä käsiin. Etenkin opetustoimella on Espoossa ja monessa muussa kunnassa ongelmia jo nyt siinä, että joudumme maksamaan niinsanotusti seinistä koko ajan vain enemmän. Tämä tarkoittaa, että varsinaiseen opetukseen ja tuntikehykseen jää aina vain vähemmän rahaa. Osittain tämä johtuu siitä, että tilakeskuksille on annettu vähän liian kovat tuottovaatimukset ja ne ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Mutta osittain kyse on siitä, että tilojen huoltoon ja korjaukseen menee todella paljon rahaa. Maksamme menneiden vuosien huonosta työstä.

ESPOO ON JÄÄNYT RAHOJEN JAOSSA NUOLEMAAN NÄPPEJÄÄN

Erityisesti minua kismittää se, että kotikaupunkini Espoo ei ole saanut juuri mitään valtion rahoja homekoulujen korjaukseen. Valtion budjetissa ensi vuodelle on varattu 58 miljoonaa euroa homekoulujen korjauksiin ja oppilaitosten perustamiskustannuksiin. Silti ei ole mitään takeita siitä, että saamme Espooseen euroakaan. Aion takertua ministerin minulle 15.10. antamassa vastauksessa siihen kohtaan, jossa hän toteaa, että ”alueellinen tasapuolisuus määrärahojen jaossa otetaan huomioon siten, että tuettavien hankkeiden osuudet vastaavat mahdollisimman hyvin alueen oppilasmäärää suhteessa koko maan oppilasmäärään”. Ja että ”maakunnallisten liittojen asettamat kiireellisyysjärjestykset ovat pohjana seuraavalle nelivuotiskaudelle”.

KORJAUSKUSTANNUKSET KOULUA KOHTI OVAT MILJOONIA, JOPA KYMMENIÄ MILJOONIA EUROJA

Perusopetuslain 29 pykälän mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Espoon tulevan valtuuston on arvioitava huonossa kunnossa olevien koulujen korjaustarve sekä tehtävä realistinen arvio siitä, milloin korjaukset toteutetaan ja mitä ne maksavat. Mitä pidemmälle aikaa kuluu, sitä suurempi on tarvittava rahamäärä. Tyyppiesimerkki tästä on Tapiolan lukio, jonka korjaukseen arvioidaan lopulta kuluvan yli 30 miljoonaa euroa.

KANSANEDUSTAJANKO EI PITÄISI TOIMIA VALTUUTETTUNA?

Aina välillä kuulee puhuttavan siitä, että kansanedustajien ei pitäisi toimia kaupunginvaltuutettuina. No – tässä on ainakin yksi tyyppiesimerkki asiasta, jossa nimenomaan on etua siitä, että kansanedustaja on myös valtuutettu. Kyseessä ovat niin isot rahat, että asioiden toteutumista pitää valvoa sekä Espoon että valtion tasolla. Muuten menevät budjettirahat meiltä taas sivu suun.

Lääkärin vastaanotolle päivässä – tavoitteesta totta!

TÄMÄ BLOGIKIRJOITUS LÖYTYY MYÖS OSOITTEESTA WWW.ESPOONKOKOOMUS.FI

Pitkät jonot lääkärin vastaanotolle ovat olleet jo pitkään ongelmana Espoossa. Meillä on 10 terveysasemaa, jonne päästäkseen joutuu odottamaan pahimmillaan jopa useita kuukausia.

Suurin yksittäinen syy on lääkäripula, joka on haaste koko Suomessa. Kun syrjäkylillä perusongelma on se, että lääkärit eivät yksinkertaisesti halua muuttaa sinne, pääkaupunkiseudulla haasteet ovat toiset. Olen kuullut tapauksista, joissa pienen kunnan potilaiden hoidosta on tarjottu palkkaa peräti 11 000 euroa kuukaudessa, jopa ihan nuorelle lääkärille, eikä avoinna olevaa lääkärivakanssia silti ole saatu täytettyä.

Pääkaupunkiseudulla ja etenkin Espoossa lääkäreillä on muita houkutuksia ja työtarjouksia. Lähisairaaloissa voidaan erikoistua. Yksityiset lääkärikeskukset ja terveystalot tarjoavat töitä joustavammilla työehdoilla.

NUORET LÄÄKÄRIT HALUAVAT TEHDÄ MUUTAKIN KUIN TÖITÄ

Etenkään nuoret eivät enää halua sitoutua pitkiin työsuhteisiin ja jäykkiiin työehtoihin. Töitä voidaan tehdä muutama kuukausi ja säästää samalla rahaa eksoottiseen ulkomaanmatkaan. Työpisteelle palataan sitten taas takaisin, kun reissu on takana. Suhtautuminen työn tekemiseen on nuorella polvella erilainen kuin vanhemmilla. Ilmiö on tuttu myös muualla kun lääkärikunnassa.

Yksi esiin tuleva asia on myös se, että nuori lääkäri joutuu terveyskeskuksessa painimaan vaikeiden asioiden kanssa liian yksin. Systemaattinen seniorilääkärien tuki puuttuu.

Kun työ terveyskeskuksissa on usein liian pakkotahtista, työ vaativaa ja yksinäistä eikä potilaita voi valita, moni nuori lääkäri valitsee itselleen toisenlaisen urapolun. Espoossa olemme onneksi jo luopuneet päivystyspakosta, ja johtamista ainakin yritetetään kehittää. Työn tulokset vain näkyvät piinallisen hitaasti.

LISÄTÄÄNKÖ LÄÄKÄRIKOULUTUSTA, PAKOTETAANKO TÖIHIN TERVEYSKESKUKSEEN VAI PARANNETAANKO TIETOJÄRJESTELMIÄ?

Olen ollut Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa nyt 8 vuotta. Näiden kokemusten pohjalta olen kirjoittanut terveyskeskusten ongelmista lehtiin useita kertoja, viimeksi juuri vaalien alla 18.10.2012.

Palautetta kirjoituksiini on tullut runsaasti sekä nyt että aiemmin. Suomessa on tällä hetkellä lääkäreitä enemmän kuin koskaan ennen, mutta silti moni kokee, että lääkärikoulutusta on lisättävä. Jotkut ovat sitä mieltä, että kun lääkärikoulutus on meidän kallein akateeminen koulutuksemme (noin 50 000 euroa/henkilö), tulisi jokaisella valmistuvalla lääkärillä olla pakko työskennellä 2-3 vuotta julkisella sektorilla. Muussa tapauksessa nuori lääkäri joutuisi maksamaan koulutuksensa takaisin. Vakavasti puhuen, aikamoinen äläkkähän siitä nousisi, jos tätä tosimielellä ehdotettaisiin. Kielitaitoiset ja seikkailunhaluisimmat lääkärit ehkä lähtisivät kokeilemaan siipiään muualle. Ensisijaisesti on harkittava muita vaihtoehtoja. Pakko on usein huono tai erittäin huono vaihtoehto.

Yksi ongelma on myös tietotekniikka. Tutkimusten mukaan terveyskeskuslääkärien työajasta jopa 60 prosenttia kuluu muuhun kuin potilaan kohtaamiseen. Mihin? Esimerkiksi tietokoneen parissa työskentelyyn sekä toimenpiteisiin, joista osa voitaisiin varsin hyvin siirtää hoitajille.

”MIKSI TE POLIITIKOT ETTE TEE MITÄÄN?”

Ihmiset ovat pitkien odotusaikojen takia aidosti ihmeissään ja närkästyneitä. ”Miksi te poliitikot ette tee mitään? Ettekö oikeasti halua ratkaista näitä ongelmia? Tähtäättekö vain julkisen sektorin alasajoon?”

Kyllä me teemme. Kyllä me haluamme. Ei, emme ole ajamassa julkista sektoriamme alas.

Ymmärrän lääkäriaikaa odottavien asukkaidemme harmituksen. Päättäjän paikalta katsottuna tilanne on se, että kuukaudesta ja vuodesta toiseen yritämme saada lääkärivakansseja täytetyksi ja saada prosessit toimimaan, mutta homma ei vaan pelitä. Lääkäripula ei suinkaan ole ainoa ongelmamme, vaan lisäksi lääkärien ja sairaanhoitajien toimenkuvia pitää kehittää. Lääkärin pitäisi tehdä mahdollisimman vähän hallinnollisia töitä, joita muukin voivat hoitaa.

RUOTSISSA TÄMÄKIN ASIA ON PAREMMIN?

Jos ei lääkäreitä kerta kaikkiaan saada palkattua tarpeeksi, tarjotaan palvelut sitten muulla tavalla. Esimerkiksi palvelusetelillä yksityiseltä sektorilta. Se voitaisiin hoitaa esimerkiksi samaan tapaan kuin Tukholmassa, jossa alueen asukas saa valita, käyttääkö yksityistä vai julkista palvelua, ja maksaa siitä saman hinnan.

Jos Tukholman mallia päätettäisiin soveltaa Suomeen, lähtisiin siitä, että julkinen terveydenhuolto olisi kaikissa tapauksissa aina kuitenkin se, joka muodostaisi palvelun rungon – ja muut palvelut täydentäisivät sitä.

POLIITTINEN IDEOLOGIA MENEE KÄYTÄNNÖN RATKAISUJEN EDELLE?

Miksi sitten emme jo ole tehneet näin? Yksi asia on se, että kunnallisessa päätöksenteossa yllättävän monella päättäjällä on ideologia, jonka mukaan terveyspalveluista mitään osaa ei saa antaa yksityisten yritysten tai edes kolmannen sektorin hoidettavaksi. He mieluummin seisottavat potilaita pitkiäkin aikoja jonossa, kun luopuvat tästä aatteestaan. Sitä voi jokainen pohtia, kuinka oikeudenmukaista on tällaiseen ideologiaan liimautuminen, jos mietitään asiaa yksittäisen kuntalaisen kannalta.

UUSI KOKEILU KÄYNTIIN SAMARIAN POTILAILLE VUODEN 2013 ALUSTA

Onneksi myös viitteitä muutoksesta on näköpiirissä. Annoimme sosiaali-ja terveyslautakunnassa alkusyksystä virkamiehille tehtäväksi valmistella kokeilu, joka lähtisi käyntiin ensi vuoden alussa. Siinä osa Keski-Espoossa Samarian terveyskeskuksen potilaista ohjattaisiin esimerkiksi yksityiselle lääkäriasemalle. Tämän uuden lääkäriaseman toimintaa verrattaisiin sitten yhteen meidän olemassa olevista terveyskeskuksistamme. Vertailukohteeksi julkiselta puolelta ottaisimme Kivenlahden terveysaseman. Linkki tähän kokeiluun löytyy tästä. http://www.espoo.fi/fi-FI/Terveysasemakokeilua_valmistellaan(21991)

Tämän kokeilun taustalla on ajatus, jonka mukaan espoolaiset eivät olisi jatkossa enää niin sidottuja pelkästään kunnallisiin terveyskeskuksiin, vaan saisivat kaupunkinsa piikkiin valita nykyistä vapaammin, missä käyvät lääkärissä. Tämä ei olisi vain rikkaiden etuoikeus, vaan palvelu, joka sopisi kaikille tulotasosta riippumatta.

ENEMMÄN VALINNANVARAA, LAATUA JA NOPEAMMIN HOITOON

Vaikka haluan, että Espoossa kokeillaan uusia ratkaisuja, myös nykyisten terveyskeskustemme ongelmien ratkaisua tulee edelleen jatkaa. Uusi kokeilu antaa kuitenkin mahdollisuuden verrata, tuottaako joku muu kuin perinteinen terveyskeskus palvelut kuntaa laadukkaammin ja tehokkaammin.

Jos vastaus on kyllä, jatkossa meillä kaikilla voisi olla enemmän valinnanvaraa, missä käydä lääkärissä. Silloin espoolaiset potilaat myös pääsisivät lääkärin vastaanotolle huomattavasti nopeammin kuin nyt.

TAVOITTEENA LÄÄKÄRIAIKA SAMALLE PÄIVÄLLE

Lääkärille samana päivän aikana! Minusta sen pitää olla tavoite, josta voimme tehdä totta, jos vain niin päätämme!

Suomen yhteisöverotus pitää muuttaa

Eduskunnassa käsitellään tällä viikolla kaikki päivät ensi vuoden budjettia.

Kun muistamme, että hallituksessa on kuusi, laidasta laitaan olevaa puoluetta, on nyt käsiteltävänä oleva paksu, keltainen kirja todellinen kompromissien kompromissi. Siitä ei pääse mihinkään. Minkään yksittäisen puolueen kädenjälki ei siinä kovin leimallisesti näy.

Suuri budjettikirja käydään eduskunnan täysistunnossa läpi hallinnonaloittain. Tämä tarkoittaa, että opetusministeri esittelee oman budjettinsa, puolustusministeri omansa, maa- ja metsätalousministeri omansa jne. Jokaisesta alasta käydään suuressa salissa keskustelu, jossa asianomainen ministeri vastaa kansanedustajien kysymyksiin.

VALTIO VELKAANTUU HURJAA VAUHTIA, MUTTA MIKSI VAIN KOKOOMUSLAISET PUHUVAT TULOJEN KASVATTAMISESTA?

Eniten olen huolissani valtion velkaantumisesta. Vuodesta 2008 ensi vuoden loppuun on valtion velka kasvanut 53 miljardista eurosta 96 miljardiin euroon eli viidessä vuodessa yli 70 prosenttia. Pelkästään ensi vuonna otamme lisää velkaa seitsemän miljardia euroa.

Kun edustajien puheenvuoroja kuuntelee, ei voi välttyä ajatukselta, että velkaantumisesta huolimatta kaikkia kiinnostaa enemmän budjetin menopuoli kuin sen tulopuoli. Tuntuu siltä, että se mistä voisimme saada tuloja lisää kiinnostaa lähes yksinomaan kokoomuslaisia. Vaikka tosiasiahan on, että kakkuhan pitää leipoa ensin, ennen kuin sen voi syödä.

YRITYSVEROTUKSEN MUUTTAMISESTA EI SAA MEILLÄ EDES KESKUSTELLA

Yksi asia minua kismittää oikein erityisesti. Vaikuttaa siltä, että yhteisöverojen, siis käytännössä yritysverojen muuttaminen tai alentaminen on meillä pyhä lehmä. Siitä ei saa puhua.

Ymmärrän sen, että periaatteessa verokilpailuun naapurimaiden kanssa ei pitäisi lähteä, mutta ei naapureiden toimenpiteitä sivuuttaakaan voi. Meillä yhteisöverokanta on 24,5 prosenttia, ja vielä vuonna 2003 yhteisöverokantamme oli peräti 29 prosenttia.

Mutta jos palataan naapurimaihin, niin Ruotsissahan hallitus päätti juuri äskettäin alentaa yhteisöveronsa 22 prosenttiin vuoden 2013 alusta lähtien. Virossa taas yhteisöverokanta on 21 prosenttia, ja mikä tärkeintä, voittovaroja ei Virossa veroteta lainkaan, mikäli ne jätetään yritykseen. Siis jos voittovaroilla kehitetään yrityksen toimintaa sen sijaan että lihotettaisiin omistajien kukkaroa.

Kun mietitään Suomen kilpailukykyä, niin yhteisöverokanta on tietenkin vain yksi toimenpide – mutta tärkeä sellainen. Nyt me olemme tuomassa vuoden 2013 budjettiin monia eri yksityiskohtia, joilla tähdätään samaan tavoitteeseen kuin sillä, että vain yksinkertaisesti alentaisimme yhteisöveroa. Yritykset voivat esimerkiksi ensi vuodesta lähtien vähentää tuotekehityskuluja verotuksessa aiempaa enemmän.

Mutta, mutta. Kenen lähtökohdista tätä toimenpidettä on suunniteltu? Suurten yritysten varmaankin, koska esimerkiksi pienyrityksen on hyvin vaikea erottaa omassa toiminnassaan sitä, mikä on aivan tavallista prosessin kehittämistä ja mikä taas on tuotekehitystä. Isoissa yrityksissä tämän jaon tekeminen on yksiselitteisempää. Tiedän tämän itsekin, kun olen aiemmissa toimissani ollut täyttämässä Tekesin rahoitushakemuksia.

JOS VOITOT JÄTETÄÄN YRITYKSEN KEHITTÄMISEEN, NIITÄ EI PITÄISI VEROTTAA – MIKSI EI EDES KOKEILLA TÄTÄ?

Oikeastaan vielä tärkeämpää kuin yritysveron alentaminen olisi minusta se, että yritykseen jätettyjä voittovaroja ei verotettaisi lainkaan. Näillä rahoilla pystyttäisiin käytännössä palkkaamaan lisää ihmisiä, jotka taas maksaisivat saamastaan palkasta veroa yhteiskunnalle ja tuottaisivat sitä kautta kansantalouteen lisää dynamiikkaa. Mutta tässä tilanteessa yhteisöveron tuotoista luopuminen, tai oikeastaan niiden lykkääminen tuonnemmaksi, olisi monien mielestä liian riskaabelia valtion menojen rahoituksen kannalta. Sen takia sitä riskiä ei uskalleta ottaa. Ja sen takia asiasta ei saisi julkisuudessa edes keskustella.

Harmillista. Me tarvitsemme muutoksia. Ja esimerkiksi tällaisia muutoksia voisimme kokeilla alkuun vaikkapa vain määräaikaisena, jolloin voisimme seurata niiden vaikutuksia sekä verokertymän että työllisyyden kannalta. Aion jatkaa asiasta puhumista.

Perustuslakivaliokunta vai perustuslakituomioistuin?

Eduskunnassa käytiin eilen aika voimakasta sanailua siitä, miten voimakasta valtaa perustuslakivaliokunta käyttää suhteessa muuhun eduskuntaan.  Puheena oli pysäköinninvalvonta ja se, kenellä sitä on oikeus harjoittaa. Perustuslakivaliokunta oli edellisellä kaudella ottanut aika voimakkaasti kantaa siihen, että pysäköintisakkojen antamisen mahdollisuus yrityksille tarkoittaisi merkittävää julkisen vallan siirtoa viranomaiselta yksityiselle toimijalle ja olisi siten Perustuslain 124 pykälän vastainen.

KOURALLINEN ASIANTUNTIJOITA KÄYTTÄÄ SUURTA VALTAA PERUSTUSLAKIVALIOKUNNASSA

Perustuslakivaliokunnan tosiasiassa poliittinen vallankäyttö on ollut esillä monesti ennenkin. Itse kun istun siellä, niin tiedän, että siellä on asiasta riippumatta melkein aina vain kourallinen valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita, joita kuullaan asiassa kuin asiassa. Sillä tavoin valtiosääntöoikeuden tulkinnasta tulee helposti hyvin personoitunutta ja poliittista. Yksittäiset, eduskunnan ulkopuoliset asiantuntijat pyörittävät halutessaan isojakin päätöksiä.

Viime aikoina tuo vallankäytön suuruus on tullut esiin erityisesti erilaisia Euroopan rahoitusinstrumentteja käsitellessä. Jos asiantuntijajoukko on sitä mieltä, että esimerkiksi Euroopan Vakausmekanismi vie pois eduskunnan budjettivallan ja on siten Perustuslain vastainen, luo tämänsisältöinen lausunto aika merkittävän pohjan suuren valiokunnan mietinnölle. Se taas on pohjana sille, millä valtuutuksella valtionvarainministeri tai pääministeri neuvottelee asioistamme Brysselissä.

PERUSTUSLAKITUOMIOISTUINKO PAREMPI?

Toisaalta, en ole aivan varma, olisiko toinen vaihtoehto eli perustuslakituomioistuin sen parempi vaihtoehto. Tämä järjestely, jossa lain perustuslaillinen tulkinta tehdään vasta jälkikäteen, eikä etukäteen kuten meillä, on yleisemmin käytössä mm. Euroopassa. Mutta eivät nämäkään tuomarit mitään sitoutumattomia ole, vaan yleensä poliittisin perustein nimitettyjä. Ja nimenomaan aika tarkoin määriteltyä poliittista valtaa he käyttävät tarvittaessa sielläkin. Taitava asiantuntija ujuttaa oman vakaumuksellisen mielipiteensä verhoiltuna valtiosääntöön joka tapauksessa, olipa kyse sitten kummasta tahansa, perustuslakivaliokunnasta tai perustuslakituomioistuimesta.

SAKSASSA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN MÄÄRITTÄÄ JOPA TARKKOJA, EUROMÄÄRÄISIÄ LUKUJA

Ja itse asiassa, jos katsotaan vaikkapa Saksan Perustuslakituomioistuimen tänään antamaa lausuntoa Euroopan kriisirahaston sopivuudesta Saksan perustuslakiin, ei voi kuin todeta, että siellä tuo jälkikäteinen vallankäyttö on jopa pidemmällä. Saksan perustuslakituomioistuinhan totesi, että Euroopan Kriisirahasto ei ole Perustuslain vastainen ja että Saksa voi tehdä sitoumuksia 190 miljardiin euroon saakka. Sen jälkeen päätökset on vietävä Saksan liittopäivien alemman kamarin hyväksyttäväksi. Olisi mielenkiintoista tietää, millä laskukaavalla he päätyivät juuri tuohon lukuun.

POLIITIKOIDEN PITÄÄ KÄYTTÄÄ SITÄ VALTAA, JOKA HEILLÄ ON, EIKÄ PIILOUTUA KAIKESSA ASIANTUNTIJALAUSUNTOJEN TAAKSE

Perustuslaki antaa valtuudet vaikka mihin, jos vain asiantuntijoilla riittää pokkaa. Sen takia meidän, jotka näissä valiokunnissa istumme, pitää muistaa, että asiantuntijat ovat vain asiantuntijoita. Poliitikot ovat ne, jotka tekevät päätökset ja kantavat niistä vastuun. Heidät – tai meidät – sinne on juuri sitä tehtävää varten demokraattisesti vaaleissa valittu.

Where do we go next in the eurozone?

Many Finns are deeply concerned about the on-going economic challenges prevalent in Europe. I share these concerns. I can assure you that we the Conservative party MPs really put a lot of effort into thinking about different possibilities that we could explore in resolving the future of the euro. What different options are there? Are there any viable alternatives for us to choose from?

Our Parliament convened especially on 19th of July, and interrupted its summer holiday, for the first time in 50 years in order to consider the different options. The discussion was genuinely open. That was an opportunity for the two opposition parties to bring to the table their alternative solutions.  Unfortunately, they didn’t. The True Finns didn’t know, and they still don’t, whether or not Finland should stay in the euro. They suggested a new, free trade area for those North European countries that fulfill the euro criteria. The leader of the Centre Party, in turn, said that their solution to the problem would be to increase the general tax level of Spain by 10 percent.

A limited free trade zone suggested by the True Finns would mean a huge leap backwards in history. The tax level of Spain, in turn, is not for us Finns to decide.

What does all this mean? It means that we don’t have any real alternatives other than the ones that we already know: Do we or do we not want to stay in the euro?

My answer to this question is a clear “yes”. We do indeed want to stay in the euro. Why? Because we are a country of only five million people and we produce only two percent of the GNP of the European Union. That is a very small fraction of the world’s economy.  We all understand that it carries less weight in the decision making of the world’s politics. However, thanks to the Finnish membership of the EU, our influence in international politics has grown tremendously.  For those who say that Sweden chose not to be in the euro zone and it has still been doing just fine, I take the view that Sweden and Finland cannot be compared. The economy of Sweden is twice as big as that of Finland and, when we still had it, the Finnish markka was never valued on the international money markets as highly as the Swedish crown. It is clear that it is misleading to say that Finland and Sweden are comparable.

What does staying in the euro mean in practice then? Does it mean sacrifices in our domestic expenditure? Does it mean that the children in schools will have to give up their daily meals or that people in elderly homes won’t have enough helping hands to take care of them? No, it doesn’t. The government budget and financial support for Europe are not as directly linked as some people imagine. Those who say that they are, are not telling you the true story.

However, I have to tell you that I am at least as irritated and angry as most Finns about the current situation in Europe. It is really unfair to support countries which have not been able to take care of their finances as well as they had promised, and with the prudence that we, here in the north, would require.

Spain is one of these countries. In the case of Spain, we have to consider the situation as a whole. In Spain the real estate boom lasted far too long before anyone realized that many of the unsold houses ended up in the hands of banks and brokers rather than in the hands of individuals.

Who should we then support in Spain? The state or the banks? That is a question which is fairly easy to answer.  At least for now. It is more reasonable to give financial support to the banks, because it is cheaper for us to try to stem the flow, when the leak is not yet beyond control. The price tag of the support to the state of Spain would be at least 4 or 5 times as high as support given to its banks.

I know that talking about bank aid makes your minds travel back in time to the 1990s, when Finland had its own bank crisis and there was really no one to help us out of that misery. We all remember that. Therefore, I want to stress that in the case of Spain now, it is not traditional bank aid that will be given directly to any bank that asks for financial support. But instead, it is a strictly limited loan that will be given only to those banks that accept the stringent conditions that will come with the money.  The conditions of the loan will be so strict that the banks will want to pay it back as soon as possible. The banks will not be getting the money directly for themselves. Instead it will come through an institution (FROB) that has been established in order to take care of the restructuring of Spanish banks and to decide which parts of the banks will be saved and which will not.  In the end, the state of Spain will guarantee the loans in case the banks themselves fail to pay back their commitments.

Anybody who has a mortgage or who has borrowed money for any purpose knows that debts cannot be paid back by taking on more and more debt. It does not work that way. In the long run, only sustainable growth, austerity, a shared banking union and new measures against corruption and tax evasion will be the right remedies for the malaise.

As the economic crisis has for a long time captured all the attention of the decision makers in Europe, many of the long term challenges have been sadly left aside. How do we keep work in Europe, as many of the production plants have already been moved to India, China and Brazil? How do we solve the growing problem of youth unemployment or an ageing population? And what will the presence of Chinese banks and investment money in Europe bring to us in the future? How should we react to all this?

These are the challenges that we Finns should be resolving together with our European partners. We do not live in separate rooms. We should not be painting ourselves into a corner, where we can find no way out.  The European Union is first and foremost a peace project.  Almost 50 years of peace, 50 years of prosperity and 50 years of progress should make us all think of it and be grateful.

Kuinka pitkälle pieni Suomi voi olla mukana suurten euromaiden rahoittamisessa?

Eilen käsiteltiin eduskunnassa jälleen kerran yksi perussuomalaisten välikysymys. Se liittyi Euroopan talouskriisiin ja siihen, että Suomen ei pitäisi olla mukana tukemassa kriisissä olevia maita, vaan sen sijaan keskittyä kotimaan ongelmiin. Kovaakin kritiikkiä saa ja pitääkin esittää, mutta silloin pitää olla selvä vaihtoehto ja suunnitelma, jolla Suomi voi selvitä, jos emme etene euromaiden kanssa yhteisesti sovitulla tavalla. Sitä ei perussuomalaisilla ole.

Eduskunnassa keskitytään kyllä Suomenkin ongelmien ratkaisemiseen, mutta emme me voi vain sulkea silmiämme Euroopan ongelmilta, ja kuvitella että kaikki paha vain itsestään katoaa näköpiiristä.

RUOTSI JA MUUT POHJOISMAAT OVAT HYÖTYNEET EUROSTA

Vastoin perussuomalaisten ajatusta eurosta on ollut Suomelle hyötyä. Se on luonut vakautta ja ennustettavuutta. Tavalliset suomalaiset ovat saaneet euron aikana esimerkiksi asuntolainansa halvemmalla kuin koskaan markka-aikana. Puheet siitä, että eihän Ruotsikaan ole ollut mukana eurossa ja se on silti pärjännyt, voi jättää omaan arvoonsa. Jokaisella euron ulkopuolisella maalla on oma tarinansa siitä, miksi juuri kyseinen maa ei ole eurossa mukana. Ruotsi taas on hyötynyt euromaiden siivellä, kuten muut Pohjoismaat, yhteisvaluutasta.

Edes silloin, kun Suomella oli markka ja Ruotsilla kruunu, markkaa ei koskaan arvostettu kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla samalla tavalla kuin kruunua. Ruotsi on Suomen tapaan hyvin riippuvainen ulkomaankaupasta, mutta Ruotsi on ollut paljon pidempään kansainvälisessä kaupassa mukana kuin Suomi ja sillä on jonkin verran monipuolisempi ulkomaankaupan rakenne kuin Suomella. Ruotsi ei siis sanalla sanoen ollut samassa tilanteessa kuin Suomi silloin, kun euroon liittymisestä piti päättää.

LIIAN HALPA JA HELPPO RAHA ON JOHTANUT RISKISIJOITUKSISSA YLILYÖNTEIHIN

Nyt kuitenkin kriisi on osoittanut, että euron tuoma vakaus ei ole ollut pysyvää. Valtionvarainministeri Urpilainen totesi eilen eduskunnassa, että jokaisessa kriisimaassa tämä kriisitauti näyttäytyy eri tavalla. Kreikassa julkinen sektori on ylivelkaantunut, Espanjassa on kyse ennen kaikkea pankkikriisistä. Joka tapauksessa taustalla on kaikkialla sama perusongelma. Lainarahaa on ollut liian helposti saatavilla, ja halpa ja helppo raha on johtanut liian suuriin riskinottoihin. Tilanne on vain saanut jatkua, kun yhteistä finanssikuria tai valvontamekanismia ei ole ollut. Ei ole kenellekään mukava uutinen, että pienten tukea tarvitsevien maiden jälkeen olemme nyt siirtyneet suurten maiden sarjaan.

ESPANJASSA TAUSTALLA ON PANKKIKRIISI SEKÄ MONIA RAKENTEELLISIA ONGELMIA

Nyt avunpyytäjien joukkoon on liittynyt Espanja. Se on Euroopan neljänneksi suurin talous, joten on selvää, että myös sopeutustoimien suuruusluokka on aivan erilainen kuin vaikkapa Kreikassa. Espanjassa aloitettiin 2000-luvun alkupuolella entisen pääministerin José María Aznarin kaudella voimakas rakentamisbuumi, jonka uskottiin olevan lääke silloiseen työttömyyteen. Rakentaminen oli kuitenkin raskaasti ylimitoitettua kysyntään nähden, ja suuri osa rakennuksista on nyt jäänyt gryndereiden ja pankkien haltuun. Samaan aikaan etenkin nuoret aikuiset asuvat vielä pitkälti yli kolmikymppiseksi vanhempiensa luona, kun heillä ei ole pienien palkkojensa turvin tai täysin varattomina mahdollista hankkia asuntoa.

Toisin kuin Kreikassa Espanjassa on vahvaa teollisuutta varsinkin maan pohjoisosissa, mutta esimerkiksi maalle tärkeä tekstiiliteollisuus ei ole kyennyt kilpailemaan Italian tai Saksan teollisuuden kanssa.

Myös Espanjasta löytyy eurokriitikoita. Jotkut ovat olleet kriittisiä eurovaluutan suhteen siksi, että Espanjalla on ollut perinteisesti läheiset kauppakumppanuussuhteet Etelä-Amerikkaan. Eurokriitikot ovat olleet sitä mieltä, että liian vahva euro on heikentänyt Espanjan kilpailukykyä etenkin Yhdysvaltoihin nähden sekä niihin maihin nähden, jotka ovat käyttäneet pääsääntöisesti kansainvälisessä kaupassaan dollareita.

Myös OECD-maiden huonoimpiin kuuluva koulutustaso sekä julkisen sektorin tehottomuus ovat ongelmia. Espanjassa on yli 8 000 kuntaa, jotka tekevät hyvin pitkälti päällekkäistä työtä maakunnallisen ja valtakunnallisen julkisen sektorin kanssa. Heikentyneet vientiluvut ja kiinteistösektorin voimakkaat ylilyönnit ovat nyt johtaneet suureen työttömyyteen. Nuorisotyöttömyyskin hipoo 50:tä prosenttia.

Nykyinen Espanjan pääministeri Mariano Rajoy vakuuttaa, että kyseessä on pankkien ongelma, ei valtiontalouden, mutta valitettavasti talouden raskaat rakenteelliset ongelmat kertovat hieman toisenlaista tarinaa, vaikka totta on, että Espanja on tehnyt sopeutustoimia huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Kreikka.

VALTIO JA PANKIT EIVÄT OLE IRRALLAAN TOISISTAAN – EIVÄT AINAKAAN KRIISEISSÄ

Valtioiden ja pankkien välinen kytkentä on kriiseissä vahva, ja niin on myös Espanjan tapauksessa. Se tarvitsee tukea nimenomaan pankkisektorin elvyttämiseen, mutta tämä tuki pitää kohdistaa pankkeihin, jotka ovat riittävän vahvoja. On valittava ne pankit, jotka ovat riittävän vahvoja selviytymiseen, ja ne, jotka eivät sellaisia ole.

Espanjan talous on kooltaan niin suuri, että sen kaatumisen seurauksen aiheuttama voimakas taantuma leviäisi suoraan koko euroalueeseen. Olen sitä mieltä, että olemme edelleen mukana euroalueiden tukemisessa kuten muutkin euromaat, ja kun valinta pitää tehdä kahden rahoitusmallin, pysyvän EVM:n vai väliaikaisen ERVV:n välillä, meidän kannattaa ehdottaa muille euromaille, että rahoitus tehdään EVM:n kautta. Silloin voimme muunmuassa rajata vastuumme paremmin, ja silloin meillä on etuoikeutettu asema velkojana heti IMF:n jälkeen.

PÄÄMINISTERI KATAINEN ON HOITANUT EUROKRIISIÄ ERITTÄIN HYVIN

Suomi on pääministeri Kataisen johdolla hoitanut eurokriisiä niin hyvin kuin sitä näissä olosuhteissa on ollut mahdollista hoitaa. Olemme olleet vahvasti eurobondeja vastaan sekä hakeneet kumppaneita muista taloutensa vakaasti hoitaneista maista kuten Saksasta. Tämä on juuri oikeanlaista politiikkaa.

MISSÄ MENEE TUKEMISEN RAJA SUURTEN MAIDEN KOHDALLA?

Silti tämänkin hätätilan hoitamisen jälkeen tulee pohtia, missä menee se raja, kuinka pitkälle esimerkiksi Suomi voi velkaantua lisää muiden maiden tukemisessa, ja olemmeko kenties jo nyt lähellä tätä rajaa.