Euroopassa pitää olla – mutta ei hinnalla millä hyvänsä

Perustuslakivaliokunta käsitteli tänään Euroopan vakaussopimusta (EVM).

EVM eli Euroopan vakausmekanismi tulee jatkossa olemaan se rahoitusraami, jolla hoidetaan mm. rahoitusvaikeuksissa olevien euromaiden taloutta. Tällä hetkellä meillä on olemassa vain väliaikainen malli (ERVV), jolla on rahoitettu mm. Portugalia ja Kreikkaa. Päätöksentekomenettely tässä mallissa on ollut sellainen, että se on vaatinut kaikilta mukana olevilta mailta yksimielisiä päätöksiä. Pienen maan, kuten Suomen kannalta tämä on ollut hyvä asia. Mitään rahoitusvelvollisuuksien laajennuksia ei ole voitu tehdä, ilman että myös pienet maat ovat ne hyväksyneet.

EMV:n osalta tilanne saattaa nyt muuttua oleellisesti. Yksimielisyyden sijaan on kaavailtu sitä, että pääsääntöisesti päätöksenteossa riittäisi 85 prosentin määräenemmistö. Suomen kannalta se tarkoittaa, että jos vaikka yksinään vastustaisimme mukana olevien maiden rahoitusvastuiden kasvattamista, niin kenenkään ei olisi sitä pakko kuunnella. Osuutemme kokonaisuudesta on niin pieni, parin prosentin luokkaa. Tarvitsisimme aina mukaamme muita maita. Sen sijaan isot maat Ranska, Saksa ja Italia pystyisivät vastustamaan päätöksiä myös yksin, ilman muiden maiden tukea.

Pysyväisluonteisen mallin eli EVM:n tulee tietenkin olla sellainen, jonka Suomi voisi hyväksyä. Niin kuin Hesarin nettisivuilla on jo tänään ehditty  julkistaa, perustuslakivaliokunta asettui päätöksessään sille kannalle, että määräenemmistöön siirtyminen ei ole nykyisen perustuslakimme mukainen. Jos meidän vastuitamme muiden maiden rahoittamisesta voitaisiin kasvattaa, vaikka Suomi itse vastustaisi sitä, meidän valtaamme käytännössä siirrettäisiin ulkomaille. Maamme suvereniteetti olisi vaarassa. Syy on se, että sitoutumisella muiden maiden rahoittamiseen sitoisimme myös budjettivaltaamme.

Käytännössä se tarkoittaisi, että jos meidän olisi kansainvälisiin sopimuksiin perustuen varattava tietty määrä rahaa muiden maiden auttamiseen, meille jäisi käytännössä vähemmän mahdollisuuksia käyttää budjettirahojamme muihin asioihin. Äärimmilleen vietynä tämä voisi tarkoittaa, että kätemme olisivat niin sidotut ulkomaisiin velvoitteisiin, että emme pystyisikään suoriutumaan kansallisista velvoitteistamme, sanotaanpa nyt vaikka sosiaaliturvan maksamisesta. Tämä toki vain ääriesimerkki.

Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että Suomen pitää olla mukana Euroopan rahoituskriisin hoitamisessa aktiivisesti ja vastuullisesti, mutta jossain menee se raja. Olisi suurta typeryyttä luovuttaa meille kuuluvaa valtaa muille maille ja sitoa sillä tavoin omat kätemme myös kansallisissa päätöksissä. On erittäin tarkkaan harkittava, missä kannattaa olla mukana ja missä ei.

Kannatan Euroopan vakausmekanismiin siirtymistä ja kannatan sen aikaistamista vuoden 2013 kesästä vuoden 2012 kesään, jotta pääsemme vakaampaan malliin. Mutta neuvottelijoidemme on nyt oltava poikkeuksellisen skarppeina, ettemme tee itseämme typerällä ja peruuttamattomalla tavalla sitovia sopimuksia.

Edellytän lisäksi, että tulevassa vakausmekanismissa ovat myös sijoittajat mukana. Julkisuudessahan on spekuloitu, että sijoittajat jäisivät pois. Käytännössä se tarkoittaisi mm velkojen takaisinmaksujärjestyksen määräämistä niin, että sijoittajien antava rahoitus maksettaisiin takaisin vasta valtioiden vastuiden jälkeen.

Edellytän myös, että kaikki ne päätökset, joissa yksimielisyyden sijaan hyväksymme määräenemmistön käytön, kirjataan etukäteen tarkasti. Mieluiten määräenemmistöä ei pitäisi hyväksyä lainkaan.

Kaiken päätöksenteon tulee myös täyttää avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimus. En hyväksy mitään sellaista, että päätökset tehtäisiin salassa tai että niitä tehneitä ihmisiä ei voitaisi asettaa vastuuseen julkisesti.

Nyt tehtäviin, Euroopan rahoitusta koskeviin päätöksiin ja Suomen sitoumuksiin tarvitaan tarkkaa harkintaa. Euroopassa pitää olla, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.