Uusia tehtäviä

Joulu on nyt takanapäin ja edessä vuodenvaihde. Lähden itse innolla uuteen sekä politiikan että työn merkeissä.

Meillä oli viikko sitten maanantaina (22.12.) Kokoomuksen uuden valtuustoryhmän kokous, jossa valittiin henkilöitä uusiin luottamustehtäviin. Itse hain sosiaali- ja terveyslautakunnan johtoon. Kokoomusvaltuutettuna tämä tarkoittaa varapuheenjohtajan paikkaa, koska puheenjohtajan paikka menee jollekin toiselle puolueelle, mahdollisesti demareille.

Haluan jatkaa työtä etenkin sosiaali- ja terveyskysymysten parissa, viehän juuri tämä toimiala yli puolet Espoon kaupungin budjettivaroista. Soster-lautakunnassa päätetään keskeisistä asioista, jotka liittyvät meidän jokaisen arkeen, olipa kyse sitten terveydenhoidosta tai lapsiperheiden, vanhusten tai omaishoitajien asioista.

Aion myös viedä käytäntöön jo pitkään suunnitelmissa olleen lautakuntasopimuksen, jolla sovitaan ne keskeiset asiat, joita lautakunnan tulee yhdessä toimialajohdon kanssa saada aikaan tulevalla kaudella. Nyt kuluneella nelivuotiskaudella minua on häirinnyt lautakunnan toimintatavassa keskittyminen liian pieniin yksityiskohtiin.

Jotta lautakuntasopimus todella syntyisi, tarvitsemme sekä oman puolueen jäsenten kontribuutiota että muiden puolueiden, tietenkään unohtamatta kuntalaisten näkemyksiä. Eli jos haluat vaikuttaa tämän sopimuksen sisältöön, niin kerro ihmeessä, mikä juuri sinun mielestäsi olisi Espoossa tärkeää. Toivon, että myös varsinaiseksi lautakunnan puheenjohtajaksi valittu henkilö on näistä asioista ja lautakuntasopimuksen tärkeydestä yhtä mieltä – muuten hommassa ei ole järkeä. Lautakunnan jäsenillä kun on taipumus puuttua lillukanvarsitason asioihin, jolleivat tavoitteet ole korkeammalla tasolla. Sillä tavalla kokoukset venyvät emmekä pysty hoitamaan perustehtäväämme.

Espoon Vesi

Eilisessä valtuuston kokouksessa oli päätettävänä Espoon Veden kohtalo eli se, yhdistetäänkö se pääkaupunkiseudun muiden vesilaitosten kanssa vai ei.

Päädyin kannattamaan asiassa pöydällepanoa eli lykkäystä asian päättämiseen. Minusta päätös ei ollut valmis tehtäväksi muutamastakin eri syystä: Ensinnäkin, tarvitsemme selkeän klausuulin siitä, millä tavoin pääsemme pois sopimuksesta, jos näyttää siltä, että vettä koskevat asiat menevät espoolaisten kannalta väärään suuntaan. Toisekseen, minusta päätöksenteon siirtäminen kauemmaksi Espoosta juuri nyt tuntuu erikoiselta: olemme päättämässä lähiaikoina siitä, parannetaanko Suomenojalla nyt jo toiminnassa olevaa vedenpuhdistamoa vai rakennammeko uuden puhdistamon kallioon. Itse vastustan jyrkästi kalliopuhdistamovaihtoehtoa, jos se rakennetaan liian lähelle jo olemassa olevaa asutusta. Eli haluaisin päättää tämän asian ensin, ja tehdä vasta sitten päätöksen yhdistymisestä muiden vesilaitosten kanssa.

Toisaalta, yhdistymisen perustelut eivät olleet lukujen valossa perustellut: nyt luvataan vesimaksujen halpenemista 10 %:lla yhdistymisen myötä, kun ne esimerkiksi helsinkiläisten osalta tulevat nousemaan mm. tulevien puhdistamoinvestointien takia. Minusta säästön pitäisi olla selvästi suurempi, koska luulen, että ne 10 %:n alennukset tulevat hupenemaan jo yksinomaan muutoksen järjestelyihin sekä päällekkäisiin toimintoihin.

Lisäksi tämän päätöksen aikaansaamisessa oli aikamoinen kiire. Meillä on jo takana kiireen verukkeella tehty päätös EONin osakkeiden myynnistä – kun muka oli niin kamala kiire. Olen allerginen tälle kiireelle: näin isoja päätöksiä pitää pystyä pohtimaan rauhassa. Mitä päätös merkitsee pitkässä juoksussa sekä kustannustasolle että päätöksenteolle? Haluammeko luopua kaikista isoista asioita siten, että meillä nykyisen 100 prosenttisen päätäntävallan sijaan olisikin jatkossa vain 20 prosentin päätäntävalta meitä koskeviin asioihin? Helsinki päättäisi käytännössä tämänkin asian yksin jo nyt, koska sille varattu päätöksenteko-oikeus eli äänivalta olisi noin 50 %. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Vantaa ja Helsinki yhdistyvät, jäisivät Espoolta vähäisimmätkin vaikutusmahdollisuudet.

Ehkäpä tämän päätöksen tarkoitus onkin enteillä juuri sitä – siis pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä?

Naisen paikka

Viime päivien keskusteluissa on ollut opetusministeri Sari Sarkomaan päätös jättää ministeriys perheen vuoksi. Suurin osa kannanotoista on ollut positiivisia: on ymmärretty päätös ja sen perustelut.

Mutta joukossa on ollut sellaisiakin kannanottoja, että Sarkomaa toimii nyt vastoin hallituksen linjauksia, joissa naisten etenemistä johtotehtäviin pitäisi nimenomaan vauhdittaa eikä hidastaa. Ja että tällainen ministerin päätös on omiaan palauttamaan naisten etenemisasian lähtökuoppiin: ”Ei niille naisille kannata antaa tärkeitä tehtäviä, kun ne kuitenkin tiukan paikan tullen häipyvät takaisin hellan ääreen”. Ja mikä pahinta, tällaisia kannanottoja ovat yleensä esittämässä toiset naiset.

Sekin minua on vähän ihmetyttänyt, että Sarkomaan päätöstä on käsitelty ikään kuin hän nyt tekemänsä päätöksen jälkeen olisi jättämässä työnsä ja jäämässä kotiin hoitamaan lapsia. Eihän hän sitä ole tekemässä, vaan siirtymässä takaisin kansanedustajaksi, joksi hänet on kansa valinnut. Kansanedustajuuskin on vaativa tehtävä, jos sen tunnollisesti hoitaa. Tosin aika ylellistä siinä on meikäläisen näkövinkkelistä se, että maanantait ovat vapaapäiviä ja viikot siis nelipäiväisiä.

Minä ainakin pyrin omassa elämässäni hakemaan tasapainoa työn ja perheen välillä. Välillä se on vaikeampaa, välillä helpompaa. Omalla kohdallani toimitusjohtajuudessa ei ole kysymys mistään tasa-arvon tavoittelusta, vaan siitä, että minusta jokaisen pitäisi päästä tekemään sellaisia töitä, joissa uskoo olevansa hyvä. Se, että saa onnistumisen kokemuksia työssään, kantaa hedelmää myös kotielämässä. Mutta tietenkin pitää koko ajan olla ”anturit viritettynä” ja valmis tekemään muutoksia, jos näyttää siltä, että vauhti on liian luja ja perheessä kaikki eivät voi hyvin.