Hei ja tervetuloa nettisivuilleni!

Olen toisen kauden kokoomuslainen valtuutettu Espoosta. Olen myös Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja.

Valtuusto kokoontuu kerran kuukaudessa, samoin lautakunta. Kerron näillä sivuilla olevassa blogissani valtuuston ja lautakunnan päätöksistä ja niiden taustoista - sekä välillä vähän muustakin.

Olin kesällä 2009 ehdolla Euroopan parlamenttiin. Oheisten lippujen alta löydät myös ajatuksiani siitä, millaisia asioita pidän meidän suomalaisten kannalta tärkeinä tulevaisuutemme kannalta.

Tutustu ajatuksiini näillä sivuilla - ja ollaan yhteydessä!

Pia

p. 050 - 5746 764

----------------------------------

Työpaikkani Laatukeskus järjesti suomalaisyritysten ja julkisyhteisöjen ylimmille johtajille aamiaisseminaarin Palacessa, Helsingissä 21.8.2009. Toimin tilaisuuden puheenjohtajana, teemana oli toiminta ja johtaminen muutoksessa.
Olin vuoden 2009 eurovaaleissa Kokoomuksen ehdokkaana. Tässä kiertueella puolustusministeri Jyrki Häkämiehen kanssa Kymenlaaksossa 22.5.2009.
Porin torin laidalla vesisateessa ja tuulessa olivat eurovaaleissa 2009 vaalipäällikkönäni toiminut Antti ja avustajani Tiia 21.5.2009.
Eurovaalikiertue 2009 Uudellamaalla. Opetusministeri Henna Virkkunen ja minä Kauniaisissa 26.5.2009

Kuvia vaalikiertueelta keväällä 2009